Command & Conquer: Red Alert 2
Tiedot
Kehittäjä: Westwood Pacific
Julkaisija: EA
Julkaistu: 23. lokakuuta 2000
Alustat: PC
Ikäraja: K12+
Kotisivut: http://www.ea.com/official/cc/firstdecade/us/redalert2.jsp
Huippusuositun Red Alertin jatko-osa! Command & Conquer: Red Alert 2 poikkeaa Tiberian-jatkumosta ja kertoo vaihtoehtoisesta tulevaisuudesta, jossa edellisen sodan tappiosta katkeroitunut Neuvostoliitto, yli kymmenen vuotta kestäneen salaisen varustautumisen, hyökkää täysin yllättäen jälkeen Yhdysvaltoihin, alistaen sen hetkessä. Euroopan Liittoutuneet empivät panna joukkonsa liikekannalle, haluten välttää osallistumista kolmanteen maailmansotaan: USA:n on selviydyttävä tilanteestaan omin avuin. Amerikkalaiset kuvittelevat Neuvostoliiton hyökkäyksen olevan jälleen kerran sen maailmanvalloituksesta innostuneen pääsihteerin johtama. Todellisuudessa tahtia Helvetin marssille paukuttaa salaperäinen Yuri, jonka aikomuksia NL:n pääsihteeri itsekään ei tarkalleen tiedä...
Electronic Artsin julkaisema ja Westwood Studiosin kehittämä Command & Conquer: Red Alert 2 ilmestyi 26.10.2000.
Pelistä julkaistiin samoihin aikoihin Collector's Edition -versio, jota valmistettiin rajoitettu määrä.
Electronic Arts julkaisi vuonna 2006 Command & Conquer: The First Decade -juhlapakkauksen, jossa on koottuna kaikki Command & Conquer-pelit lisäosineen. Sen mukana on siis myös Red Alert 2.
Tuorein versio on 1.006. Uusimmat päivitykset pelin eri versioihin löytyvät näistä linkeistä:
Ei demoa saatavilla
Ominaisuudet:
Collector's Editionin lisäherkut
The First Decade
YURI'S REVENGE
Yuri is back! Liittoutuneet voittivat sodan, mutta kadonneeksi luultu Yuri onkin kaiken aikaa koonnut omaa armeijaa sodan molempien osapuolien tietämättä ja aikoo nyt valloittaa maailman ja kirjaimellisesti hallita sitä mielensä mukaan! Sekä Liittoutuneet että Neuvostoliitton rippeet huomaavat olevansa kahisteluistaan huolimatta samassa veneessä kun Yuri aloittaa kostonsa. Aikakoneita, dinosauruksia, lentäviä lautasia, kuumatkailua ja popkulttuuriviittauksia pursuileva Yuri's Revenge nostaa Red Alert 2:n camp-huumorin kokonaan uudelle tasolle!
Westwood Studiosin tekemä Yuri's Revenge ilmestyi 19.10.2001.
Yuri's Revenge löytyy myös Command & Conquer: The First Decade -kokoelmasta.

- Tyylikäs asennusohjelma, jossa pelaaja voi sukeltaa pelimaailmaan jo ennen itse peliä ja mm. kerrata muistin virkistykseksi Red Alert 1:n tapahtumat
- Kaksi CD-levyä: yksi Liittoutuneiden, yksi NL:n kampanjalle. Kaksi CD:tä tarkoittaa sitä, että kaksi henkilöä voivat pelata 1-vs-1 -moninpeliotteluita yhdellä pelin kopiolla
- Komenna kahta eri osapuolta uudessa C&C-jatkumossa: puolusta vapaata maailmaa ja pelasta USA Liittoutuneiden komentajana tai murskaa kapitalistit ja valtaa loputkin maailmasta Neuvostoliiton ohjaksissa
- Kaksi eri loppuratkaisua riippuen siitä, kumman osapuolen kampanjan pelaa läpi!
- Tapaa vanhoja tuttuja Red Alert 1:stä ja Red Alert: Retaliationista!
- Yhteensä 24 yksinpelitehtävää, joista puolet on Liittoutuneiden, puolet NL:n
- Perinteiset FPS-kuvakulmasta kuvatut FMV-välivideot, joissa esiintyy liuta Hollywood-näyttelijöitä kuten Barry Corbin (Sotaleikit), Kari Wuhrer, Aleksandra Kaniak, Tiberian Sunista tutut Athena Massey ja Nicholas Worth sekä kulttisuosioon noussut Udo Kier
- Paljon uusia peliympäristöjä, mm. trooppisia saaria, tundra-alueita ja tunnettuja kaupunkeja maamerkkeineen!
- Eläimiä, jotka voivat tarpeeksi ärsytettynä käydä pelaajan joukkojen kimppuun!
- Rikas äänimaailma: linnut visertävät, kaupungeissa kuuluu liikenteen melua ja merten aallot kohisevat rannoilla
- Paranneltu Tiberian Sunin pelimoottori on nyt entistäkin näyttävämpi!
- Merisodankäynti on jälleen täällä!
- Jalkaväen yksiköt voivat nyt miehittää siviilirakennuksia
- Aiempaa paranneltu käyttöliittymä, waypoint-systeemi, monipuoliset näppäinkomennot ja ennen kaikkea uudistettu sidebar
- Liittoutuneiden ja NL:n joukot entistä tasapainotetummat, mutta kokeellista sotateknologiaa ei ole unohdettu!
- Äänenlaadultaan aiempia pelejä parempi digitaalinen soundtrack, joka kurkottaa perinteiseen C&C-musiikkiin (sisältäen mm. jatkoa Hell Marchille). Säveltäjänä C&C-musiikkilegenda Frank Klepacki
- Moninpelin yhdeksällä eri maalla omat erikoisyksikkönsä, -kykynsä ja -rakennuksensa
- Kahdeksan eri moninpelimoodia ja skirmish
- Co-op -kampanja!
- Ei niin vakava peli. C&C goes camp!
Collector's Editionin lisäherkut
- Dokumentti Red Alert 2:n tekemisestä
- "Behind the Scenes" -materiaalia pelin välivideoiden kulissien takaa
- Poistettuja kohtauksia
- Remasteroituja kohtauksia
- Ennennäkemätöntä tuotantotaidetta
- Red Alert 2:n soundtrack!
- Käsintehty tinafiguuri (Neuvostoliiton teslasoturi)
- Jossain määrin erilainen kansikuva
The First Decade
- Täysi Windows XP -tuki
- Koko peli yhdellä DVD-levyllä
YURI'S REVENGE
Yuri is back! Liittoutuneet voittivat sodan, mutta kadonneeksi luultu Yuri onkin kaiken aikaa koonnut omaa armeijaa sodan molempien osapuolien tietämättä ja aikoo nyt valloittaa maailman ja kirjaimellisesti hallita sitä mielensä mukaan! Sekä Liittoutuneet että Neuvostoliitton rippeet huomaavat olevansa kahisteluistaan huolimatta samassa veneessä kun Yuri aloittaa kostonsa. Aikakoneita, dinosauruksia, lentäviä lautasia, kuumatkailua ja popkulttuuriviittauksia pursuileva Yuri's Revenge nostaa Red Alert 2:n camp-huumorin kokonaan uudelle tasolle!
Westwood Studiosin tekemä Yuri's Revenge ilmestyi 19.10.2001.
Yuri's Revenge löytyy myös Command & Conquer: The First Decade -kokoelmasta.
Ominaisuudet:
- Neljätoista uutta yksinpelitehtävää, joista puolet on Liittoutuneiden, puolet NL:n
- Kolmas osapuoli, Yuri, on pelattavissa moninpelissä
- Kaksi eri loppuratkaisua riippuen siitä, kumman osapuolen kampanjan pelaa läpi!
- Uusia FMV-välivideoita, joissa on mukana kaikki Red Alert 2:sta tutut hahmot
- Lukuisia uusia yksiköitä, jotka osittain parantavat lisää edellisen pelin jo muutenkin tasaista balanssia
- Persoonallisemmat yksikköjen radioäänet
- Uutta musiikkia, jonka kaheli luonne sopii Yurin maailmaan. Säveltäjänä Frank Klepacki
- Uusia moninpelikarttoja
- Runsaasti hauskoja popkulttuuriviittauksia
- Ja kun luulit Red Alert 2:n olevan "todella camp"...
Tarina
Rauhaa?
"Groovy, baby!"
- Tyypillinen 1960-lukulainen toteamus jos jokin asia tai henkilö oli 'cool'
Eletään 1960-lukua. Toinen suuri maailmansota oli päättynyt 1950-luvun lopulla ja Euroopassa vallitsi rauha. Neuvostoliiton johtaja Josif Stalin oli kuollut ja sodan voittaneet Liittoutuneet pyrkivät pitämään huolen, ettei kolmatta maailmansotaa tarvitsisi koskaan käydä.

Liittoutuneiden M1-tankkeja Kremlin ulkopuolella toisen suuren maailmansodan päätöspäivänä
Sotaoikeudenkäynneissä Neuvostoliittoa rankaistiin kovalla kädellä. Siltä pyrittiin riistämään suurin osa sen teknologiaa, joista YK:n juuri hiljattain muodostama sotilaallinen organisaatio "Operations Group Echo, Black Ops 9", GDI:n edeltäjä, valitsisi käytännöllisimmät keksinnöt omaan käyttöönsä rauhanturvaoperaatioihin. Neuvostoliitto hajoitettiin takaisin Venäjäksi ja monet pienet valtiot saivat takaisin itsenäisyytensä.
Kaikki oli hyvin.
Tai oikeastaan, näin oli siis käynyt yhdessä aikajatkumossa. Tämä on kuitenkin tarina aivan toisenlaisesta tulevaisuudesta.
Ei vaiskaan!
Stoorimme alkaa jälleen 1960-luvulta! Jostakin syystä Neuvostoliittoa kohtaan oltiin sotaoikeudenkäynneissä yllättävänkin suopeita ja muutamia alueluovutuksia lukuun ottamatta kommunismi sai rehottaa suhteellisen vapaasti. Ehkäpä huomattavin vaatimus oli MiG-hävittäjien karsiminen olemattoman pieniin lukumääriin. Liittoutuneet päättivät kuitenkin itse valita Neuvostoliitolle uuden pääsihteerin.

Liittoutuneiden M1... hetkinen, eikös tämä kuva näytetty jo?
Voittajaksi valinnassa selviytyi Alexander Romanov, jonka suku oli hallinnoinut Venäjää aina vuoteen 1917 saakka jolloin bol¨evikkikapinalliset surmasivat tsaari Nikolai II:n perheineen. Se, miten Romanovista oli tullut hänen sukulaistensa murhaajien aatteiden kannataja, on epäselvää. "Rauhan lähettilääksi" kutsuttu Romanov lupasi näyttää länsimaille, että kommunismin avulla voidaan luoda rauhanomaisestikin esimerkillinen valtio, jonka talous kukoistaa ja jonka ihmiset ovat onnellisia. Myös yhteistyö Liittoutuneiden kanssa olisi tarvittaessa mahdollista.
Liittoutuneet olivat nyt tyytyväisiä: Neuvostoliiton johdossa oli helposti ohjailtava ja säyseä Romanov, jonka johdolla rauha olisi taattu. Yhdysvallat ei kuitenkaan luottanut kommunistiseen supervaltaan ja lähetti sinne omia agenttejaan nuuskimaan neuvostojohdon tekemisiä ja raportoimaan mahdollisista poikkeavuuksista. Nämä eivät kuitenkaan havainneet kommunistien toimissa mitään erikoista. USA:n hallitus päätti kuitenkin jatkaa vakoilua, sillä se ei suostunut nielemään väittämiä rauhantahtoisesta Neuvostoliitosta.
1960-luku sujui kuitenkin varsin leppoisasti. Tai tältä ainakin näytti pintapuolisesti.
Romanovin yuristi

Vastavalittu Romanov paasaamassa jotain rauhasta ja edistyksestä jne. jne. jne.
Ei ole aivan selvää, kuinka Romanovin suhtautuminen Liittoutuneita kohtaan muuttui. Voidaan tietysti olettaa, että hän oli alun alkaenkin katkeroitunut Neuvostoliiton tappiosta ja koki nykytilanteen olevan nöyryyttävä: olihan Neuvostoliitto yhä pystyssä ja Romanov puikoissa vain siksi, että Liittoutuneet olivat sallineet niin. Erityistä inhoa Romanov koki Yhdysvaltoja kohtaan - maata, jonka avustuksilla Euroopan Liittoutuneet olivat selvinneet puna-armeijan vyörytyksestä 1950-luvulla. Kaiken lisäksi Romanov oli päässyt virkaansa, koska eräs amerikkalainen Michael Dugan oli puoltanut häntä. Duganista tuli sittemmin Yhdysvaltain presidentti.
1960-luvun loppupuolella Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen välit viilenivät tuntuvasti. Vuonna 1970 Yhdysvallat menettivät lähes kaikki Neuvostoliitossa toimineet agenttinsa: heidät oli joko tapettu tai käännytetty toimimaan Neuvostoliiton hyväksi. Lisätutkimukset paljastivat, että pääsihteeri Romanovilla oli uusi neuvonantaja.
Tästä henkilöstä ei tiedetty muuta kuin hänen kutsumanimensä - Yuri.
Tiedustelu selvitti, että Yuri oli mahdollisesti syyllinen agenttiverkoston tuhoon. Agenttisähläilystä ei kuitenkaan noussut minkäänlaista kohua, kuten Yhdysvallat aluksi pelkäsi. Sen johto arveli selvinneensä säikähdyksellä. Enigmaattinen Yuri luokiteltiin mahdolliseksi uhkatekijäksi ja häntä yritettiin tarkkailla jatkuvasti. Valitettavasti Yuri tuntui kuitenkin tietävän vastustajiensa liikkeet ja onnistui pitämään salaperäisyyden verhoa yllään.
Neuvostoliitto valmistautuu
Vuosien 1970 ja 1971 taitteessa Yhdysvaltojen tiedustelu alkoi vähitellen välittää huolestuttavia uutisia. Keski-Amerikassa oli havaittu tuoreita neuvostotukikohtia, joiden luonne oli ilmiselvästi sotilaallinen. Alkuvuodesta 1971 niin Atlantin valtamerellä kuin Tyynellämerelläkin havaittiin Neuvostoliiton sota-aluksia. Yhdysvallat ei kuitenkaan vielä tässäkään tilanteessa reagoinut vaan tyytyi tarkkailemaan itäisen suurvallan arveluttavia toimia. Eurooppa ja Liittoutuneet olivat täysin tietämättömiä Neuvostoliiton pelistä. Yhdysvallat pysytteli valmiustilassa. Se tiesi - se näki - Neuvostoliiton valmistautuvan massiivisiin sotatoimiin. Se ei vain osannut arvella, mihin se iskisi.

Venäläinen taistelulaiva lähestymässä Yhdysvaltain itärannikkoa
Romanov paljasti todelliset aikeensa eräänä kauniina kevätaamuna 1971. NORAD, Pohjois-Amerikan ilmapuolustus, havaitsi massiivisia neuvostoarmadoja lähestymässä Yhdysvaltoja sekä idästä että lännestä. Myös ilmateitse näytti olevan matkalla valtavia zeppeliinejä ja lentokoneita. Meksikon suunnalta oli puskemassa lukemattomia panssaridivisioonia. DEFCON-1-tilaan siirtynyt NORAD tiedotti asiasta välittömästi Pentagonille ja uutinen kiiri nopeasti myös kenraali Ben Carvillen korviin. Hammastikkua pureksiva Carville otti välittömästi yhteyden Yhdysvaltain presidenttiin, Michael Duganiin. Dugan flirttaili sihteerinsä kanssa Valkoisen talon toimistossaan kun Carville soitti. Kuultuaan huonot uutiset Dugan päätti soittaa kuumaa linjaa pitkin Romanoville ja kysäistä, mitä helvettiä tämä oikein luulee tekevänsä.
Romanov ja Yuri olivat jo valmiina puhelimen äärellä kun Dugan pirautti. Romanov esitti aluksi täysin tietämätöntä mutta vetäytyi vakavaksi kun Dugan ilmoitti saaneensa pöydälleen paperit, joiden mukaan Neuvostoliitto olisi vyöryttämässä lähes kaiken kalustonsa Yhdysvaltoja kohti. Dugan raivostui pääsihteerille:

"Meidänhän pitäisi olla liittolaisia, senkin mielipuoli!"
Romanov tokaisi tylysti, ettei ole Duganin "lemmikki" ja vetosi sukujuuriinsa: Romanovit eivät ole kenenkään hallittavissa, HE hallitsevat! Yhdysvaltain johtaja muistutti epäsuorasti iskevänsä välittömästi takaisin ellei Neuvostoliitto vetäisi sotajoukkojaan takaisin. Romanov ei kuitenkaan kuunnellut Dugania vaan löi luurin tämän korvaan. Hermostunut presidentti ilmoitti jännittyneenä kenraali Carvillelle tilanteesta ja antoi luvan hyökätä Neuvostoliittoon ydinkärkiohjuksilla. Epämukava vaihtoehto, mutta eipähän tarvitsisi käydä pitkää ja raskasta sotaa...
Yuri oli kuitenkin tietoinen Duganin aikeista. Hän soitti eräänlaisen irtonaisen puhelinluurin näköisellä kapistuksella suoraan yhtäaikaa kaikkien USA:n ohjussiilojen laukaisukeskuksiin ja aivopesi niiden miehistön pitämään siilojen laukaisuluukut kiinni. Lopputuloksena kaikki ohjussiilot tuhoutuivat kerrasta ku niistä ammutut ydinohjukset räjähtivät vastan avaamattomia laukaisuluukkuja.

Yhdysvallat menettää ohjussiilonsa
Yhdysvallat ei ehtinyt kunnolla varustautua Neuvostoliiton hyökkäykseen. Se ei olettanut että joku haluaisi tosiaan haastaa riitaa sen omalla maaperällä. Nyt sitä lähestyttiin pohjoista lukuun ottamatta kaikista ilmansuunnista.
Kolmas suuri maailmansota käynnistyi.
*** VAROITUS! LOPUT TEKSTISTÄ SISÄLTÄÄ JUONIPALJASTUKSIA JA PELIN LOPPURATKAISUN! ÄLÄ LUE JOS ET HALUA TIETÄÄ! ***
Hell March 2 eli punakone jyrää Yhdysvallat
"Komentaja! NYT on aika hyökätä!"
- Kenraali Vladimir Floridan sotaretkellään
Romanov halusi rampauttaa Yhdysvaltain puolustuksen ennen pääasiallisia hyökkäyksiä. Tämä suoritettiin pudottamalla laskuvarjojoukkoja suoraan USA:n sydämeen, Washington, D.C.:n alueelle. Täällä neuvostojoukot tuhosivat kevyesti puolustetun Pentagonin ilmiömäisen nopeasti. Kenraali Carville ja suurin osa Yhdysvaltain armeijan korkea-arvoisimmista upseereista ehtivät kuitenkin pakoon neuvostoarmeijaa. Isku oli silti menestyksekäs ja onnistui rampauttamaan USA:n puolustuksen hetkeksi. Maihin saapuneet neuvostojoukot käyttivät kaaoksen hyödykseen ja hyökkäsivät. Ensimmäisenä kohteena oli San Francisco, jonka valloitusta neuvontantaja Yuri seurasi henkilökohtaisesti.

"Red Dawn"
Amerikkalaiset saivat äkillisesti koottua jonkinlaisen puolustuksen, jonka johtoon asetettiin kenraali Carville lähimpinä alaisinaan luutnantti Eva Lee ja eräs nuori komentaja. Carville antoi komentajalle ja luutnantti Leelle tehtäväksi avustaa edellisessä sodassa kunnostautunutta kommandoa, Tanya Adamsia, ottamaan yhteyden Fort Bradleyn sotilastukikohtaan jotta New York Cityä voitaisiin puolustaa sinne hyökänneiltä neuvostojoukoilta. Adamsin saavuttua paikalle Romanov päätti järjestää näytöksen ja tuhosi Vapaudenpatsaan taistelulaivojen ohjuksilla. Samalla hän piti puheen New York Cityn asukkaille jossa kehoitti näitä antautumaan ja antamaan tukensa Neuvostoliitolle. Adams ei antanut Romanovin latistaa mielialaa vaan onnistui saavuttamaan Fort Bradleyn ja tuhoamaan läheisen neuvostotukikohdan. Carville huomasi kuitenkin, etteivät Liittoutuneiden joukot kykenisi taistelemaan jatkuvia neuvostovahvistuksia vastaan ja antoi Adamsille käskyn evakuoida kaupunki. Samalla myös YK:n toiminta seisahtui.
New York City oli kuitenkin ollut vain Romanovin voimannäyttö. Neuvostojoukkojen suurin hyökkäys kohdistui Floridaan, missä niiden oli määrä tuhota suurin osa USA:n länsirannikon merivoimista. Hyökkäystä olivat johtamassa kenraali Vladimir, luutnantti Zofia ja eräs nuori komentaja. Zofia valvoi tilannetta Moskovasta käsin, mutta Vladimir ja komentaja olivat itse paikalla. Merikarhu Vladimir oli voitonriemuisella tuulella eikä halunnut viivytellä hetkeäkään kokemattoman komentajan maihinnousun kanssa. Kenraali ajeli muokatulla taistelulaivallaan innoissaan alueen Liittoutuneiden suurimpaan laivastotukikohtaan ja avasi tulen. Vladimiria oli vastassa tervehtimässä noin tusinan verran amerikkalaisia sotalaivoja, joille tämän paatti oli yksinään tuskin hyttystä vaarallisempi. Herättyään karuun todellisuuteen Vladimir luikki oitis karkuun takaisin Moskovaan ja jätti Zofian ja nuoren komentajan hoitamaan hommansa loppuun. Komentaja suoriutui tehtävästään kiitettävästi ja onnistui tuhoamaan Liittoutuneiden laivastotukikohdan. Kunnia operaatiosta meni kuitenkin kenraali Vladimirille ja Romanov palkitsi tämän ruhtinaallisesti.

Korean laivasto matkalla kohti Vladivostokia
Liittoutuneisiin kuuluva Korea julisti tällä välin Neuvostoliitolle sodan ja hyökkäsi Vladivostokiin. Se yritti maihinnousua ennen kuin paikalle kiiruhtaneet neuvostojoukot saisivat rakennettua tarpeeksi puolustuksia. Korean sotalaivat eivät kuitenkaan pärjänneet Neuvostoliiton sukellusveneille ja sen maihinnousuyritys jäi yritykseksi, eikä kovin hyväksi sellaiseksi. Jäljelle jääneet sota-alukset vetäytyivät pian takaisin pohtien, oliko koko operaatiossa mitään järkeä.
Mielenhallintaa, Chicagon menetys ja Puolan ohjuskriisi
"Tiedän... Kanada. Enemmän lehmiä kuin ihmisiä."
- Kenraali Carville
Punakoneen seuraavana kohteena oli Coloradossa sijaitseva USA:n ilmavoimien akatemia. Carville ei hyväksynyt akatemian menetystä vaan passitti Adamsin vapauttamaan se puna-armeijan ikeestä. Adams onnistui tehtävässään, mutta huomasi että hänen, komentajan ja Evan poissaollessa Yurin joukot olivat onnistuneet pystyttämään Washington D.C.:aan psyykkisen majakan. Tämän laitteen tarkoitus oli aivopestä kaikki vihollisen joukot - niin sotilaat kuin siviilitkin - kääntymään Neuvostoliiton puolelle. Niin presidentti Dugan kuin kenraali Carvillekin olivat ilomielin antautuneet. Eva onnistui löytämään lähistöltä joukkoja, joihin majakka ei ollut joko yltänyt tai tehonnut. Nämä joukot onnistuivat lopulta tuhoamaan alueelta kaikki neuvostojoukot ja Yurin majakan. Presidentti Dugan antoi Carvillen suureksi harmiksi vetäytymiskäskyn, jonka mukaan Yhdysvaltain puolustusvoimien johdon tulisi paeta Kanadaan. Pian amerikkalaisten lähdettyä Neuvostoliitto valtasi pääkaupungin uudestaan.
Tiedustelu selvitti pian, että kenraali Vladimir oli onnistunut valtaamaan Chicagon ja että Yuri olisi rakennuttanut sinne psyykkisen vahvistimen, mikä olisi kantamaltaan psyykkistä majakkaa suurempi. Carville passitti Evan ja komentajan johtamaan maihinnousua Suurten järvien halki. Yhdysvaltain hävittäjät tekivät selvää jälkeä Vladimirin rannikkovartiostosta ja rocketeer-joukot onnistuivat tuhoamaan psyykkisen vahvistimen ennen kuin se onnistuttiin aktivoimaan. Vladimir oli kuitenkin valmistautunut Yurin tappioon ja oli antanut rakennuttaa vahvistimen alle ohjussiilon ja valmiin ydinaseen. Liittoutuneet ehtivät hädin tuskin evakuoimaan omat joukkonsa ennen kuin Chicago tuhoutui ydinräjähdyksessä.

"...presidentti Michael Dugan kutsui tänään Euroopan Liittoutuneita tuntemattomasta sijainnista."
Kenraali Carville oli sodan alusta asti vastustanut avunpyyntöä Euroopan Liittoutuneilta: hänen mielestään eurooppalaisten tulee pyytää apua Yhdysvalloilta, eikä päinvastoin. Presidentti Dugan päätti Chicagon olleen liikaa ja toimi nyt vastoin Carvillen kehoitusta. Hän lähetti aluksi eurooppalaisille televisiokanaville suorassa lähetyksessä avunpyynnön. Nähtyään Duganin viestin Ranskan presidentti, kenraali Raleigh Lyon, yritti saada aikaiseksi Euroopan Liittoutuneiden kriisikokousta, tuloksetta. Dugan, Eva ja Tanya Adams päättivät lopulta järjestää videokonferenssin Euroopan Liittoutuneiden neuvoston johtajamaiden - Iso-Britannian, Ranskan ja Saksan - kesken. Konferenssissa selvisi syy eurooppalaisten yhteistyöhaluttomuuteen: Neuvostoliitto oli rakentanut kaksi ohjussiiloa aivan Saksan itärajan läheisyyteen Puolaan. Romanov tiesi, että suurhyökkäys Yhdysvaltoihin karsisi hänen sotilaittensa lukumäärää kotirintamalla. Ydinasepelote piti Euroopan valtiot kurissa. Tämän lisäksi Neuvostoliitto oli onnistunut myös ujuttamaan Pariisiin pienen iskuryhmän, joka aiheutti korvaamatonta tuhoa: Hullu-Iivana-nimellä tunnetut räjähde-ekspertit tuhosivat kuuluisia maamerkkejä ja teslasotilaat muuttivat Eiffel-tornin valtaisaksi teslakäämiksi. Liittoutuneet onnistuivat lopulta pelastamaan Pariisin, mutta kauhistelivat tuhoja.
Yhdysvallat lähetti Adamsin eliittisotilaineen soluttautumaan Puolan ohjustukikohtiin. Iso-Britannia toimitti muutaman vakoojan, joiden tehtävänä olisi paikallistaa siilojen tarkat sijainnit. Adams onnistui sotilaineen pelastamaan muutaman lentokoneonnettomuudesta selvinneen Liittoutuneen sotilaan ja muutaman vangin. Saavutettuaan viimeisen siilon Adams oli jo pistänyt kaksi neuvostotukikohtaa tasaiseksi, ja kolmas olikin lasten leikkiä.
Liittoutuneet olivat jälleen yhtenäisiä loppuvuonna 1971. Iso-Britannia, Ranska, Saksa, Korea ja Yhdysvallat. Neuvostoliitto saisi pian kokea nöyryytyksen - toistamiseen.
Einstein puuttuu peliin

"Hommaa toimistoni takaisin!"
- Kanadaan kyllästynyt Kenraali Carville
Yhdysvallat pyrki välittömästi saamaan pääkaupunkinsa takaisin. Euroopasta saatujen vahvistusten avulla se onnistui saamaan Pentagonin rauniot takaisin haltuunsa ja ryhtyi heti puolustamaan niitä raivokkaasti. Kenraali Vladimirin uudelleenpystyttämät tukikohdat ryhtyivät suoltamaan raskaita panssareita hävittämään kaupunkiin saapuneet Liittoutuneet. Yhdysvallat oli kuitenkin onnistunut saamaan tällä välin apua Albert Einsteinilta, joka arveli tilaisuuden olevan sopiva hänen uusimman keksintönsä käyttöönottoa varten. Tämä keksintö kulki nimellä prismatorni ja sen oli määrä olla Liittoutuneiden vastike Neuvostoliiton teslakäämille. Einstein skannasi Liittoutuneiden pioneereille prismatornin rakennussuunnitelmat ja nämä ryhtyivät pystyttämään torneja Pentagonin ympärille. Neuvostopanssarien eteneminen pysähtyi tylysti prismatorneihin. Tämä antoi Liittoutuneille mahdollisuuden vastaiskuun, jolla murennettiin aluksi neuvostojoukkojen malminkeruu ja lopulta rynnäköitiin vapauttamaan Valkoinen talo.
Neuvostoliitto valmisteli tällä välin iskua Pearl Harborin laivastotukikohtaan. Se arveli pystyvänsä tehokkaampiin tuloksiin kuin Japani Tyynenmeren sodassa. "Tehokkuus" tarkoittaa tässä tapauksessa ydinaseita. Kenraali Vladimir johti hyökkäystä yhdessä Zofian ja komentajan kanssa ja onnistuikin pystyttämään tukikohdan pienelle saarelle. Kenraali Carville oli kuitenkin lähettänyt omat joukkonsa paikalle vahvistamaan Liittoutuneiden laivastoa ja ajamaan punakoneen pois Havaijilta. Vladimir onnistui pommittamaan tukikohtaa ydinaseella, muttei kyennyt puolustamaan tukikohtaansa Liittoutuneiden hyökättyä raivokkaasti hävittäjillä ja lentotukialuksilla. Hän pakeni lopulta takaisin Yhdysvaltojen eteläisiin osiin.

Apocalypse-tankki (kaaviokuva)
Epäonninen Vladimir sai pian kuulla Yurilta huolestuttavia uutisia: Liittoutuneet olivat saaneet selville Neuvostoliiton Ural-vuoristossa sijaitsevan salaisen tutkimuslaboratorion sijainnin ja mikä pahinta, Einstein oli huomannut voivansa siirtää kronosfäärillään iskujoukkoja aivan sen lähelle. Yuri lähetti Zofian ja Vladimirin alaisuudessa työskennelleen komentajan puolustamaan tutkimuslaitosta sekä tuhoamaan läheisessä kylässä mekastavan propagandakuormurin. Komentaja onnistui torjumaan kaikki Liittoutuneiden hyökkäykset ja mahdollisti siten, että tutkimuslaitoksen tärkein projekti saatiin loppuun. Tämä projekti oli Apocalypse-tankki, edellissodan mammuttitankin seuraaja. Yuri yritti seuraavaksi hidastaa Liittoutuneiden etenemistä etelävaltiohin ja valloitti Missourin seudun nopeasti asentamalla St. Louisiin psyykkisen majakan. Kenraali Carville vastasi siirtoon lähettämällä Tanya Adamsin kommandoryhmineen paikalle. Adams teki majakasta nopeasti selvää jälkeä. Einstein oli tällä välin saanut valmiiksi liikuteltavan version prisma-aseestaan ja päätti lahjoittaa muutaman prototyypin koekäyttöön St. Louisin vapauttamiseksi. Nämä prismatankeiksi ristityt yksiköt osoittautuivat erittäin tehokkaaksi pitkän kantaman aseiksi ja raunioittivat Yurin psi-joukkojen pystyttämän tukikohdan alta aikayksikön. Adams päätti välittömästi ryhtyä harjoittamaan itseään immuuniksi mielenhallinnalle.

"Piratismia" Meksikossa
Yurin viivyttely oli antanut neuvostojoukoille aikaa vetäytyä takaisin Meksikoon. Liittoutuneiden vakoilusatelliitti paikallisti pian Tulumin alueelta Jukatanin niemimaalla valtaisan tukikohdan, jossa neuvostotiedemiehet olivat kiivaasti valmistamassa jäljennöksiä Einsteinin prismateknologiasta. Satelliittikuvista erottui selkeästi alkeellisia prismatorneja. Kenraali Carville ei halunnut Neuvostoliiton saavan prisma- ja teslateknologiaa yhteen ja lähetti merijalkaväen SEAL-joukkoja estämään neuvostotiedemiesten aikeet. SEALit panivat kunnolla haisemaan ja pian koko tukikohta oli pahemmassa kunnossa kun sen ympärillä olleet muinaiset rauniot.
Käännekohta
"Eikö se olekin ihmeellinen?"
- Einstein kangastustankistaan
Romanov tiesi nyt, että Yhdysvallat pääsisi takaisin jaloilleen mikäli Einstein saisi rauhassa kehitellä keksintöjään. Hän muisti Stalinin hävinneen edellisen sodan koska ei ollut kyennyt eliminoimaan Einsteinia ajoissa. Stalin oli mielipuolisesti havitellut kronosfääriä itselleen, mutta ei koskaan päässyt siihen käsiksi. Samalla hän oli antanut Einsteinille ja Liittoutuneille mahdollisuuden käyttää sitä onnistuneesti Neuvostoliittoa vastaan. Romanov kokosi joukkonsa Neuvostoliiton länsirintamalle ja hyökkäsi Saksaan. Liittoutuneet arvasivat pian tämän yrittävän murtautua saartojen läpi Einsteinin tukikohtaan ja pyysivät tiedemiestä lähtemään laboratoriostaan. Einstein ei kuitenkaan ollut muuttotuulella vaan halusi itsepäisesti jatkaa tutkimuksiaan kronosfäärin ja muutaman muun keksinnön parissa. Kenraali Carville ja tämän alaisuudessa toiminut komentaja saivat oitis siirron Saksaan. Carvillen oli määrä tarkoitus osallistua Berliinissä suunnittelemaan hyökkäystä Neuvostoliittoon kun taas komentaja ja Eva oli komennettu suojelemaan Einsteinin laboratoriota mahdolliselta hyökkäykseltä.

"Auf Wieders-"
- Kenraali Carvillen viimeiset sanat
Hermostunut Romanov halusi voittaa lisää aikaa ja määräsi Liittoutuneiden korkea-arvoisimpia sotapäälliköitä salamurhattavaksi. Neuvostoliiton pääsihteerin käskystä Hullu Iivana-yksiköt suorittivat lukuisia itsemurhaiskuja Yhdysvalloissa. Liittoutuneiden suureksi suruksi eräs itsemurhapommittajien uhreista oli juuri Berliiniin lähdössä ollut kenraali Carville. Carvillen alaisena toiminut nuori komentaja ja Eva todistivat esimiehensä kuoleman suorassa videolähetyksessä mutta välttyivät itse iskuilta. Suruun ei kuitenkaan ollut aikaa, ja komentaja asettui talviseen Schwarzwaldiin valmistautumaan punakoneen vääjäämättömään tuloon.
Kolme hätäisesti kyhättyä rajavartioasemaa eivät mahtaneet mitään kolmelle Neuvostoliiton panssarijoukkueelle. Neuvostoliitto pystytti alueelle jopa kolme tukikohtaa mikä näytti olevan aivan liikaa yhdelle pienelle Liittoutuneiden etuvartiolle. Einstein oli kuitenkin saanut uusimman keksintönsä valmiiksi. Tämän kapistuksen nimi oli kangastustankki ja se kykeni ottamaan minkä tahansa puun ulkoasun. Komentaja näki yksikössä potentiaalia ja päätti ansoittaa neuvostojoukkojen kulkureitit niillä. Venäläiset eivät aluksi huomanneet kangastustankkeja vaan ihmettelivät suuria tappioitaan ja Schwarzwaldin nopeaa metsittymistä...

Einsteinin laboratorio Schwarzwaldissa
Edes Apocalypse-tankeista ei ollut apua ja pian Romanov joutui vetämään joukkonsa pois Saksasta menetettyään jalansijan - tai oikeastaan kolme - Einsteinin tontilla. Hän pelkäsi, että historia saattaisi sittenkin toistaa itseään.
Muutoksia suunnitelmiin
"Jumissa! Da! Ohjuksia ei voida laukaista!"
- Hermostunut Yershanko pääsihteeri Romanoville Kuuban ohjussiiloista Liittoutuneiden hyökkäyksen jälkeen
Einstein ilmoitti pian, että oli vihdoin löytänyt ideaalin sijoituspaikan entistäkin vakaammalle ja tehokkaammalle kronosfäärilleen. Valitettavasti se sijaitsi Florida Keys-saaristossa, Key Westin lähellä. Tästä ei ollut matkaa kuin hieman yli sata kilometriä kommunistiseen Kuubaan. Romanov oli kaiken lisäksi vielä varustanut kuubalaiset ydinaseilla. Key Westiin saapuneet Liittoutuneet joutuivat sietämättömän vastarinnan kohteeksi, mutta huomasivat että kuubalaiset tuottivat suurimman osan ohjustukikohtansa sähköstä tukikohtansa ulkopuolelle rakennetussa ydinvoimalassa. Tämä oli jo liian helppo nakki kronosfääriä hyödyntäville Liittoutuneille. Muutama prismatankki onnistui tuhoamaan sen turvaetäisyydeltä ilman kummempia vaikeuksia. Romanov uhosi samalla Liittoutuneille videolähetysten kautta kaikenlaista, mutta sai pian Yershankolta uutisen tukikohdan menetyksestä.

Kenraali Carvillen hautajaistilaisuus. Presidentti Dugan antaa komentajalle käskyn hyökätä Moskovaan.
Einsteinin kronosfääri oli nyt sijoitettuna parhaimpaan mahdolliseen pisteeseen maapallolla. Tämä tarkoitti sitä, että sen avulla kyettiin nyt maksimaalisiin siirtoetäisyyksiin. Uudistettu kronosfääri kykeni myös siirtämään monta yksikköä kerrallaan. Liittoutuneet päättivät nyt muuttaa suunnitelmiaan: Moskovaan hyökättäisiinkin nyt kronosiirtämällä joukkoja suoraan kaupungin keskustaan. Näin Liittoutuneiden ei tarvitsisi raivata tietä Kremliin raskaiden puolustusten läpi ja säästyttäisiin kuukausia kestäviltä taisteluilta. Operaation riskinä on tietysti se, että mikäli kronojoukot eivät kykene nappaamaan Romanovia ajoissa, ne joutuvat nopeasti saarroksiin ja Neuvostoliitto älyää vahvistaa puolustuksiaan.
Ennen hyökkäystä Yhdysvallat päätti häätää puna-armeijan rippeet pois Meksikosta. Ahtaalle ajetut neuvostojoukot eivät saaneet vahvistuksia ja ne saatiin ennen pitkää kuriin. Tämä merkitsi varsinaisen sodankäynnin loppua Pohjois- ja Keski-Amerikan mantereella.
Nyt oli enää jäljellä Romanovin kurittaminen.
Operaatio Polar Storm
Kesä 1972. Yuri tiesi nyt, että Liittoutuneet voittavat ja päätti häipyä vähin äänin. Hän jätti muutaman psi-soturin puolustamaan Kremliä hämäämään että hän olisi edelleen paikalla ja tukemassa Romanovia. Suurin osa Yurin oppilaista ja työtovereista pakeni hänen mukanaan. Minne, sitä ei kukaan osannut sanoa.
Moskovaan iski yllättävä takatalvi heinäkuussa 1972. Liittoutuneet päättivät ajankohdan olleen sopiva ja lähettivät Carvillen alaisuudessa toimineen nuoren komentajan ja luutnantti Eva Leen johtamaan kronojoukkoja. Einstein oli saanut ennen hyökkäystä valmiiksi muutaman uuden keksintönsä, joista ensimmäisenä Liittoutuneet ottivat käyttöön kronolegioonalaiset. Näillä sotilailla oli mukanaan kannettava kronosfääri, jonka saattoi kanavoida myös aseeksi pyyhkimään vihollisen yksiköitä ja rakennuksia pois aika-avaruusjatkumosta. Sammutettuaan virran Kremlin pohjoispuolella sijainneen öljyjalostamokentän teslakäämeistä pienellä SEAL-ryhmällä Liittoutuneet ryhtyivät kronosiirtämään vahvistuksia Moskovaan. Komentajalle annettiin välittömästi käyttöön MCV jotta hän saisi rakennettua pikaisesti tukikohdan ja asettamaan puolustusrakennelmia.
Romanov oli kuitenkin varautunut Liittoutuneiden temppuun ja pystyttänyt Kremlin lähelle ohjussiilon. Liittoutuneiden suureksi järkytykseksi neuvostotiedemiehet olivat myös onnistuneet luomaan pelätyn Rautaesiripun uudelleen ja entistä voimakkaampana: sillä pystyi nyt suojaamaan useampia yksiköitä yhtäaikaa. Kaiken kukkuraksi Kremliä puolusti Romanovin eliitti Musta Kaarti. Pelätyllä kaartilla oli paranneltuja Apocalypse-tankkeja ja omia teslakäämejä, jotka olivat riippumattomia muiden neuvostotukikohtien sähköntuotannosta. Komentaja tiesi, ettei kestäisi Romanovin ydinaseita loputtomiin. Hänen onnekseen Einstein oli vihdoin saanut valmiiksi oman superaseensa: sääohjaimen. Komentaja onnistui sen avulla luomaan ohjussiilon päälle raivoisan ukkosmyrskyn joka vahingoitti siiloa, muttei tuhonnut sitä. Myrskyn laannuttua hän kronosiirsi joukon prismatankkeja siilon viereen tappoiskua varten. Hän toisti saman tempun jokin aikaa myöhemmin Rautaesiripulle. Romanov oli nyt ilman superaseitaan.

Sääohjain luomassa ukkosmyrskyä
Liittoutuneilla ei ollut enää kovin suuria vaikeuksia. Kronolegioonalaiset putsasivat vihollistukikohtien syrjemmiltä nurkilta kaiken mahdollisen kaluston ja sääohjaimella luodut ukkosmyrskyt raunioittivat läheiset huoltotukikohdat hetkessä. Kremlin tukikohta oli kovin vastus, mutta lopulta sekin luhistui. Musta Kaarti osoittautui lällyksi vastukseksi, sillä Liittoutuneet upottivat paikoillaan vartioivat Apocalypset kronosfäärillä läheiseen Moskova-jokeen. Kaartin teslakäämit saivat virtansa läheisestä ydinvoimalasta, jonka kronolegioonalaiset pyyhkivät hetkessä olemattomiin. Kaikki neuvostojoukot oli nyt tuhottu tai ajettu pakoon. Kreml - ja Romanov - oli nyt saarroksissa.

Prismatankit tuhoavat Romanovin ohjussiilon
31. Heinäkuuta, 1972. Tanya Adams saapui Kremliin pidättämään Romanovin. Murtautuessaan Romanovin toimistoon hän näki luirun Yershankon pukeutuneena pääsihteerin ylisuuriin vaatteisiin. Adams ei mennyt halpaan ja huiskautti nuorta upseeria kyynärpäällä kasvoihin. Romanov löytyi lopulta työpöytänsä takaa alusvaatteisillaan piileksimässä suuren lipun alla. Romanov passitettiin Lontooseen allekirjoittamaan rauhansopimuksen, minkä jälkeen hänet lukittiin Lontoon Towerin tornilinnaan. Vladimirin laivaston rippeet komennettiin San Franciscoon antautumaan.

Hahaa! Jäitpäs kiikkiin!

...ja sitten pakollisia posetuskuvia lehtien kansiin!
Sota oli päättynyt... ainakin toistaiseksi. Ja komentaja pääsi illalliselle Tanya Adamsin kanssa.

"Palkinto" onnistuneesta kampanjasta!
Yurin kosto
"Miksi tyytyisin vain yhteen valtioon... kun voin hallita koko maailmaa?"
- Yuri presidentti Duganille
Yurin katoaminen ennen lopullista taistelua häiritsi Liittoutuneita. Mielenhallintaan kykenevä Yuri ei saisi riehua vapaalla jalalla. Einsteinia, Tanya Adamsia, Evaa ja Liittoutuneet voittoon johtanutta komentajaa pyydetään pikaisesti siirtymään San Franciscoon selvittämään Yurin psi-joukkojen teknologiaa ja auttamaan heidän löytämisessä.
Valitettavasti Yuri ehti ensin. Presidentti Dugan kutsuttiin pian hätäkokoukseen Einsteinin havaittua Alcatrazin saarelta kummallisen signaalin. Eva ilmoitti Duganille "hänen palanneen". Dugan ei aluksi ymmärtänyt mistä oli kyse, mutta Yurin kasvojen ilmestyttyä ruutuun ei kenellekään jäänyt epäselväksi, mitä tuleman piti. Yuri pyysi Yhdysvaltoja ja Liittoutuneita ystävällisesti antautumaan. Dugan yritti tarjota Yurille paikkaa Neuvostoliiton johtajana, mutta Yuri vain hymähti. Hän ilmaisi tyynesti aikovansa hallita koko maailmaa. Tätä varten hän oli asentanut mielenorjuuttajia ympäri maailmaa. Nämä olivat huomattavasti voimakkaampia mielenhallintalaitteita kuin psyykkiset majakat ja vahvistimet.

Mielenorjuuttaja aktivoitumassa
Yksi orjuuttajista sijaitsi Alcatrazin saarella ja se oli juuri aktivoitumassa. Dugan komensi välittömästi ilmaiskun ja kummasteli, miten ihmeessä Yuri oli onnistunut rakentamaan sellaisen kenenkään huomaamatta Yhdysvaltain maaperälle. Yuri oli kuitenkin ehtinyt suojata laitteensa konetykkitorneilla, jotka repivät orjuuttajan kimppuun hyökänneet Harrier-hävittäjäkoneet hetkessä kappaleiksi. Yksi koneista sattui kuitenkin osumaan Yurin pystyttämään ydinvoimalaan, minkä ansiosta Yhdysvaltain länsirannikko välttyi joutumasta Yurin haltuun. Muu maailma ei kuitenkaan ollut yhtä onnekas ja Yuri ehti aktivoimaan loput orjuuttajansa. Suurin osa ihmisistä jäi orjuuttajien signaalien kantamalle ja alistuivat tahtomattaan Yurin palvelukseen. Poiketen aiemmista "hyvä fiilis"-mielenhallintalaitteista, orjuuttaja muuttaa uhrinsa aivottomiksi ja tunteettomiksi orjiksi.
Einstein improvisoi ja purkasi San Franciscossa sijainneen kronosfäärinsä, rakentaen siitä alkeellisen aikakoneen. Komentaja, Adams ja Eva päättivät matkata sillä ajassa taaksepäin kolmannen maailmansodan alkuvaiheisiin. Päästyään perille vuoden 1971 alkupuoliskolle Adams onnistuu soluttautumaan hyökkäävien neuvostojoukkojen ohitse ja tuhoaa psyykkisen orjuuttajan. Pian tämän jälkeen aikamatkaajat ottivat yhteyden vanhaan tuttuun: kenraali Carvilleen.

Kenraali Carville vinkkaamassa silmää komentajalle lupauksena siitä, ettei hän tällä kertaa aio kuolla!
Carville sai nyt tarkan varoituksen ja tiedon tulevasta kuolinpäivästään ja tiesi välttyä siltä. Hän kuitenkin arveli, että aikamatkustus tulisi pitää mahdollisimman hyvin salassa ja valmistautui lavastamaan oman kuolemansa jotta aika-avaruusjatkumo ja sodan lopputulos pysyisi mahdollisimman paljon ennallaan. Ollessaan maan alla hän voisi samalla omistautua Yurin omien joukkojen pysäyttämiseen.
Maailman ympäri 80 päivässä
Yuri oli tällä välin vallannut Los Angelesin itselleen. Carville lähetti komentajan ja Evan pelastamaan paikalliset asukkaat ennen kuin Yuri ehtisi tekemään heille - tai heillä - pahaa. L.A.:ssa Liittoutuneille selvisi Yurin julmuus: hän oli rakentanut valtaisia murskaimia, joissa hän tapatti ihmisiä. Eva huomasi myös, että Yuri oli ohjannut vapaa- aikanaan kauhistuttavan korneja dinosauruselokuvia. Komentaja sai paikallista apua muutamalta filmitähdeltä, joihin mielenhallinta ei ollut tehonnut: actionleffasankarit Flint Westwood (Evan suosikki), Arnie Frankenfurter ja Sammy Stallion lupasivat avustaa Liittoutuneita estämään Yurin aikeet. Komentaja ei kuitenkaan lähettänyt kuuluisuuksia itsemurhatehtäviin vaan tuhosi Yurin joukot perinteisin menetelmin.
L.A.:n tappiosta harmistunut Yuri iski seuraavaksi Seattleen. Siellä hänen oli määrä taivuttaa ohjelmistojätti Massivesoftin puheenjohtaja Bob Bing rahoittamaan hänen sotatoimiaan. Bing ei suostunut, joten Yuri raahasi paikalle pari ydinasetta ja kysyi Bingiltä uudestaan. Bing oli kuitenkin ehtinyt lähettää tällä välin avunpyynnön Liittoutuneille. Aikamatkaajat päättivät rientää apuun ja onnistuivat pysäyttämään Yurin aikeet. Hänen virheekseen koitui yleisten voimalaitosten käyttäminen ohjussiilojensa virranlähteinä. Liittoutuneiden kaapattua itselleen tarpeeksi monta voimalaa Yurin lähtölaskenta pysähtyi ja aikamatkaajat onnistuivat tuhoamaan siilot vaarattomasti. Puheenjohtaja Bing ilmaisi kiitoksensa lahjoittamalla runsaasti rahaa Liittoutuneiden sotatarpeisiin.

Edustava potretti itse Y-miehestä. Kuva otettu Yurin omasta aivopesuvideosta.
Voitto oli kuitenkin lyhytikäinen, sillä pian kantautui ikäviä uutisia: Yuri oli kaapannut Einsteinin ja kuljettanut tämän Egyptiin työskentelemään psi-teknologian parissa. Mikäli Einsteinia ei saataisi ajoissa pelastettua, koko sodan lopputulos voisi muuttua jos hän ei ehtisi suorittamaan keskenjääneitä töitään loppuun. Liittoutuneiden tiedemiehet olivat tällä välin kehittäneet uudenlaisen robottitankin, johon mielenhallinta ei luonnolisestikaan tehoaisi. Aikamatkaajat tekivät nopean iskun Yurin Egyptin tukikohtaan, pelasivat Einsteinin ja tuhosivat robottitankeilla psi-joukkojen tukikohdan.
Pian Yuri ilmaantui taas, tällä kertaa Australiassa. Hän oli pystyttänyt Sydneyn laitamille lukuisia kloonisammioita. koska hänen psyykkisiä orjuuttajia oli tuhottu, hän oli päättänyt kokeilla toisenlaista taktiikkaa: hän aikoi kloonata kaikki korkea-arvoisimmat poliittiset päättäjät ja korvata heidät itselleen uskollisilla klooneilla. Carville painotti tehtävän tärkeyttä ja lähetti aikamatkaajat oitis paikalle. Siellä he saivat apua Korealaisilta, jotka lähettivät Musta Kotka-hävittäjälentueensa avustamaan sammioiden tuhoamisessa. Yuri yritti pysäyttää Liittoutuneiden etenemistä kaikenlaisilla kieroilla keksinnöillään, mutta ei pärjännyt motivoituneille vastustajilleen.
Loppunäytös Antarktiksella
"Pian Romanovin surkimus on kuollut ja Liittoutuneiden johtavat kumartavat minua."
- Yuri Liittoutuneiden komentajalle ennen hyökkäystään Lontooseen
Sodan lopputulos ei onneksi muuttunut ja Neuvostoliitto antautui. Romanov, Dugan ja Euroopan Liittoutuneiden johtajat olivat matkalla Westminsterin palatsiin, Lontooseen allekirjoittamaan rauhansopimusta ja neuvottelemaan sen ehdoista. Yuri yritti pitkään saada selville konferenssin sijaintia, tuloksetta. Lopulta hän murtautui aikamatkaajien linjoille ja sai yhteyden luutnantti Evaan. Hän onnistui saamaan tämän hallintaansa ja urkki selville rauhankokouksen sijainnin. Carville katkaisi Yurin linjoilta, mutta liian myöhään. Eva menetti tajuntansa hetkellisesti, mutta virkosi juuri ajoissa ennen kokouksen alkua.

EVO, Eva! Kenraali Carville on juuri onnistunut katkaisemaan Yurin mielenhallinnan Evaan, minkä seurauksena tämä menettää tajuntansa
Lontoossa ukkosti ja Yuri tarkkaili rauhassa osallistujien saapumista. Carville oli komentanut aikamatkaajat paikalle valmistautumaan Yurin hyökkäykseen. Liittoutuneilla oli täysi työ estää Yuria saamasta palatsia haltuunsa. Rauhansopimus onnistuttiin allekirjoittamaan ja Neuvostoliitto lähetti sota-aluksiaan auttamaan Yurin häätämisessä Lontoosta. Romanov teljettiin Lontoon Toweriin. Operaatio oli menestykäs, mutta itseensä pettynyt Eva halusi erota virastaan. Carville kieltäytyi vedoten siihen, ettei Eva ollut ainoa Yurin uhri. Sitä paitsi hehän olivat pysäyttäneet Yurin joka käänteessä.

Yuri on kiikissä!
Piristynyt Eva oli välittömästi hyödyksi. Hän oli onnistunut jäljittämään Yurin lähetyksistä tämän päätukikohdan sijainnin: Yuri oli rakentanut viimeisen psyykkisen orjuuttajansa Antarktikselle. Tukikohdan sijainnista huvittunut Carville määräsi aikamatkaajat johtamaan hyökkäystä. Liittoutuneet aloittivat kunnostamalla Tierra Del Fuegolla sijainneen neuvostotukikohdan ja rakentamalla sinne tutkan. Pian tämän jälkeen he saivat lähetettyä MCV:n Antarktikselle. Aikamatkaajat kohtasivat sietämätöntä vastarintaa: Yuri puolusti tukikohtaansa raivokkaasti ja onnistui yllättämään heidät superaseillaan: toinen niistä oli geenimutatoija, joka muunsi tasaisin väliajoin kaikki Liittoutuneiden jalkaväen yksiköt murhanhimoisiksi raakalaisiksi. Vaarallisempi ase taas oli mielenorjuuttaja, joka säännöllisin väliajoin käännytti kaikki Liittoutuneiden yksiköt lopullisesti Yurin puolelle.
Yuri ei kuitenkaan kyennyt tekemään mitään Liittoutuneiden puolustusjärjestelmille. Pian aikamatkaajat keskeyttivät kaikkien yksikköjen tuotannon siksi aikaa, kunnes olivat saaneet tuhottua Yurin superaseet. Romanovin entinen neuvonantaja oli täysin voimaton Liittoutuneiden ja Neuvostoliiton tekniikan mahdille. Sääohjain ja ydinaseet tekivät yhdessä nopeasti selvää Yurin tukikohdista ja jäljelle jääneet joukot kuolivat nopeasti Ranskan lahjoittamien suurkanuunoiden ballistisiin räjähteisiin. Kaiken menettänyt Yuri saatiin pian kiinni.
Häpi end!
"Hän ei pysty hallitsemaan kärpästäkään."
- Kenraali Carville eristetystä Yurista
Einstein oli kehitellyt taistelun aikana vankilaa Yurille. Lopputuloksena oli psyykkinen eristyskammio, ja Yuri oli sen ensimmäinen asukki. Hän yritti vielä loppuun asti hallita vangitsijoittensa mieliä, mutta nämä olivat varautuneet siihen ja hankkineet mielenhallinnan estävät erikoiskuulokkeet. Yuri sai viettää lopun elämäänsä ahtaassa eristyskammiossa, mikä oli monien mielestä sopiva rangaistus hänen kaltaiselleen hirviölle.

Voiko onnellisempaa loppua olla?
Sota oli nyt vihdoin ohitse, lopullisesti. Samalla aikajanat yhdistyivät ja aikamatkaajat huomasivat olleensa taas lähtötilanteessa. Presidentti Dugan kutsuttiin pian hätäkokoukseen, jossa Eva ilmoitti tälle "hänen palanneen". Dugan ei aluksi ymmärtänyt mistä oli kyse, mutta oli kuin halolla päähän lyöty nähdessään kenraali Carvillen kasvojen ilmestyvän kuvaruutuun. Dugan kuvitteli aluksi näkevänsä näkyjä, mutta virnuileva Carville kertoi hänelle lähes uskomattomalta kuullostavan tarinan, johon liittyi hullu kaljupää ja joukko urheita aikamatkustajia...
Tällä kertaa komentaja pääsi illalliselle luutnantti Evan kanssa. Harmistunut Tanya yritti saada Einsteinin muokkaamaan aikajanoja entiselleen, turhaan.

Hell yeah!

Henkilöt
Liittoutuneet

MICHAEL DUGAN (Ray Wise)
Yhdysvaltain presidentti. Dugan oli aikoinaan mukana päättämässä siitä, kenet valitaan Neuvostoliiton pääsihteeriksi toisen suuren maailmansodan jälkeen. Hän puolsi Alexander Romanovia ja on myös todennäköisesti vastuussa tämän valinnasta. Dugan on sittemmin katunut päätöstään, kun Romanov päättikin kiitokseksi hyökätä Yhdysvaltoihin kymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen.
Presidentti Dugan on huumorintajuinen ja rento heppu, jolla on flirttiä jossain määrin Monica Lewinskya muistuttavan avustajansa kanssa. Hän on jääräpäinen päätöstensä suhteen eikä suostu hievahtamaankaan ovaalihuoneesta ennen kuin neuvostojoukot ovat suurin piirtein kolistelemassa eteisessä. Dugan luottaa täysin kenraali Carvilleen ja tämän alaisiin, ja uskoo Yhdysvaltojen selviävän suurimmasta kriisistään ennen kuin on liian myöhäistä.
Duganilla on luonnollisestikin ylin päätösvalta ja Liittoutuneiden pelaaja saa toisinaan ohjeitaan suoraan häneltä. Dugania joudutaan myös suojelemaan ainakin yhdessä tehtävässä. Neuvostoliiton puolella pelaaja yrittää napata Duganin haltuunsa Yurin psi-joukkojen avulla.

BEN CARVILLE (Barry Corbin)
Toisen suuren maailmansodan veteraani, Red Alert: Retaliationista tuttu kenraali Carville on takaisin kotimaassaan - ja harvinaisen pahaan aikaan! Teksasilainen Carville on ensimmäisenä tiedottamassa presidentti Duganille Neuvostoliiton hyökkäyksestä. Hän on heti Duganin jälkeen ylin komentaja ja ottaa toimensa hyvin tosissaan. Tuloksia vaativa Carville omaa myös huumorintajuisen puolen ja tietää, että sodasta ei selviä ellei osaa silloin tällöin vitsailla ja lorauttaa hieman viskiä kahvin sekaan.
Carvillen toiseksi suurin pelko on hävitä sota Neuvostoliitolle.
Hänen suurin pelkonsa on joutua evakkoon Kanadaan.
Liittoutuneiden pelaaja vastaanottaa alustavan tehtävänantonsa yleensä suoraan Carvillelta, lähes viimeisiin tehtäviin asti. Ja kaikille hardcore-Carville-faneille tiedoksi: pelatkaa ihmeessä Yuri's Revenge-lisälevy läpi.

EVA LEE (Athena Massey)
Luutnantti Eva Lee toimii kenraali Carvillen alaisuudessa ja vastaa pelaajan yhteyksistä Liittoutuneiden joukkoihin, Einsteiniin, Tanyaan, Carvilleen ja Duganiin sekä kertoo tälle pääasiallisen tehtävänannon ja suunnittelee taktiikoita tulevia operaatioita varten. Eva välittää myös tarpeen tullen tärkeimmät osuudet tuoreimmista uutisista maailmalta sekä avustaa pelaajaa taistelukentällä, siirtäen "micro managementia" pois pelaajan harteilta. Eva pysyttelee itse yleensä kaukana taistelusta.
Evan nimi on ilmeisesti tahallaan tarkoitettu yhdistettäväksi aiemmista C&C-peleistä tuttuun EVA-tekoälyyn, joskin ensimmäinen EVA-yksikkö kehitettiin jo toisen suuren maailmansodan aikana.

TANYA ADAMS (Kari Wuhrer)
Tanya Adams on toisen suuren maailmansodan veteraani ja pelaajan paras ystävä vihollisen jalkaväkeä vastaan. Tanyan rooli edellisessä sodassa oli merkittävä ja hän jäi sen päätyttyä sotilasuralle. Tis-, anteeksi, sissisodankäynti on Tanyan erikoisalaa ja hänet komennetaankin yleensä vaarallisiin kommandotehtäviin syvälle vihollislinjojen taakse.
Aiemmin pääasiassa soolona työskennellyt Tanya on sittemmin värvännyt rinnoil-, rinnalleen Liittoutuneiden eliittijoukkoja avustamaan häntä kentällä. Hän saattaa silti toisinaan lähteä suorittamaan tehtäviä ilman taustatukea.
Miksiköhän Tanya on jatkuvasti etukenossa katsoessaan kameraan...

ALBERT EINSTEIN (Larry Gelman)
Fyysikko, joka tietämättään aiheutti koko toisen suuren maailmansodan ja mahdollisesti myös tämän kolmannenkin! 92-vuotias Einstein näyttää kovin nuorekkaalta ikäisekseen, mikä on todennäköisesti lukuisten kronosfääri- ja aikamatkustuskokeiden syytä. Saksassa asustava Einstein on edelleen tiiviissä yhteistyössä Yhdysvaltain puolustusvoimien kanssa ja on kehittänyt vanhempia keksintöjään (verhogeneraattori, kronosfääri ja aikakone) tehokkaammaksi sekä luonut kokonaan uusia. Tuoreimmista keksinnöistä kiinnostavin lienee prismatorni, jonka on tarkoitus olla Liittoutuneiden vastike teslakäämille. Einstein on myös ilmoittanut kehittävänsä uudenlaista superasetta, joilla Liittoutuneet voisivat vastata Neuvostoliiton ydinasepelotteeseen.
Einstein on tullut vanhemmalla iällään jopa vieläkin hajamielisemmäksi (kyllä vain) ja tykkää painella satunnaisia nappuloita. Yurin suureksi harmiksi Einstein on luontaisesti immuuni mielenhallinnalle ja siten vaarallinen vastustaja.
Neuvostoliitto

ALEXANDER ROMANOV (Nicholas Worth)
Neuvostoliiton pääsihteeri. Alexander Romanov on huumorintajuinen ja elämästä täysin rinnoin nauttiva mies. Isä Aurinkoistakin aurinkoisempi Romanov osaa tarvittaessa olla kuitenkin ankara eikä suo pettureille tippaakaan armoa. Romanov pääsi aikoinaan valtaan pääasiassa Yhdysvaltain nykyisen presidentin, Michael Duganin avustamana. Hän huomasi kuitenkin Liittoutuneiden hakeneen hänestä vain sopivaa nukkehallitsijaa Neuvostoliiton johtoon. Romanov tunteekin suurta vihaa kapitalistista Yhdysvaltoja kohtaan ja on valinnut sen ensimmäiseksi kohteekseen kostaessaan Liittoutuneille.
Pelaaja saa alustavan tehtävänantonsa yleensä suoraan Romanovilta, mikäli kyseessä on jokin äärimmäisen tärkeä operaatio. Yuri's Revenge-lisälevyssä Romanovia joudutaan myös suojelemaan pariin otteeseen.

YURI (Udo Kier)
Yuri jatkaa Command & Conquer-pelien traditiota: sen mukaan kaiken takana on aina kaljupäinen mies, jolla on yksiosainen nimi. Yuri on pääsihteeri Romanovin mystinen neuvonantaja, joka väittää työskennelleensä jo Stalinin kanssa vaikkei tästä ole mitään vedenpitäviä todisteita (Yuri on toisinaan näytellyt valokuvaa, jossa hän istuu Stalinin vieressä - todellisuudessa kuva on väärennös). Hän johtaa Neuvostoliiton Psi-joukkoja ja on erikoistunut mielenhallintaan, sen menetelmiin sekä laitteisiin, joilla sitä voidaan kanavoida tai voimistaa. Juuri tämä tekee hänestä erittäin vaarallisen vastustajan. Yuri ei selvästikään tunne oloansa aina mukavaksi heipparallaa-Romanovin tai naama punaisena huutavana Vladimirin kanssa, vaan viihtyy parhaiten yksin pimeässä laboratoriossaan keksintöjensä äärellä.
Yurin todelliset aikomukset paljastuvat Yuri's Revenge-lisälevyssä. Paljastettakoon sen verran, että lisälevyn nimi kertoo kaiken.

VLADIMIR (Adam Gregor)
Yli-itsevarma kenraali, joka tavoittelee itselleen suurinta kunniaa. Sen avulla hän arvelee pääsevänsä lopuniäkseen käsiksi viinaan ja naisiin. Vladimir ei anna kenenkään pompottaa itseään ja suostuu ottamaan käskyjä vastaan vain itse pääsihteeri Romanovilta. Vladimir vihaa Yuria ja epäilee tällä olevan jotakin taka-ajatuksia. Valitettavasti hän ei ymmärrä omaa etuaan vaan vaahtoaa asiasta suoraan Yurille, mikä ei ole kovinkaan terveellistä. Kenraali Carville kutsuu Vladimiria pilkallisesti "Romanovin bulldogiksi".
Pelaaja joutuu toisinaan työskentelemään kenraali Vladimirin kanssa, sillä hän johtaa Neuvostoliiton hyökkäystä Yhdysvalloissa.

ZOFIA (Aleksandra Kaniak)
Nirsk narsk nursk! Jostakin syystä kireään lateksiunivormuun ahtautunut luutnantti Zofia on Neuvostoliiton vastike luutnantti Evalle. Zofia pitää pelaajalle yhteyden Romanoviin, Yuriin ja Vladimiriin sekä selostaa tälle pääasiallisen tehtävänannon ja suunnittelee taktiikoita tulevia operaatioita varten. Zofia välittää myös tarpeen tullen tärkeimmät osuudet tuoreimmista uutisista maailmalta sekä avustaa pelaajaa taistelukentällä, siirtäen "micro managementia" pois pelaajan harteilta. Zofia pysyttelee itse lähes aina Moskovassa ja siten myös poissa taisteluiden keskeltä.

YERSHANKO (mahdollisesti Oleg Stephan)
Nuori upseeri, joka yrittää hätätilanteessa toimia Neuvostoliiton hyväksi tekeytymällä Romanoviksi mutta on pohjimmiltaan aika onneton häiskä. Kovin hiljaisen oloinen Yershanko osoittautui Liittoutuneiden kuulusteluissa puheliaaksi ja sai itselleen kosolti mediahuomiota länsimaissa sekä lyhyemmän vankeustuomion.

SAM (Trachemys scripta elegans)
Pääsihteeri Romanovin rakas lemmikki. Setä Samulin mukaan nimensä saanut Sam on Neuvostoliiton korkea-arvoisin punakorvakilpikonna ja sen purema tekee kipeää. Sam on kaikkiruokainen ja Romanov antaa sen kävellä työpöydällään piittaamatta mahdollisista hygieniaongelmista. Yershanko saa todennäköisesti siivota konnan ulosteet.
Muut

EUROOPAN LIITTOUTUNEIDEN MAIDEN JOHTAJAT (lukuisia näyttelijöitä)
Liittoutuneiden sydän sijaitsee Euroopassa, missä sitä johtavat yhdessä Iso-Britannia, Saksa ja Ranska. Kenraali Carville ei haluaisi millään anella apua Euroopasta, mutta presidentti Dugan joutuu sodan pitkittyessä lopulta pyytämään Euroopan Liittoutuneiden tukea (edellisessä maailmansodassahan tilanne oli juuri päinvastainen).

NIMETTÖMÄKSI JÄÄNYT KOREALAINEN KOMENTAJA (Richard Narita)
Liittoutuneisiin kuuluva Korea on ensimmäinen maa, joka panee oikeasti hanttiin Neuvostoliitolle kolmannessa suuressa maailmansodassa. Sen laivastoa komentaa pelissä nimettömäksi jäänyt mies, jonka pelottomuus puistattaa kokemattomia neuvostosotilaita.

PUHEENJOHTAJA BOB BING (Rick Ginn)
MassiveSoft on maailman suurin ohjelmistoalan yritys ja puheenjohtaja Bob Bing sen iso kiho. Pelaajan täytyy suojata Bob Bingiä ja MassiveSoftin rahavarantoja Yurilta Yuri's Revenge-lisälevyssä. Bing palkitsee pelaajan ruhtinaallisesti jos tämä onnistuu pysäyttämään Yurin aikeet.

SE PAKOLLINEN UUTISANKKURINAINEN (Gabriella Bern)
Venäläinen uutisankkurinainen, joka ilmoittaa hymyillen tuoreimmista tapahtumista, olivat ne sitten propagandaa tai silkkaa valetta.

KIINTIÖAFROAMERIKKALAINEN, JOKA TODENNÄKÖISESTI KUOLEE ENSIMMÄISENÄ (Nate Bynum)
Jerry Boydin partneri, joka ei oikein ymmärrä mikä hänen kaveriinsa on mennyt. Ohjussiilojen luukuthan on saatava auki!

JERRY BOYD (Rick Cramer)
"Jerry ei nyt ole paikalla."
- Yuri

rakennukset
Rakennuksista on ilmoitettu niiden hinta ja millä puolella (Liittoutuneet tai NL) rakennus on mahdollista pystyttää. Puolustusrakennelmista on ilmoitettu myös aseistus.
Superaseita ja tiettyjä erikoisrakennelmia voi olla balanssisyistä vain yksi rakennus per asetyyppi kerrallaan. Uutta ei voi rakentaa ennen kuin entinen on myyty tai tuhoutunut.
Perusrakennukset

RAKENNUSTELAKKA (CONSTRUCTION YARD)
Hinta: $ 3000
Puoli: molemmat
Rakennustelakka on tukikohdan sydän. Jotta pelaaja voi rakentaa tukikohdan muita rakennuksia, on hänellä oltava joko rakennustelakka taikka rakennustelakaksi muuntuva MCV. Telakka tuottaa itse sähköä jonkin verran, mutta vain omiin tarpeisiin, joten voimalaitokset ovat välttämättömiä. Mikäli rakennustelakka tuhoutuu, sen omistanut pelaaja ei voi enää sen jälkeen rakentaa mitään. Vihollisen rakennustelakan valtaaminen avaa pelaajalle käyttöön vastapuolen rakennuksia, joten sitä kannattaa kokeilla. Rakennustelakkaa ei voi automaattisesti rakentaa, mutta RULES.INIa muokkaamalla sekin on mahdollista.

VOIMALAITOS (POWER PLANT)
Hinta: $ 800
Puoli: Liittoutuneet
Jotta tukikohta voisi toimia kunnolla, se tarvitsee sähköä. Voimalaitos tuottaa usealle rakennukselle virtaa, mutta tukikohdan kasvaessa laitoksia tarvitaan lisää. Mikäli sähköntuotanto ei juuri yllä vastaamaan tukikohdan vaatimuksia lakkaavat tietyt puolustusrakennelmat toimimasta. Huomattava sähköntuotannon vaje merkitsee tuskallisen hitaita rakennusaikoja ja hyvin todennäköisesti varmaa häviötä, jollei asialle kykene tekemään jotakin nopeasti. Voimalaitoksia ei siis ainakaan moninpeleissä kannata rakentaa yhteen kasaan, sillä tällöin vihollinen kykenee lamauttamaan tukikohdan sähköntuotannon kerralla pitkäksi aikaa vaikkapa yhdellä hyvintähdätyllä ydinohjuksella tai onnistumalla ujuttaa kommandoyksikkö selustaan!

TESLAREAKTORI (TESLA REACTOR)
Hinta: $ 600
Puoli: NL
Teslareaktoriin pätevät kaikki samat säännöt kuin voimalaitokseen. Poikkeuksena se on hieman halvempi eikä kykene tuottamaan aivan yhtä paljon sähköä.

MALMIJALOSTAMO (ORE REFINERY)
Hinta: $ 2000
Puoli: molemmat
Tämä rakennus sulattaa malmirekan taistelukentältä keräämän malmin ja erottelee siitä epäpuhtaudet. Pelaaja saa prosessista reaaliaikasesti resursseja sotatoimiaan varten. Jokaisen jalostamon mukana tulee yksi malmirekka.

TUTKATORNI (RADAR TOWER)
Hinta: $ 1000
Puoli: NL
Mahdollistaa tutkanäytön ja tarjoaa pelaajalle uusia rakennuksia ja yksiköitä valmistettavaksi. Tutkatorni vie todella paljon sähköä, joten sen rakentamiseen kannattaa varautua ensin pystyttämällä paljon voimalaitoksia. Tällä rakennuksella on myös pelin rakennuksista yksi suurimmista FOV-arvoista (field of vision), joten sitä pystyttäessä voi samalla myös paljastaa tutkimatonta aluetta.

ILMAVOIMIEN KOMENTOKESKUS (AIRFORCE COMMAND HEADQUARTERS)
Hinta: $ 1000
Puoli: Liittoutuneet
Mahdollistaa tutkanäytön ja tarjoaa pelaajalle uusia rakennuksia ja yksiköitä valmistettavaksi. Tämän lisäksi sen mukana tulee neljä laskeutumispaikkaa Harrier-hävittäjäkoneille. Ilmavoimien komentokeskus vie todella paljon sähköä, joten sen rakentamiseen kannattaa varautua ensin pystyttämällä paljon voimalaitoksia. Tällä rakennuksella on myös pelin rakennuksista yksi suurimmista FOV-arvoista (field of vision), joten sitä pystyttäessä voi samalla myös paljastaa tutkimatonta aluetta.

KASARMI (BARRACKS)
Hinta: $ 500
Puoli: molemmat
Kasarmissa koulutetaan jalkaväen sotilaita ja sotakoiria. Pelaaja voi kouluttaa 30 sotilasta ja/tai koiraa kerrallaan.

ASETEHDAS (WAR FACTORY)
Hinta: $ 2000
Puoli: molemmat
Asetehdas valmistaa kulkuneuvoja ja tiettyjä ilmayksiköitä, kuten kuljetushelikoptereita tai Kirov-zeppeliinejä. Pelaaja voi rakentaa 30 kulkuneuvoa kerrallaan.

TELAKKA (NAVAL SHIPYARD)
Hinta: $ 1000
Puoli: molemmat
Telakka valmistaa merivoimien yksiköitä. Pelaaja voi rakentaa 30 alusta kerrallaan. Telakalla pystyy myös korjaamaan vaurioituneita aluksia.

HUOLTOVARIKKO (SERVICE DEPOT)
Hinta: $ 800
Puoli: molemmat
Huoltovarikko on iso alusta missä taistelussa vaurioituneet yksiköt (mukaan lukien helikopterit) voidaan korjata. Kuten Tiberian Sunissa, myös Red Alert 2:ssa on mahdollista käskyttää useita yksiköitä yhtä aikaa varikolle: tällöin korjattu yksikkö siirtyy aina automaattisesti syrjään päästäen seuraavan tilalleen. Varikolla voi myös myydä yksiköitä, mikäli niissä on vähänkin vaurioita. Tämä onnistuu viemällä myytäväksi haluttu yksikkö varikolle ja valitsemalla $-ikoni sivuvalikosta, minkä jälkeen kullankeltaiseksi, pyöriväksi dollarisymboliksi muuttunut kursori viedään myytävän yksikön päälle - jolloin kursori muuttuu pieneksi, vihreäksi dollarisymboliksi - ja napsautetaan kerran hiiren vasenta näppäintä. Liiallinen kliksuttelu voi johtaa itse varikon myyntiin, joten kannattaa olla maltillinen.

KENTTÄLABORATORIO (BATTLE LAB)
Hinta: $ 2000
Puoli: molemmat
Tämä rakennus mahdollistaa tiedemiehille tutkimustilat taistelukentällä. Kenttälaboratorio avaa pelaajalle mahdollisuuden valmistaa uusia yksiköitä sekä rakentaa uusia rakennuksia ja puolustusrakennelmia. Tämä rakennus vie hurjasti sähköä, joten kannattaa pystyttää paljon voimalaitoksia ennen sen ostamista.
Puolustus- ja erikoisrakennukset

HIEKKASÄKKIESTE (SANDBAG BARRIER)
Hinta: $ 25
Puoli: molemmat
Hiekkasäkkieste on pelin tehottomin ja halvin aitatyyppi. Se hädin tuskin hidastaa etenevää jalkaväkeä ja on täysin hyödytön mikäli joukossa on krenatöörejä, sinkomiehiä, panssarivaunuja tai raskasta tykistöä. Kevyet ajoneuvot eivät tosin pääse siitä yli, sillä niillä ei ole räjähteitä millä esteet voisi tuhota. Säkit voi kuitenkin jyrätä telaketjuyksiköillä. Jostakin syystä hiekkasäkkiä ei ole asetettu rakennettavaksi aitatyypiksi.

VERKKOAITA (CHAIN LINK FENCE)
Hinta: $ 25 per ruutu
Puoli: molemmat
Verkkoaita on jo huomattavasti halvimpia aitoja voimakkaampi ja kestää enemmän vahinkoa. Siihen pätevät edelleen samat samat säännöt, mutta aitaa tuhoavien yksiköiden eteneminen on hitaampaa kestävämmän materiaalin vuoksi. Tämä aita ei ole rakennettavissa, mutta sitä esiintyy lukuisissa tehtävissä ympäröimässä yleensä jotakin tehtävän kannalta oleellista rakennusta, yksikköä tai laatikkoa. Se on suosittu aita myös väliaikaisilla vankileireillä.

MUURI (FORTRESS WALL)
Hinta: $ 100
Puoli: molemmat
Muuri kestää vahinkoa uskomattoman paljon ja on kaikkein jykevin aita koko pelissä. Raskaimmatkin yksiköt joutuvat moukaroimaan sitä räjähteillä todella kauan. Kuten Tiberian Sun: Firestormissa, myös Red Alert 2:ssa aitoja ei tarvitse enää rakentaa ruutu kerrallaan, vaan nyt niitä voi pystyttää noin 4-5 ruudun välein. Tämä siis tarkoittaa sitä, että peli rakentaa automaattisesti kahden aitaosan välille puuttuvat osat (ja myös laskuttaa sen mukaan).

KONEKIVÄÄRIPESÄKE (PILLBOX)
Hinta: $ 500
Aseistus: Konekivääri
Puoli: Liittoutuneet
KK-bunkkeri, joka silppuaa liian lähelle eksyvän jalkaväen hetkessä. KK-pesäkkeestä on myös harmia kevyille ajoneuvoille, mutta se on täysin suojaton pitkän kantaman yksiköitä vastaan. Raskaat panssarit eivät kärsi suurempaa vahinkoa, elleivät satu ajamaan neljän tai useamman bunkkerin tulietäisyydelle.

VARTIOTYKKI (SENTRY GUN)
Hinta: $ 500
Aseistus: Tuplakonekiväärit
Puoli: NL
Periaatteessa sama kuin Liittoutuneiden KK-bunkkeri, mutta automatisoitu. Vartiotykkiin pätevät kaikki samat ominaisuudet kuin KK-pesäkkeeseen.

PATRIOT-OHJUSPATTERI (PATRIOT MISSILE LAUNCHER)
Hinta: $ 1000
Aseistus: Patriot-ilmatorjuntaohjukset
Puoli: Liittoutuneet
Patriot-ohjuspatteri on Liittoutuneiden pääasiallinen puolustus ilmahyökkäyksiä vastaan. Se kykenee myös pysäyttämään lähestyviä ohjuksia. Erityisesti hitaasti liikkuvat Kirovit ovat lirissä joutuessaan keskelle Patriot-lavetteja. Patriot-ohjuspatterit eivät pysty puolustautumaan maakohteita vastaan ja ne on syytä suojata KK-pesäkkeillä ja prismatorneilla. Patriotien tulinopeus on todella hidas, joten niiden rinnalle kannattaa valmistaa vaikkapa IFV-vaunuja avustamaan ilmatorjunnassa. Ohjuspatterit vaativat myös sähköä toimiakseen.

ILMATORJUNTAKANUUNA (FLAK CANNON)
Hinta: $ 1000
Aseistus: Yksipiippuinen IT-kanuuna
Puoli: NL
Ilmatorjuntakanuunan kantomatka on todella pitkä ja tarkkuus tappava. Ainoastaan nopeimmat Harrier- ja Hornet-ryhmät pystyvät murtautumaan läpi ja suorittamaan tehtävänsä, joskin niiden ohut panssari ei välttämättä takaa koneiden selviytymistä takaisin tukikohtaan. Jo kaksi tykkiä pystyy hoitelemaan pienellä alueella huomattavan tehokkaasti Liittoutuneiden ilmahyökkäykset. Tykkien huonoja ominaisuuksia on niiden korkea virrankulutus, ja mikäli sähköt menevät, tykkit lakkaavat toimimasta. Lisäksi ne ovat kykenemättömiä puolustautumaan maakohteita vastaan. Tykit kannattaa siis aina suojata vähintään vartiotykeillä.

PRISMATORNI (PRISM TOWER)
Hinta: $ 1500
Aseistus: Prismasäde
Puoli: Liittoutuneet
Prismatorni on Albert Einsteinin uunituore vastike Neuvostoliiton teslakäämille. Torni ampuu kuitenkin sähkölatauksen sijasta jonkinlaisen tappavan valonsäteen. Tornien ylilyöntinä teslakäämiin nähden on niiden kyky vahvistaa toisiaan: mikäli kaksi tai useampi prismatorni on tarpeeksi lähellä toisiaan, voivat toiset tornit vahvistaa yhden tornin latausta tämän tulittaessa vihollista. Vahvistettu prismasäde kantaa myös hieman pidemmälle ja saattaa tuhota jopa Apocalypse-mammuttitankin kerrasta.

TESLAKÄÄMI (TESLA COIL)
Hinta: $ 1500
Aseistus: Salaman kaltainen sähköpurkaus
Puoli: NL
Zortch! Neuvostoliiton puolustusrakennelmien kestosuosikki. Vihollisyksikön joutuessa teslakäämin tulietäisyydelle käämi lataa musertavan sähkövarauksen ja purkaa sen sitten viholliseen, aiheuttaen valtaisaa vahinkoa. Teslakäämi voi ampua joko yhden tehokkaan "salaman" kerralla tai heikompia valokaaria, jotka sopivat paremmin jalkaväen tappamiseen. Tulittamisen jälkeen jälkeen käämi joutuu latautumaan hetken. Jalkaväen yksiköt kuolevat yhdestä heikosta valokaaresta, Grizzly-panssarivaunu kahdesta "salamasta". Raskaimmat yksiköt vaativat useamman osuman, mutta eivät välttämättä saa tarpeeksi aikaan tuhoa mikäli käämejä on useampia. Ainoastaan prismatankkien ja V3-lavettien kaltaiset pitkän kantaman yksiköt ovat suojassa teslakäämiltä. Suorassa hyökkäyksessä käämi on avuton suuria jalkaväkirynnäkköjä vastaan (minkä vuoksi se kannattaakin usein suojata vartiotykillä), eikä se kykene ilmatorjuntaan (mikä puolestaan vaatii IT-tykkejä lähistölle). Teslakäämin suurin heikkous on kuitenkin sen hurja virrankulutus. Paras taktiikka käämejä vastaan onkin katkaista vihollisen sähköntuotanto, minkä jälkeen käämit voi huoletta ohittaa. Käämejä voi ladata asettamalla teslasotureilla niiden viereen: tällöin niiden latausten voimakkuus tehostuu huomattavasti! Tästä on myös hyötyä mikäli virrantuotannon kanssa on ongelmia, sillä teslasoturit pitävät käämit toimintakunnossa vaikka muu tukikohta olisi pimeänä.

SUURKANUUNA (GRAND CANNON)
Hinta: $ 2000
Aseistus: Ballistiset räjähteet
Puoli: Liittoutuneet (RANSKA)
Ranskan erikoisrakennus. Suurkanuuna on hidas ja epätarkka, mutta sen ballistiset räjähteet tekevät kerralla selvää kokonaisista jalkaväkijoukoista ja tuhoavat vihollisen panssarivaunut hetkessä. Suurkanuunan ei kannata antaa tulittaa oman tukikohdan keskelle, sillä sen räjähteet aiheuttavat vahinkoa laajalla alueella ja saattavat hetkessä tuhota vikkelää puolitelavaunia jahdatessaan puolet tukikohdasta.

VERHOGENERAATTORI (GAP GENERATOR)
Hinta: $ 1000
Puoli: Liittoutuneet
Albert Einsteinin kehittämä häivegeneraattori perustuu Philadelphia-kokeessa käytettyihin prototyyppikäämeihin. Lopullinen malli on kuitenkin toimintaperiaatteiltaan erilainen: se luo ympärilleen laajan "verhon", joka näkyy vihollisen tutkakuvassa kartoittamattomana alueena. "Verhon" alla partioiva vihollisen yksikkö paljastaa ympärillään niukasti karttaa mikäli häivegeneraattori on toiminnassa. Lisäksi vastapaljastunut alue pimentyy uudestaan yksikön siirtyessä siitä syrjään. Generaattorin suurin heikkous on sen riippuvuus sähköntuotannosta: mikäli virrankulutus käy liian suureksi, "verhon" ylläpito loppuu. Häivegeneraattori on hyödytön yksinpelissä, sillä vihollinen näkee koko kartan joka tapauksessa. Moninpelissä se on kuitenkin todella käytännöllinen rakennus.

PSYYKKINEN SENSORI (PSYCHIC SENSOR)
Hinta: $ 1000
Puoli: NL
Yurin ja tämän tiedemiesten kehittämä erikoisrakennus. Psyykkinen sensori paljastaa kantamaltaan kaikkien lähestyvien vihollisten kohteen ja auttaa pelaajaa ennakoimaan, mistä suunnasta ja mihin vastapuoli on hyökkäämässä.

VAKOILUSATELLIITIN YHTEYSKESKUS (SPY SATELLITE UPLINK)
Hinta: $ 1500
Puoli: Liittoutuneet
Tämä yhteyskeskus ottaa valmistuttuaan välittömästi yhteyden maatakiertävään vakoilusatelliittiin ja paljastaa sen rakentaneelle komentajalle koko taistelukentän. Vain verhogeneraattorilla suojatut kohteet jäävät peittoon niin kartassa kuin paljaalla silmällä tarkasteltaessa.

YDINREAKTORI (NUCLEAR REACTOR)
Hinta: $ 2000
Puoli: NL
Ydinreaktorin tehtävä on tehdä teslareaktorit turhiksi - ja sen se myös tekee. Miinuspuolena ovat tukikohdan virrantuoton keskittyminen yhden rakennuksen varaan ja se, että tuhoutuessaan ydinreaktori räjähtää atomipommin voimalla! Ydinreaktori kannattaa siis rakentaa kauas tukikohdan tärkeimmistä rakennelmista mutta suojata hyvin.

MALMINPUHDISTIN (ORE PURIFIER)
Hinta: $ 2500
Puoli: Liittoutuneet
Malminpuhdistin tekee juuri mitä sen nimi kertoo. Tämä rakennus maksaa maltaita, mutta on pidemmällä tähtäimellä hyvä ostos, sillä se tuottaa pelaajalle pikku hiljaa lisää rahaa. Malminpuhdistin vie hirvittävästi sähköä, joten sen ostamiseen kannattaa varustautua rakentamalla voimalaitoksia. Balanssisyistä tätä rakennusta voi olla taistelukentällä vain yksi per osapuoli. Uuden voi rakentaa vasta jos edellinen on myyty tai tuhottu.

KLOONISAMMIO (CLONING VATS)
Hinta: $ 2500
Puoli: NL
Jälleen yksi Yurin ja kumppaneiden tekele. Kloonisammio kloonaa automaattisesti koulutettavan sotilaan, joka valmistuu yhtä aikaa alkuperäisen kanssa. Kloonisotilaan tuottaminen ei maksa mitään, joten sammion omistaja saa kaksi sotilasta yhden hinnalla! Mikäli komentajalla on mahdollista kouluttaa veteraaniyksiköitä, myös klooni ilmaantuvat veteraaneina. Tarpeettoman jalkaväkiyksikön voi passittaa kuolemaansa kloonisammioihin, mistä heruu hieman fyffeä tilille. Balanssisyistä tätä rakennusta voi olla taistelukentällä vain yksi per osapuoli. Uuden voi rakentaa vasta jos edellinen on myyty tai tuhottu.

KRONOSFÄÄRI (CHRONOSPHERE)
Hinta: $ 2500
Puoli: Liittoutuneet
Albert Einsteinin aikakoneeseen ja Philadelphian kokeiden saavutuksiin perustuva kronosfääri on Liittoutuneiden tunnetuin superase. Tämä rakennus mahdollistaa kronosiirtymän, jolla voidaan teleportata mikä tahansa joukko yksiköitä lähes mihinkä tahansa päin karttaa, olettaen että alue jolle yksiköt halutaan siirtää soveltuu sille (esim. laivaston yksiköitä ei voi teleportata maalle) ja on kartalla näkyvissä. Kronosiirtymä on viiveetön ja tuokin huomattavaa taktista etua: vihollinen ei voi koskaan täysin varautua silmänräpäyksessä lähes missä päin karttaa tapahtuvaan hyökkäykseen. Einstein on parannellut kronosfääriään edellisen sodan loputtua ja sillä voidaan nyt siirtää kokonaisia joukkueita yhden yksikön sijasta. Lisäksi se on vakaampi eikä enää aiheuta kronaalisia pyörteitä. Kronosiirretyt yksiköt myös pysyvät nyt uudessa sijainnissaan lopullisesti eikä hetkellisesti.

RAUTAESIRIPPU (IRON CURTAIN)
Hinta: $ 2500
Puoli: NL
Neuvostoliiton tiedemiesten yksi merkittävimmistä saavutuksista. Tällä puolustusjärjestelmällä voi tehdä mistä tahansa yksikköjoukosta 45 sekunnin ajaksi tuhoutumattoman, mikä näkyy yksiköiden välkkymisenä. Toisen sukupolven Rautaesirippua voidaan käyttää kerrallaan jopa yhdeksään yksikköön. Käytön jälkeen Rautaesirippu joutuu latautumaan jonkin aikaa.

SÄÄOHJAIN (WEATHER CONTROL DEVICE)
Hinta: $ 5000
Puoli: Liittoutuneet
Einsteinin tuorein keksintö tarjoaa Liittoutuneille pitkään kaivatun superaseen. Sääohjain on keksijänsä mukaan "Jumalan työväline" ja se on vielä prototyyppivaiheessa. Tämä tekee siitä erittäin vaarallisen laitteen. Ohjaimella on mahdollista muokata halutulle alueelle raivoisan ukkosmyrskyn, jonka salamat aiheuttavat massiivista tuhoa maahan iskiessään.

YDINOHJUSSIILO (NUCLEAR MISSILE SILO)
Hinta: $ 5000
Puoli: NL
Neuvostoydinfyysikkojen hurjin saavutus, atomipommi, on Neuvostoliiton superase. Pommi on sijoitettu mannertenväliseen R7 Semyorka-kantorakettiin, joka tarvitsee laukaisualustakseen mahdollisimman hyvin suojatun ja turvallisen rakennelman: ohjussiilo on täydellinen siihen tarkoitukseen. Ydinohjuksia voi laukaista vain yhden kerrallaan ja uuden valmisteluun kuluu jonkin aikaa.
Siviili- ja muut rakennukset

SIVIILIAITA (CIVILIAN FENCE)
Siviiliaita on musta tai valkoinen metalliaita, joka ei kestä oikeastaan yhtikäs mitään. Se on kuitenkin erittäin kaunis.

SIVIILITALO (CIVILIAN BUILDING)
Vaihtelee paskahuusseista ja omakotitaloista aina savimajoihin ja mahtaviin pilvenpiirtäjiin. Siviilitalot on mahdollista miehittää kevyen jalkaväen sotilailla ja niitä voi myös korjata pioneereilla. Talon kapasiteetti vaihtelee yhdestä kymmeneen tai useampaan henkeen. Sotilaat hylkäävät miehitetyn talon, kun sen kunto putoaa alle 25% (eli talon health bar menee punaiselle).

MAAMERKIT JA MONUMENTIT (LANDMARKS AND MONUMENTS)
Eiffel-torni, Vapaudenpatsas, Valkoinen talo ja niin edelleen. Maamerkkien ja monumenttien korjaamisesta tai tuhoamisesta on rahallista hyötyä, riippuen siitä pelaako Liittoutuneiden vai Neuvostoliiton puolella.

SILTAKOPPI (BRIDGE HUT)
Tämä tuhoutumaton siviilitalo sijaitsee siltojen lähistöllä. Rikkinäisen sillan voi korjata lähettämällä pioneerin sen siltakoppiin.

TYNNYRIT JA AMMUSLAATIKOT (BARRELS AND AMMO CRATES)
Tynnyreitä ja ammuslaatikkoja kannattaa ampua mikäli ne on sijoitettu vihollisrakennusten äärelle. Jalkaväen kannattaa välttää näitä kuin AIDSia.

V3-AMMUSVARASTO (V3 AMMO)
Tämä V3-raketteja täyteen lastattu teline possahtaa tuhoutuessaan komeasti pieninä sienipilvinä, muttei tee ympärilleen mitään vahinkoa.

SAIRAALA (HOSPITAL)
Sairaala on syytä vallata, jos sellaisen löytää. Sen avulla voi parantaa vahingoittuneita yksiköitä käyttämällä niitä sairaalan tiloissa.

LENTOKENTTÄ (AIRPORT)
Lentokentän valtaaminen mahdollistaa laskuvarjojoukkojen pudottamisen minne päin taistelukenttää tahansa.

VARTIOASEMA (OUTPOST)
Vartioasema on periaatteessa ohjuslaukaisimella suojattu korjausalusta. Sen valtaaminen mahdollistaa kulkuneuvojen korjaamisen sen alustalla.

ÖLJYPUMPPU (OIL DERRICK)
Öljypumppu kannattaa heti kaapata käyttöönsä, mikäli sellaisen sattuu löytämään. Sen ensimmäiseksi kaapannut saa sievoisen "löytäjän palkkion" ja pumppu tuo mukavan tasaisen rahavirran omistajalleen. Räjähtäessään öljypumppu aiheuttaa runsaasti vahinkoa ympärilleen.

PSYYKKINEN MAJAKKA (PSYCHIC BEACON)
Yurin keksintö, jonka aktivoituessa kaikki sen kantamalle ulottuvat ihmiset kääntyvät lähes välittömästi Neuvostoliiton puolelle. Psyykkinen majakka luo uhreilleen lisäksi keinotekoisen onnellisuudentunteen. Psyykkisen majakan paikallistaa helposti sen voimakkaasta vouvouvou-äänestä.

PSYYKKINEN VAHVISTIN (PSYCHIC AMPLIFIER)
Kuten psyykkinen majakka, mutta huomattavasti laajempi kantamaltaan.

EINSTEININ LABORATORIO (EINSTEIN'S LABORATORY)
Einsteinin laboratorio sijaitsee Schwarzwaldissa, Saksassa. Einstein kehittää siellä lähes kaikki keksintönsä. Pelaaja joutuu suojelemaan laboratoriota yhdessä Liittoutuneiden tehtävässä.

KREMLIN MUURI (KREMLIN WALL)
Kremliä ympäröi erikoisvahva muuri, jonka tuhoamisessa kestää todella kauan.

KREMLIN PALATSI (KREMLIN)
Neuvostoliiton sydän. Kremlin palatsi on Romanovin päämaja ja se on rakenteiltaan todella vahva, kestäen jopa kaksi peräkkäistä ydinasehyökkäystä.
Maaperän rikkaudet

MALMI (ORE)
Tämä kullanvärinen luonnonvara on molempien osapuolten komentajien tärkein tulonlähde. Malmia louhitaan kaivoksista, josta sitä levitetään ympäröivään maastoon myöhempää keräystä varten.

JALOKIVET (GEMSTONES)
Malmiakin arvokkaampi luonnonvara. Näitä punaisia, keltaisia, vihreitä ja sinisiä kiteitä esiintyy harvakseltaan ja usein omana esiintymänään, joskin niitä on toisinaan löytynyt malmin seasta. Siinä missä malmia voi louhia kaivoksista loputtomasti, jalokiviesiintymät ehtyvät ennen pitkää.

MALMIKAIVOS (ORE MINE)
Kaivos on periaatteessa iso poranterä. Tämän rakennelman tarkoituksena on louhia maan alla olevasta esiintymästä malmia ja levittää sitä ympäröivään maastoon malmirekkoja varten. Kaivosta ei voi tuhota eikä sitä voi myöskään kaapata. Kaivosten esiintymät ovat loputtomia, joskin osa kaivoksista tarjoaa niukemmin luonnonvaroja.
Laatikot
YKSINPELIN BONUSLAATIKKO (CRATE)
Bonuslaatikoiden kerääminen voi palauttaa kaikille pelaajan yksiköille täyden terveyden/kunnon tai suoda laatikon poimineelle yksikölle esimerkiksi paremman tulivoiman. Toisinaan laatikoissa voi myös olla tarjolla rahaa ($ 2000), joten sellaisia kannattaa etsiä. Niitä on piilotettuna pitkin yksinpelikampanjoiden kenttiä.

MONINPELIN BONUSLAATIKKO (CRATE)
HUOMIO! TÄMÄ ESINE ON SAATAVISSA VAIN MONINPELISSÄ!
Moninpelissä on mahdollista asettaa kentälle satunnaisesti generoituvia bonuslaatikoita, joiden sisältä voi löytyä rahan ja satunnaisten superaseiden ohella yksiköitä, myös sellaisia joita ei itse pysty rakentamaan!
YURI'S REVENGE
Yuri's Revenge tuo mukaan kolmannen osapuolen - Yurin. Hänen tekniikkansa perustuu lähinnä erilaisiin mielenhallintaan liittyviin keksintöihin. Hän on myös vienyt mukanaan joitakin Neuvostoliiton rakennuksia (kloonisammion ja psyykkisen sensorin). Tämän seurauksena ne ovat nyt osa Yurin rakennelmia eikä Neuvostoliitto voi valmistaa niitä. Yurille ei ole omaa yksinpelikampanjaa, mutta hänen puolellaan voi otella moninpelejä. Lisälevy tuo myös Liittoutuneille ja Neuvostoliitolle uusia rakennelmia sekä lisää siviilirakennelmien määrää entisestään. Sairaalasta on tehty nyt kätevämpi: sen omistavan pelaajan yksiköt paranevat automaattisesti ilman, että niitä tarvitsee raahata vuodeosastolle lojumaan.
Perusrakennukset

ROBOTTITANKKIEN YHTEYSKESKUS (ROBOT CONTROL CENTER)
Hinta: $ 600
Puoli: Liittoutuneet
Tämä yhteyskeskus muodostaa linkin taistelukentillä oleviin robottitankkeihin. Ilman yhteyskeskusta tankkeja ei pystytä kontrolloimaan.
Puolustus- ja erikoisrakennukset

TAISTELUBUNKKERI (BATTLE BUNKER)
Hinta: $ 500
Aseistus: -
Puoli: NL
Taistelubunkkeri itsessään on aseistamaton, mutta sen ideana onkin tarjota suojaisa paikka viidelle kevyen jalkaväen sotilaalle.

TEOLLISUUSLAITOS (INDUSTRIAL PLANT)
Hinta: $ 2500
Puoli: NL
Teollisuuslaitos on kallis, mutta alentaa kaikkien kulkuneuvojen tuotantokustannuksia huomattavasti.
Siviili- ja muut rakennukset

SIVIILIVOIMALAITOS (CIVILIAN POWER PLANT)
Siviilivoimalaitoksia kaappaamalla saa hätätilanteessa mukavasti lisättyä virrantuotantoa.

KONEPAJA (MACHINE SHOP)
Konepaja kannattaa kaapata, sillä sen omistavan pelaajan kulkuneuvot korjautuvat automaattisesti taistelukentällä.

SALAINEN TEKNOLOGIAKESKUS (SECRET TECH LAB)
Salaisen teknologiakeskuksen kaappaaminen antaa pelaajalle mahdollisuuden kouluttaa tai valmistaa jotakin erikoisyksikköä, jota ei muuten ole mahdollista saada. Tämä yksikkö voi olla ihan minkä tahansa osapuolen teknologiaa!

AIKAKONE (TIME MACHINE)
Puretusta kronosfääristä rakennettu aikakone on periaatteessa valtaisa Liittoutuneiden yksikkö (sillä on telaketjut liikkumista varten), mutta se on sijoitettu paikoilleen San Franciscoon. Einstein rakensi sen purkamansa kronosfäärin pohjalta.

YURIN LAUKAISUALUSTA (YURI LAUNCH PAD)
Yurin laukaisualusta on periaatteessa maanalainen siilo, johon on säilöttynä kuuraketti. Laukaisuhetkellä siilon ovet avautuvat ja raketti nostetaan sieltä esille laukaisua varten.

YURIN KUUKOMENTOKESKUS (YURI LUNAR COMMAND CENTER)
Yurin Kuussa sijaitseva jättimäinen komentokeskus, joka on erittäin vankkarakenteinen.

YURIN LINNAKE (YURI'S FORTRESS)
Yurin Transilvaniassa sijaitseva koti. Tämä linnake on kaikkein raskaiten panssaroitu Yurin rakennus.
Yurin perusrakennukset

YURI-RAKENNUSTELAKKA (YURI CONSTRUCTION YARD)
Hinta: $ 3000
Yuri-rakennustelakka on ulkonäköään lukuun ottamatta identtinen Neuvostoliiton ja Liittoutuneiden rakennustelakan kanssa.

BIOREAKTORI (BIO REACTOR)
Hinta: $ 700
Bioreaktori saa virtansa ravinneliuoksissa kelluvista Yurin alokkaista. Reaktorin tuhoutuessa sen säiliöt hajoavat ja alokkaat pääsevät vapaiksi. Reaktorien tuhoaminen on vaarallista hommaa, sillä alokkaita vapautuu yleensä yhden kokonaisen joukkueen verran! Yuri voi lisätä reaktorien tehoa käskyttämällä sinne lisää alokkaitaan.

PSYYKKINEN TUTKA (PSYCHIC RADAR)
Hinta: $ 1000
Käytännössä vanha psyykkinen sensori, mutta lisätyllä tutkanäytöllä.

YURI-KASARMI (YURI BARRACKS)
Hinta: $ 500
Tämä groteskia Yurin päätä muistuttava rakennus kouluttaa Yurille jalkaväkeä. Pelaaja voi kouluttaa 30 sotilasta kerrallaan.

YURI-ASETEHDAS (YURI WAR FACTORY)
Hinta: $ 2000
Yuri-asetehdas valmistaa kulkuneuvoja ja tiettyjä ilmayksiköitä, kuten lentäviä lautasia. Pelaaja voi rakentaa 30 kulkuneuvoa kerrallaan.

SUKELLUSVENETELAKKA (SUBMARINE PEN)
Hinta: $ 1000
Sukellusvenetelakka valmistaa merivoimien yksiköitä. Pelaaja voi rakentaa 30 alusta kerrallaan. Telakalla pystyy myös korjaamaan vaurioituneita aluksia.

MURSKAIN (GRINDER)
Hinta: $ 600
Murskain on hirvittävä rakennelma, jonka tarkoitus on tuhota tarpeettomat yksiköt ja kerätä niistä kaikki hyödyllinen raaka-aine. Murskaimeen on kätevä marssittaa sellaisia kaapattuja yksiköitä, joilla ei tee mitään. Pelaaja saa jokaisesta tuhotusta yksiköstä rahallisen hyvityksen.

YURI-KENTTÄLABORATORIO (YURI BATTLE LAB)
Hinta: $ 2000
Toimintatavoiltaan identtinen Liittoutuneiden ja Neuvostoliiton kenttälaboratorioiden kanssa, mutta antaa pelaajalle mahdollisuuden hyödyntää Yurin kieroutunutta teknologiaa.
Puolustus- ja erikoisrakennukset

LINNAKEMUURI (CITADEL WALL)
Hinta: $ 100
Linnakemuuri on periaatteessa samanlainen aitarakennelma kuin muuri, mutta häijymmän näköinen.

TANKKIBUNKKERI (TANK BUNKER)
Hinta: $ 400
Aseistus: -
Tankkibunkkeri itsessään on aseistamaton, mutta sen ideana onkin tarjota suojaisa paikka yhdelle Yurin kulkuneuvolle.

KONETYKKITORNI (GATTLING CANNON)
Hinta: $ 1000
Aseistus: Tuplakonetykit
Yuri on panostanut konetykkiteknologiaan, joka tietää varmaa kuolemaa jalkaväelle ja ilmayksiköille. Panssariyksiköille tykit ovat aluksi pelkkä kiusa, mutta vain aluksi. Tykkien tulinopeus nimittäin kiihtyy mitä kauemmin ne ampuvat ja täydellä nopeudella ne syövät panssarinkin hetkessä silpuksi. Kerrassaan monipuolinen puolustusväline!

MIELENHALLINTATORNI (PSYCHIC TOWER)
Hinta: $ 1500
Aseistus: Mielenhallintajärjestelmä
Mielenhallintatorni nappaa kaikki lähelle erehtyvät vihollisyksiköt haltuunsa. Torni kykenee hallitsemaan vain tietyn määrän yksiköitä kerrallaan, joten Yurilla pelaavan suositellaankin marssittamaan tornien kaappaamat "hyödyttömät" yksiköt kloonisammioihin ja murskaimiin tuhottavaksi resursseja varten. Tämän jälkeen pelaaja on aiempaa varakkaampi ja torni voi taas kaapata muutaman yksikön lisää.

KLOONISAMMIO (CLONING VATS)
Hinta: $ 2500
Kloonisammio kloonaa automaattisesti koulutettavan sotilaan, joka valmistuu yhtä aikaa alkuperäisen kanssa. Kloonisotilaan tuottaminen ei maksa mitään, joten sammion omistaja saa kaksi sotilasta yhden hinnalla! Mikäli komentajalla on mahdollista kouluttaa veteraaniyksiköitä, myös klooni ilmaantuvat veteraaneina. Tarpeettoman jalkaväkiyksikön voi passittaa kuolemaansa kloonisammioihin, mistä heruu hieman fyffeä tilille. Balanssisyistä tätä rakennusta voi olla taistelukentällä vain yksi per osapuoli. Uuden voi rakentaa vasta jos edellinen on myyty tai tuhottu.

GEENIMUTATOIJA (GENETIC MUTATOR)
Hinta: $ 2500
Geenimutatoijan avulla Yuri voi muuttaa haluamaltaan alueelta kaikki vihollisensa jalkaväen yksiköt hänelle uskollisiksi raakalaisiksi. Mikäli sotakoirat altistuvat mutaatiolle, ne kuolevat välittömästi.

MIELENORJUUTTAJA (PSYCHIC DOMINATOR)
Hinta: $ 5000
Yurin psyykkiseen majakkaan pohjautuva superase. Mielenorjuuttaja tekee uhreistaan aivottomia orjia, joita Yuri voi käskyttää mielensä mukaan. Mielenorjuuttajan käännyttämiä yksiköitä ei voi enää pelastaa mitenkään, vaan ne ovat lopullisesti Yurin omaisuutta.

Yksiköt ja superaseet
Yksiköistä on ilmoitettu niiden hinta, aseistus ja kummalla puolella (Liittoutuneet, NL) yksikkö on mahdollista kouluttaa/rakentaa. Huomaa, ettei jalkaväen yksiköille ole määritelty panssariluokitusta. Red Alert 2:n yksiköillä ei varsinaisesti ole omia erikoisia veteraanikykyjään, vaan niillä voimistuvat aseet, panssari, nopeus ja tulinopeus jokaisen ylennyksen myötä. Ylennyksiä on kaksi, joista ensimmäisen hyödyt ovat lähinnä marginaaliset. Seuraava ja viimeinen ylennys on kuitenkin tavoiteltavaa, sillä sen tuomat edut vahvistavat heikoimpiakin yksiköitä todella paljon. Se sallii myös yksiköiden paranemisen itsestään ja kaksi tulituskertaa yhden aikana. Hyvänä esimerkkinä ylennyksen hyödyistä on kolmen natsan Apocalypse-tankki, joka ampuu kerralla kahden 120mm APR-ammuksen sijasta neljä äärettömän tehokasta räjähdepanosta.
Yleinen nyrkkisääntö ilmatorjunnan suhteen on, että jos yksiköllä on aseistuksena jonkinlaisia raketteja ja/tai ohjuksia, se kykenee puolustautumaan ilmahyökkäyksiä vastaan. Poikkeuksena ovat lentävät yksiköt itse - Red Alert 2:sta puuttuvat ilmataistelut kokonaan.
Mielenhallinnan kanssa on muistettava, että koirat, malminkerääjärekat, robotit, ilmassa olevat yksiköt, delfiinit, jättiläiskalmarit ja toiset mielenhallintayksiköt ovat immuuneja mielenhallinnalle. Ainoastaan Kirov-ilmalaivan tai rocketeerin voi kaapata haltuunsa, mikäli onnistuu ujuttamaan mielenhallintaan kykenevän yksikön valmiiksi kasarmin tai sotatehtaan lähelle - nämä yksiköt ovat nimittäin hetken aikaa maan pinnalla ennen ilmaannousuaan, jolloin nopeasti toimiva komentaja voi kaapata sellaisen haltuunsa. Mielenhallinan uhrit vapautuvat vain mikäli mielenhallintayksikkö päättää vaihtaa hallitavaa kohdetta tai kuolee.
Salaiset jalkaväen yksiköt ovat erikoisuuksia, joita on mahdollista rakentaa vain, mikäli onnistuu ujuttamaan vakoojan vastapuolen kenttälaboratorioon. Myös Neuvostoliitolla on mahdollista rakentaa salaisia yksiköitä, sen on vain ensiksi hankittava jostain itselleen vakoojia (helpoin taktiikka on ehkäpä napata sellainen vastapuolelta Yuri-kloonilla). Näistä yksiköistä on myös ilmoitettu, miten pelaaja saa sellaisen käyttöönsä.
Erikoiskyvyt ovat yleensä toimintatavoiltaan jonkin taktisen hyödyn tuovia bonuksia, jotka eivät välttämättä itsessään aiheuta superaseiden kaltaista suoraa tuhoa mutta helpottavat pelaajan elämää huomattavasti. Näistä esimerkkeinä ovat vaikkapa laskuvarjojoukot.
Superaseet ovat erityisiä iskuja, joiden tarkoitus on tuottaa tavallista enemmän tuhoa joko hyvin laajalla tai suppealla alueella. Superaseet saa käyttöönsä jos rakentaa jonkin erityisrakennuksen. Superaseilla ei voi balanssisyistä riehua yhtenään, vaan niissä odotusaika käyttökertojen välillä. Superaseita ja tiettyjä erikoisrakennelmia voi olla balanssisyistä vain yksi rakennus per asetyyppi kerrallaan. Uutta ei voi rakentaa ennen kuin entinen on myyty tai tuhoutunut.
Jalkaväki

SOTAKOIRA (ATTACK DOG)
Hinta: $ 200
Aseistus: Terävät hampaat ja hyvä vainu
Puoli: molemmat
Hau! Sotakoira on kevyin yksikkö vihollisen jalkaväen repimiseen hajalle (kirjaimellisesti). Hurtta on myös ainoa yksikkö joka kykenee vainuamaan vihollisen vakoojat, joten niitä on on hyvä pitää tukikohdassa vartioimassa tärkeimpiä rakennuksia. Sotakoira on myös heikoin jalkaväen yksikkö koko pelissä eikä kestä kovin montaa osumaa. Liittoutuneet käyttävät Red Alert 1:stä tuttuja saksanpaimenkoiria, kun taas Neuvostoliitolla on siperianhuskyja.

G.I. (GENERAL INFANTRY, "G.I.")
Hinta: $ 200
Aseistus: Jokin konepistooli / M-60-konekivääri (poterossa)
Puoli: Liittoutuneet
Liittoutuneiden perusyksikkö Red Alert 2:ssa. G.I. on halpa kouluttaa ja saa isoissa joukoissa aikaan paljon vahinkoa, yksittäisinä sotilaina lähinnä pientä kiusantekoa. Tämä yksikkö on siis parhaimmillaan isoina joukkoina muuta jalkaväkeä, kevyitä ajoneuvoja ja rakennuksia vastaan. Raskaimpia panssariyksikköjä vastaan se on kuitenkin tehotonta ja tankeille ei tuota ongelmia jyrätä maassa makaavan G.I.:n ylitse. G.I.:n erikoisuutena on sen kyky kaivaa itselleen potero ja pystyttää siihen tehokas konekivääriasema. Poterossa olevan G.I.:n tulinopeus ja tehokkuus on huomattavan tehokas verrattuna liikkellä oleviin G.I.-joukkoihin. Tankit eivät voi ajaa poteroon suojautuneiden sotilaiden ylitse. G.I.:t ovat myös Neuvostoliiton kevyen jalkaväen yksiköiden kanssa ainoita yksiköitä, joilla on mahdollista vallata siviilirakennus ja linnoittaa se.

ASEVELVOLLINEN (CONSCRIPT)
Hinta: $ 100
Aseistus: PPSh-41-konepistooli
Puoli: NL
Neuvostoliiton perusyksikkö Red Alert 2:ssa. Asevelvolliset muistuttavat kaikin tavoin Liittoutuneiden G.I.-joukkoja, mutta eivät osaa kaivaa poteroa. Asevelvolliset ovat myös Liittoutuneiden kevyen jalkaväen yksiköiden kanssa ainoita yksiköitä, joilla on mahdollista vallata siviilirakennus ja linnoittaa se.

ILMATORJUNTASOTILAS (FLAK TROOPER)
Hinta: $ 300
Aseistus: Olalta ammuttava kevyt ilmatorjuntakanuuna
Puoli: NL
Työhönsä leipiintynyt ilmatorjuntasotilas on täysin tehoton kulkuneuvoja vastaan, mutta pystyy muutaman sotilaan ryhmissä pirstomaan liian lähelle eksyvät vihollisen lentokoneet ja helikopterit. IT-joukkojen panokset ovat myös tehokkaita jalkaväkeä vastaan, joskin kanuunan osumatarkkuudessa on toivomisen varaa.

ROCKETEER
Hinta: $ 600
Aseistus: 20mm tykit
Puoli: Liittoutuneet
Rocketeer-joukot käyttävät rakettireppuja liikkumiseen ja voivat siten ohittaa muille jalkaväen sotilaille vaikeakulkuisia alueita. Niiden 20mm tykit tekevät nopeasti selvää jälkeä toisista jalkaväen yksiköistä ja ne voivat myös hyökätä ilmayksiköiden kimppuun ja tuhota lähestyviä ohjuksia. Isoina joukkoina rocketeerit voivat aiheuttaa todella pahaa jälkeä panssariyksiköille ja rakennuksille. Ne eivät kuitenkaan kestä IT-tulitusta kovinkaan paljoa.

TESLASOTURI (TESLA TROOPER)
Hinta: $ 500
Aseistus: Kannettava teslakäämi
Puoli: NL
Toisen sukupolven teslasoturi on toisen suuren maailmansodan aikaista edeltäjäänsä monipuolisempi jalkaväen yksikkö. Nämä sotilaat on puettu vahvaan panssariin, eivätkä panssarivaunut kykene ajamaan niiden ylitse. Teslasoturien kannettava teslakäämi on teholtaan huomattavasti alkuperäistä puolustusrakennelmaa heikompi, mutta se on silti tappava muille jalkaväen yksiköille ja jo 2-3 teslasotilaan ryhmässä myös tankeille. Teslasoturit voivat lisäksi vahvistaa teslakäämin tehoa syöttämällä sille jatkuvasti lisävirtaa. Sähkökatkon sattuessa teslasotureiden vahvistamat käämit jatkavat toimintaansa.

PIONEERI (ENGINEER)
Hinta: $ 500
Aseistus: Työkalupakki, jolla ei kuitenkaan pysty huiskimaan vihollisia
Puoli: molemmat
Red Alert 2:n pioneeri on edellisten pelien tapaan aseistamaton jalkaväen yksikkö, jonka päätarkoitus on vihollisrakennusten kaappaaminen tai omien ja siviilirakennusten korjaaminen. Vihollisrakennusten valtaaminen kannattaa, sillä niistä voi varastaa itselleen uudenlaista teknologiaa ja, mikäli valtaa malmijalostamoita, myös rahaa. Pioneeri ei voi edelleenkään kaapata puolustusrakennuksia. Aiempien pelien tapaan pioneeria ei voi käyttää kuin kerran. Pioneeri voi myös korjata rikkinäisiä siltoja, olettaen että sillan jommastakummasta päästä löytyy siltakoppi.

VAKOOJA (SPY)
Hinta: $ 1000
Aseistus: Informaatio
Puoli: Liittoutuneet
My name is Bond - James Bond. Aina niin perhanan siististi pukeutuva vakooja on Liittoutuneitten peiteoperaatioiden tärkein yksikkö. Vakooja kykenee soluttautumaan vihollistukikohtaan naamioitumalla lähes miksi tahansa jalkaväen yksiköksi, eläimeksi tai siviiliksi. Pelaaja voi tämän yksikön avulla saada aikaiseksi vaikka mitä!
Mikäli vakooja tunkeutuu...
Vihollisen yksiköt eivät hyökkää vakoojan kimppuun automaattisesti, joskin vastapuoli näkee yksikön "Enemy soldier" -tunnisteena ja voi käskyttää joukkonsa hyökkäämään, mutta vain manuaalisesti. Tämä ei kuitenkaan koske sotakoiria, jotka vainuavat vakoojat jo varsin pitkän matkan päästä ja hyökkäävät vaistomaisesti.

SEAL (Navy S.E.A.L.)
Hinta: $ 1000
Aseistus: MP5-konepistooli / C4-muoviräjähteet
Puoli: Liittoutuneet
I'm your man! USA:n merijalkaväen erikoisjoukot ovat kohtuullisen huokeita kommandoyksikköjä, joiden MP5-konepistoolit tekevät hetkessä selvää vastapuolen sotilaista - kulkuneuvoja vastaan niistä ei kuitenkaan ole mitään hyötyä. Rakennuksia varten SEAL-joukoilla on C4-muoviräjähteitä. Erittäin vaaralliseksi tämän yksikön tekee kuitenkin se, että se osaa uida! Mikäli yksikin SEAL pääsee keskelle vihollisen laivastoa, voi paattien komentaja sanoa niille pian hyvästit sillä kommando voi upottaa laivoja räjähteillä alta aikayksikön.

TARKKA-AMPUJA (SNIPER)
Hinta: $ 600
Aseistus: Arctic Warfare Magnum-kiikarikivääri
Puoli: Liittoutuneet (ENGLANTI)
Counter-Strike -nettipelin pelaajille tuttu "awikkahomo" ja Englannin erikoisyksikkö. Tarkka-ampuja on tehokkaan AWP-kiväärinsä kanssa erittäin kiusallinen riesa kaikille jalkaväen yksiköille: jo yksi osuma tappaa minkä tahansa jalkaväen yksikön! Kulkuneuvoille tarkka-ampuja ei kuitenkaan pärjää.

HULLU-IIVANA (CRAZY IVAN)
Hinta: $ 600
Aseistus: Ajastetut dynamiittipanokset
Puoli: NL
Crappy birthday! Neuvostoliiton kouluttamia räjähde-eksperttejä kutsutaan yleisesti nimellä Hullu-Iivana. Nämä velmuilijat kanniskelevat mukanaan hirvittäviä määriä dynamiitteja ja voivat kiinnittää niitä lähes mihin tahansa - myös omiin yksiköihin! Dynamiittipanos ei ole teholtaan lähelläkään C4-muoviräjähteiden tasoa, mutta sen ajastetusta sytyttimestä on taktista etua. Iivanalla ei ole muita aseita ja se räjähtää kuollessaan aiheuttaen ympärilleen vahinkoa.

AUTIOITTAJA (DESOLATOR)
Hinta: $ 600
Aseistus: Säteilyttäjä
Puoli: NL (IRAK)
Irakin erikoisyksikkö. Autioittajan säteilyttäjäase muuttaa jalkaväen yksiköt kerrasta kasaksi radioaktiivista, vihreää mömmöä (joka ei kuitenkaan herää henkiin ja käy kenenkään kimppuun). Autioittajan tulinopeus on tehokas ja säteilyttäjä on myös tehokas kulkuneuvoja vastaan. Autioittaja voi myös kirjaimellisesti autioittaa valtaisan määrän maastoa iskemällä säteilyttäjänsä siihen. Tällöin suuri osa sen ympärillä olevaa aluetta muuttuu radioaktiiviseksi. Autioittajalla on suojapuku, mutta kaikki muut säteilyn vaikutusalueelle joutuvat yksiköt kärsivät suunnattomasti vahinkoa - jopa panssarivaunut menettävät kuntoaan. Jalkaväen yksiköt (paitsi toiset autioittajat) kuolevat lähes välittömästi.

TERRORISTI (TERRORIST)
Hinta: $ 1500
Aseistus: Pieni ydinlataus
Puoli: NL (KUUBA)
Kuuban erikoisyksikkö. Tämä Counter-Striken l337 kr3w -terroristia muistuttava heppu kanniskelee mukanaan pientä ydinpommia. Terroristi on itsemurhayksikkö, joka käsketään juoksemaan haluttuun kohteeseen ja räjäyttämään itsensä. Yksi kieroimpia taktiikoita on lastata IT-vaunu täyteen terroristeja ja ajaa se vastapuolen tukikohtaan, purkaa terroristit ulos ja aiheuttaa suunnatonta vahinkoa ympäröiviin rakennuksiin. Toinen keino on ajaa terroristeilla lastattu vaunu tuhottavan kohteen lähelle ja antaa vihollisen tuhota se, räjäyttäen samalla kaikkien terroristien ydinlataukset kerralla!

KRONOLEGIOONALAINEN (CHRONO LEGIONNAIRE)
Hinta: $ 1500
Aseistus: Kannettava kronosfääri, jota voidaan käyttää myös aseena
Puoli: Liittoutuneet
Kronolegioonalainen on ensimmäinen onnistunut yritelmä käyttää kronosfääriä yhdessä jalkaväen yksiköiden kanssa. Tekniikka on vielä lapsenkengissään, joten kronolegioonalainen on hintava ja väärin käytettynä myös hidas yksikkö. Kronolegioonalainen ei kävele koskaan, vaan liikkuu pelkästään teleporttaamalla. Mitä kauempi välimatka, sitä kauemmin kronolegioonalaisen kestää "koota itsensä" saapumispisteessä. Tällöin hän ei kykene puolustautumaan ja liikkumaan. Kronolegioonalaisen aseena toimii hänen käyttämänsä kronosfääri, joka voidaan kanavoida pyyhkimään mikä tahansa yksikkö tai rakennus pois aika-avaruusjatkumosta. Pyyhkiminen kestää riippuen yksikön kestävyydestä ja pyyhittävä yksikkö tai rakennus on sen aikana vahingoittumaton muttei kuitenkaan kykene puolustautumaan takaisin. Mikäli pyyhkiytyminen keskeytyy syystä tai toisesta, kohde palautuu entiselleen.
Lisähuomautus: kronolegioonalainen rakastaa aikaan liittyviä puujalkavitsejä.

PSI-SOTURI ("YURI"/PSI-CORPS TROOPER)
Hinta: $ 1000 (Psi-soturi)/$ 1200 (Yuri-klooni)
Aseistus: Kyky hallita toisten mieliä
Puoli: NL
Psi-soturi on osa Yurin kouluttamaa eliittiä, joka on erikoistunut mielenhallintaan. Nämä kovasti Yuria muistuttavat yksiköt kykenevät hallitsemaan yhtä vastapuolen yksikköä kerrallaan. Tämä on psi-soturin ainoa ase, joskin oikein käytettynä tappavan vaarallinen.

YURI-KLOONI ("YURI")
Hinta: $ 1200
Aseistus: Kyky hallita toisten mieliä / Psi-¨okkiaalto
Puoli: NL
Yuri-klooni on muutoin samanlainen toimintatavoiltaan kuin psi-soturi, mutta hallitsee lisäksi myös keinon puolustautua vihollisen jalkaväkeä vastaan. Tämä keino on psi-¨okkiaalto, joka tappaa kaikki Yuri-kloonin lähellä olevat jalkaväen yksiköt. Klooni leijuu ¨okkiaallon tehtyään hetken aikaa ilmassa eikä kykene heti puolustautumaan. Aalto vaikuttaa myös omiin yksiköihin, joten sen kanssa kannattaa olla tarkkana.

TANYA ADAMS
Hinta: $ 1200
Aseistus: Colt .45 automaattipistoliit / ajastetut C4-muoviräjähteet
Puoli: Liittoutuneet
HUOMIO! TÄMÄ YKSIKKÖ ON KOULUTETTAVISSA VAIN MONINPELISSÄ, TOSIN SE ON SAATAVILLA YKSINPELISSÄ MIKÄLI SE ANNETAAN PELAAJALLE TEHTÄVÄN ALUSSA!
Red Alert 1:stä tuttu Tanya Adams jatkaa kommandouraansa Liittoutuneiden riveissä. Tanyalla on edelleen käytössä jalkaväen yksiköt kertalaakista tappavat kaksi Coltin pistoolia ja rakennuksiin asetettavat C4-muoviräjähteet. Tanya on nyt myös oppinut uimaan vesistöjen halki. Hän voi lisäksi upottaa vastapuolen merivoimien yksiköitä kiinnittämällä niihin räjähteitä.
Salaiset jalkaväen yksiköt

KRONOKOMMANDO (CHRONO COMMANDO)
Hinta: $ 2000
Aseistus: Kannettava kronosfääri / MP5-konepistooli / C4-muoviräjähteet
Puoli: Liittoutuneet
Miten saa: ujuttamalla vakooja Liittoutuneiden kenttälaboratorioon
Kronokommando on SEAL-yksikkö kronolegioonalaisen kannettavalla kronosfäärillä. Hänen aseituksensa ovat samat kuin SEAL-joukoilla, mutta liikkuu paikasta toiseen kronosfäärin avulla.

PSI-KOMMANDO (PSI COMMANDO)
Hinta: $ 1000
Aseistus: Kyky hallita toisten mieliä / C4-muoviräjähteet
Puoli: Liittoutuneet
Miten saa: ujuttamalla vakooja NL:n kenttälaboratorioon
Psi-kommando on psi-joukkojen sotilas, joka on saanut lisäksi SEAL-koulutuksen. Hän kykenee hallitsemaan toisia yksiköitä ja voi samalla tuhota rakennuksia tehokkailla muoviräjähteillä.

KRONO-IIVANA (CHRONO IVAN)
Hinta: $ 1000
Aseistus: Kannettava kronosfääri / Ajastetut dynamiittipanokset

Krono-Iivana on todella ilkeä veijari. Kyseessä on Hullu-Iivana kronolegioonalaisen kannettavalla kronosfäärillä. Hänen aseituksensa ovat samat kuin tavallisilla Iivana-yksiköillä, mutta liikkuu paikasta toiseen kronosfäärin avulla.

YURI PRIME
Hinta: $ 2000
Aseistus: Yurin kyky hallita toisten mieliä / Psi-¨okkiaalto

Yuri itse, tai ainakin jokin muokkaamaton klooni hänestä. Yuri Primen mielenhallinta on tavallista Yuri-kloonia voimakkaampaa ja hän pystyykin valtaamaan vihollisyksiköitä sikamaisen pitkältä etäisyydeltä! Kakkosaseena Yuri Primella on Yuri-klooneilta tuttu psi-¨okkiaalto. Balanssisyistä tätä yksikköä voi olla pelikentällä vain yksi kerrallaan.
Ilmayksiköt

BELL HELICOPTER TEXTRON V-22 OSPREY
Hinta: $ 50
Aseistus: Syvyyspommit
Puoli: Liittoutuneet
Kaksimoottorinen Osprey-helikopteri on varustettu syvyyspommeilla, joilla se voi upottaa vastapuolen sukellusveneitä. Sillä ei kuitenkaan ole panssaria nimeksikään, joten vähäinenkin ilmatorjunta voi koitua kohtalokkaaksi. Jokaisen hävittäjälaivan mukana tulee yksi Osprey. Tämä yksikkö ei ole rakennettavissa, mutta tuhoutuneet helikopterit korvautuvat itsestään uusilla pienellä aikaviiveellä.

NIGHTHAWK
Hinta: $ 1000
Aseistus: Jokseenkin tehoton konetykki
Puoli: Liittoutuneet
Hintava Nighthawk-kuljetushelikopteri on Chinook CH-47:n aseistettu manttelinperijä. Edeltäjänsä tapaan kaksiroottorisen Nighthawkin pääasiallinen tarkoitus on kuljettaa sotilaita taistelukentälle (tai viedä heidät sieltä nopeasti pois). Yhteen Nighthawkiin mahtuu viisi jalkaväen yksikköä. Kopterissa on myös konetykki vihollissotilaiden niittaamiseksi, joskin aseen heikkotehoisuus tekee siitä jokseenkin turhan lisäyksen.

HAWKER SIDDELEY HARRIER GR.1
Hinta: $ 1200
Aseistus: Yksi Maverick-ohjus
Puoli: Liittoutuneet
Harrier on niin kutsuttu VTOL-alus (Vertical Take-Off and Landing), eli se kykeenee nousemaan ja laskeutumaan pystysuoraan. Harrierin aseistuksena on yksi tehokas Maverick-ohjus, joka on yleensä varsin tarkka. Noin neljän Harrierin iskuryhmä kykenee jo tekemään pahaa jälkeä useamman panssarivaunun joukolle ja voi kertarynnäköstä tuhota kohtuullisen hyvin panssaroituja rakennuksia. Harrier ei kestä IT-tulta kovin paljoa, minkä vuoksi sitä suositellaankin käytettävän isoimmissa ryhmissä.

MCDONNELL DOUGLAS F/A-18 HORNET
Hinta: $ 50
Aseistus: Ohjukset
Puoli: Liittoutuneet
Hornetit ovat lentotukialusten pääasiallisia hävittäjäkoneita ja ne lentävät kolmen ryhmissä. Hornetien panssari on todella heikkoa ja jo kaksi flak-kanuunan osumaa riittää pudottamaan sen. Tämäkään ei kuitenkaan ole viholliselle kovin edullista, sillä maahan osuessaan Hornet tekee todella rumaa jälkeä. Monet tuhoonsa syöksyvät pilotit pyrkivätkin vielä viime hetkillä ohjaamaan koneensa vastapuolen rakennuksiin ja yksiköihin. Tämä yksikkö ei ole rakennettavissa, mutta tuhoutuneet koneet korvautuvat itsestään uusilla pienellä aikaviiveellä.

MUSTA HAUKKA (BLACK EAGLE)
Hinta: $ 1200
Aseistus: Yksi Maverick II-ohjus
Puoli: Liittoutuneet (KOREA)
Korean erikoisyksikkö. Musta Haukka -hävittäjäkone on toimintatavoiltaan samanlainen kuin Harrier, mutta on nopeampi sekä raskaammin aseistettu ja suojattu.

RAHTIKONE (CARGO PLANE)
Hinta: -
Aseistus: -
Puoli: molemmat
Hidas rahtikone. Tämä ilmayksikkö tuo pelikentälle lisäjoukkoja automaattisesti tai komentajan osoittamaan kohteeseen, mikäli tällä on valtuudet. Rahtikone kestää IT-tulta suhteellisen paljon verrattuna toisiin ilmayksiköihin, joten sillä on useimmiten suurempi todennäköisyys päästä kohteeseensa. Tämä yksikkö ei ole rakennettavissa.

KIROV-ILMALAIVA (KIROV AIRSHIP)
Hinta: $ 2000
Aseistus: Raskaat pommit
Puoli: NL
Helium mix optimal! Hidas ilmalaiva on hiiiidaaaas, mutta äärimmäisen kestävä ja tuhoisa yksikkö. Jo yksikin Kirov voi tuhota nopeasti puolet tukikohdasta jos sitä ei onnistu pysäyttämään ajoissa. Kirov sietää uskomattoman paljon IT-tulta ja aiheuttaa pudotessaan hirmuisen räjähdyksen, joka voi hajoittaa alleen jääneen rakennuksen ja tappaa kaikki liian lähelle jääneet yksiköt.
Merivoimien yksiköt

AMFIBINEN KULJETUSALUS/MAIHINNOUSUALUS (AMPHIBIOUS TRANSPORT/LANDING CRAFT)
Hinta: $ 900
Aseistus: -
Puoli: molemmat
Amfibinen kuljetusalus on hidas ja aseistamaton yksikkö, jonka etuna on kuitenkin sen kyky kuljettaa lähes mitä tahansa yksiköitä ilman, että vesi on esteenä! Eri yksiköt vievät eri tavalla tilaa, joten kannattaa olla tarkkana miten kuljetusalukset lastaa.

AEGIS-RISTEILIJÄ (AEGIS CRUISER)
Hinta: $ 1200
Aseistus: Kaksi ilmatorjuntaohjuslavettia
Puoli: Liittoutuneet
Aegis-risteiljä on puhtaasti ilmatorjuntaan erikoistunut yksikkö. Se ei kykene puolustamaan itseään, mutta voi nopeilla ohjuksillaan torjua yksistäänkin kolmenkin taistelulaivan ohjushyökkäyksen tai napsia lähestyviä lentokoneita yhtä nopeasti kuin lapsi karkkia lauantaina.

SEA SCORPION
Hinta: $ 600
Aseistus: IT-kanuuna
Puoli: NL
Sea Scorpion on Neuvostoliiton pääasiallinen IT-yksikkö vesillä liikuttaessa. Sillä on aseistuksena yksi tehokas IT-kanuuna, joka pudottaa varsin nopeasti alas kaikki lähestyvät lentokoneet ja ohjukset. Sea Scorpion on myös nopeutensa vuoksi ihanteellinen tiedusteluyksikkö, mutta sen ohut panssarointi ja yksipuolinen aseistus eivät tee siitä kovinkaan monipuolista laivaa taisteluissa.

HÄVITTÄJÄ (DESTROYER)
Hinta: $ 1000
Aseistus: 155mm tykki / Osprey-helikopteri syvyyspommeilla
Puoli: Liittoutuneet
Hävittäjä on Liittoutuneiden merivoimien perusyksikkö. Sen pääaseena toimii tehokas 155mm tykki, jolla se voi saada aikaan ikävää jälkeä meritaisteluissa. Hävittäjä on myös Liittoutuneiden tärkein torjunta-ase sukellusveneitä vastaan: jokainen hävittäjä kantaa mukanaan Osprey-helikopteria, joka on lastattu syvyyspommeilla. Sukellusveneen tultua näkyviin Osprey hyökkää automaattisesti sen kimppuun.

TYPHOON-SUKELLUSVENE (TYPHOON ATTACK SUBMARINE)
Hinta: $ 1000
Aseistus: Torpedot
Puoli: NL
Sukellusvene on Neuvostoliiton merivoimien selkäranka. Tämä yksikkö pysyttelee veden alla ja on siten näkymättömissä suurimman osan ajasta. Sukellusveneen sijainti paljastuu vasta jos se avaa tulen, eksyy liian lähelle rannikkoa, vihollisen alusta tai saa osuman. Se myös joutuu nousemaan pinnalle korjausten ajaksi tai jos se on vaurioitunut todella pahasti. Sukellusveneen torpedot tekevät nopeasti selvää Liittoutuneiden aluksista ja telakoista, mutta sen panssari ei kestä syvyyspommeja, joten yksittäisellä sukellusveneellä rynnäköinti on yhtä järkevää kuin lähteä samoilemaan ilman vaatteita Siperian metsiin sydäntalvena. Red Alert 1:stä tuttu "wolf pack" -taktiikka on edelleen toimiva: siinä käytetään sukellusveneitä viiden aluksen ryhminä. Yksi tällainen joukkio saa jo merkittävää vahinkoa aikaiseksi!

LENTOTUKIALUS (AIRCRAFT CARRIER)
Hinta: $ 2000
Aseistus: Hornet-hävittäjäkoneet
Puoli: Liittoutuneet
Lentotukialus on massiivisin Liittoutuneiden laivoista. Sen ainoat aseet ovat kolme Hornet-hävittäjäkonetta, joita voi käskyttää niin meri- kuin maakohteidenkin kimppuun. Lentotukialus on kestävimpiä laivoja koko pelissä ja sen upottaminen käy työstä.
Kuuluisin lentotukialus on nimeltään U.S.S. Nimitz.

TAISTELULAIVA (DREADNOUGHT)
Hinta: $ 2500
Aseistus: Pitkän kantaman ohjukset
Puoli: NL
Neuvostoliiton massiivisin meriyksikkö. Taistelulaivan aseistuksena ovat kaksi ohjuslavettia, joista se voi ampua hitaita mutta tuhoisia pitkän kantaman ohjuksia. Nopeasti liikkuvia kohteita vastaan taistelulaiva on hyödytön, ja sen päätarkoitus onkin tuhota raskaasti panssaroituja rakennuksia etäältä. Taistelulaiva ei voi hyökätä kohteeseensa liian läheltä, vaan sen on pidettävä tietty etäisyys. Kuten lentotukialus, myös taistelulaiva on raskaasti panssaroitu ja sen upottamisessa kestää.
Kuuluisin taistelulaiva on kenraali Vladimirin muunneltu taistelulaiva. Sen tunnistaa violetista väriasustaan.

DELFIINI (DOLPHIN)
Hinta: $ 500
Aseistus: Ääniaallot
Puoli: Liittoutuneet
Liittoutuneet ovat kouluttaneet delfiinejä käteviksi tiedusteluyksiköiksi, joita voi myös käyttää Neuvostoliiton kalmareita vastaan. Delfiinin selkään asetettu eräänlaisilla ääniaaltoaseilla, jotka häiritsevät tehokkaasti laivoja ravistelevia jättiläiskalmareita. Delfiini onkin ainoa yksikkö, jolla laivan voi pelastaa sitä keikuttavalta kalmarilta. Ääniaallot ovat kuitenkin heikkotehoisia, joten delfiinejä kannattaa käyttää useampaa kuin yhtä tai kahta kerrallaan.

JÄTTILÄISKALMARI (GIANT SQUID)
Hinta: $ 1000
Aseistus: Öh... sen koko ruumis?
Puoli: NL
Iik! Jättiläiskalmarit ovat Yurin tiedemiesten kehittämiä mielenhallinnalla ohjattuja eläimiä, joiden pääasiallinen tehtävä on repiä Liittoutuneiden sota-alukset hajalle. Paikallistettuaan kohteensa kalmari kietoo lonkeronsa aluksen ympärille ja keinuttaa sitä rajusti. Tämän aikana sekä kohteena oleva alus että sitä riepotteleva kalmari ovat puolustuskyvyttömiä eivät pysty liikkumaan. Kalmari vapautuu takaisin käskytettäväksi upotettuaan laivan. Liittoutuneiden delfiinit ovat ainoita yksiköitä, jotka voivat pysäyttää laivaa keinuttavan kalmarin ampumalla sitä ääniaalloilla. Raivostunut kalmari voi kuitenkin tällöin käydä delfiinin kimppuun ja mäiskiä sen hengiltä valtaisalla ruhollaan. Tämän olisi syytä hyökätä usealla delfiinillä yhtäaikaa sekä avustaa niitä hävittäjillä, joiden Osprey-helikopterit voivat pommittaa myös kalmareita.
Kulkuneuvot

IFV (INFANTRY FIGHTING VEHICLE, "I.F.V.")
Hinta: $ 600
Aseistus: Vaihtelee
Puoli: Liittoutuneet
IFV on äärimmäisen nopea ja kevyt ajoneuvo, jonka erikoisuutena on sen muokattavuus. IFV:n sisälle voi halutessaan lastata lähes minkä tahansa jalkaväen yksikön. Tällöin sen aseistus ja toimintaperiaate muuttuu yleensä sen mukaan, minkätyyppisen yksikön sinne on asettanut.
Mikäli IFV:n sisälle asettaa...
Entäpä IFV:n aseistus ilman mitään yksikköä? Se on heikkotehoinen ohjuspatteri, jolla tekee jotain oikeasti vasta kun IFV on ansainnut kolme natsaa. Tiedusteluyksiköksi IFV on ihanteellinen.

ILMATORJUNTAVAUNU (FLAK TRACK)
Hinta: $ 500
Aseistus: Flak-tykki
Puoli: NL
Tämä vikkelä puolitelavaunu kantaa mukanaan pientä flak-tykkiä, jolla se voi aiheuttaa ikävyyksiä niin ilma- kuin jalkaväenkin yksiköille. Se toimii myös miehistönkuljetusvaununa ja voi siirtää maksimissaan viittä jalkaväen yksikköä kerrallaan. IT-vaunulla onkin mahdollista toistaa perinteinen APC-rynnäköinti ja siitä voi myös tehdä tuhoisan itsetuhoyksikön lastaamalla se täyteen terroristeja. Kevyesti panssaroitu IT-vaunu soveltuu myös hyvin tiedustelutehtäviin.

GRIZZLY (GRIZZLY BATTLE TANK)
Hinta: $ 700
Aseistus: 105mm tykki
Puoli: Liittoutuneet
Liittoutuneet yhdistivät M1-panssarivaunun ja M2-rynnäkköpanssarivaunun parhaimmat ominaisuudet ja tuloksena syntyi Grizzly. Kevyesti panssaroitu ja todella nopea Grizzly on kuitenkin aseistettu raskaasti. Kuten kaikkien panssarivaunujen kohdalla, sen aseistus ei sovellu jalkaväen yksiköiden tappamiseen (joskin se voi ajaa suurimman osan yli). Grizzlyn heikko panssarointi tarkoittaa sitä, että sitä on syytä käyttää ryhmissä sooloilun sijasta.

RHINO (RHINO HEAVY TANK)
Hinta: $ 900
Aseistus: 120mm tykki
Puoli: NL
Neuvostoliittolaiset menettivät alkuperäisen raskaan tankin valmistusohjeet, mutta uusi Rhino-tankki ajaa kuitenkin lähes saman asian. Se on kaksipiippuista edeltäjäänsä huomattavasti nopeampi ja edelleen ylivoimainen verrattuna Liittoutuneiden panssariyksiköihin.

APOCALYPSE-TANKKI (APOCALYPSE TANK)
Hinta: $ 1750
Aseistus: Kaksi 120mm APR (Armor Piercing Round, panssarinläpäisevä ammus) tykkiä / kaksi ohjuslaukaisinta
Puoli: NL
Neuvostoliiton mahtavin panssarivaunu. Liittoutuneet takavarikoivat alkuperäiset mammuttitankit puna-armeijalta edellisen sodan päätyttyä, mutta erään Ural-vuoristossa sijainneen kenttälaboratorion neuvostotiedemiehet ja suunnittelijat onnistuivat lopulta kehittämään uuden kaksipiippuisen supertankin, joka ristittiin osuvasti Apocalypseksi. Kuten alkuperäinen mammuttitankki, myös Apocalypse voi jo yksinään aiheuttaa todella pahaa jälkeä ja hoidella toisia panssarivaunuja ilman taustatukea. Sen tuplatykkien panssarinläpäisevät 120 millin panokset tekevät selvää kaikista vastaantulevista yksiköistä ja rakennuksista ja ohjuslaukaisimet pitävät huolta, ettei jalkaväen yksiköt ja ilmayksiköt pääse yllättämään. Kuten C&C-peleissä on ollut tapana, myös Red Alert 2:n mammuttitankkia vastaavan Apocalypsen runko korjautuu itsestään 50% asti.
PROTIP: eikö peli luista? Lisää mammuttitankkeja!

PANSSARINTORJUNTAVAUNU (TANK DESTROYER)
Hinta: $ 900
Aseistus: Psv-kanuuna
Puoli: Liittoutuneet (SAKSA)
Saksan erikoisyksikkö. Panssarintorjuntavaunu on erittäin tehokas panssarintorjunta-ase, joka voi isoina ryhminä tehdä hetkessä selvää raskaimmistakin panssarivaunuista. Sen paikoilleen asetettu tykki on kuitenkin täysin tehoton jalkaväen yksiköitä ja rakennuksia vastaan. Lisäksi panssarintorjuntavaunun panssari ei ole sieltä vahvimmasta päästä.

TESLATANKKI (TESLA TANK)
Hinta: $ 1200
Aseistus: Kaksi teslakäämiä
Puoli: NL (VENÄJÄ)
Venäjän erikoisyksikkö. Toisen sukupolven liikuteltava tesla-ase, joka ei kuitenkaan ole teholtaan samaa luokkaa alkuperäisen teslakäämin suhteen. Teslatankin tulinopeudessa on toivomisen varaa, mutta se on siitä huolimatta hyvä lisäys panssarivaunujen joukkoon. Teslatankki on erityisen hyvä käristämään jalkaväen yksiköitä kerrasta.

PRISMATANKKI (PRISM TANK)
Hinta: $ 1200
Aseistus: Liikuteltava prisma-ase
Puoli: Liittoutuneet
Albert Einstein hiljattain kehittämä prisma-ase onnistuttiin myös rakentamaan panssarivaunuun. Prismatankin pitkä kantama ja tarkkuus tekivät M110-telatykit tarpeettomiksi, joskin jälkikäteen huomattiin ettei prisma-aseen liikuteltava versio ollutkaan yhtä tehokas jalkaväkeä ja panssarivaunuja vastaan kuin alkuperäisen puolustusrakennelman ase. Tämä on kuitenkin pieni ongelma, sillä prismatankkien kyky hoidella vastapuolen rakennuksia uskomattoman nopeasti JA vieläpä näiden puolustusjärjestelmien ulottumattomista on Liittoutuneiden komentajille mieletöntä nannaa.

V3-LAVETTI (V3 LAUNCHER)
Hinta: $ 800
Aseistus: V3-raketti
Puoli: NL
V2-raketin seuraavan sukupolven versio on kookkaampi ja hitaampi, mutta myös tuhoisampi. Tällä kertaa raketti lentää ballistisessa kaaressa kohteeseensa. V3:n lavetti on ison lastinsa vuoksi myös V2-lavettia hitaampi eikä uusi hitaampi ohjus ole enää yhtä tehokas yksiköiden tappaja, sillä ne ehtivät nyt siirtyä turvaan ajoissa ennen raketin osumaa. Tämä tekee V3-lavetista täysin suojattoman vastapuolen yksiköille. Mikäli sen kuitenkin onnistuu ujuttamaan lähelle vihollisen rakennuksia, on tämä pian hätää kärsimässä. Ilmatorjuntaan kykenevät yksiköt ja puolustusrakennelmat voivat kuitenkin tuhota lähestyviä V3-ohjuksia, joten lavetteja kannattaa aina ostaa enemmän kuin yksi tai kaksi.

KANGASTUSTANKKI (MIRAGE TANK)
Hinta: $ 1000
Aseistus: Paloammukset
Puoli: Liittoutuneet
Albert Einsteinin kahelein keksintö. Kangastustankki sisältää uudenlaista tekniikkaa, minkä avulla se kykenee verhoamaan itsensä puun näköiseksi. Kyllä, puun. Homman ideana on ajaa tankki johonkin metsikköön, josta se voi yllättää vastapuolen joukkoja. Vihollinen ei näe hyökkääjäänsä eikä erota tankkia toisten puiden joukosta. Kangastustankki toki paljastaa todellisen olomuotonsa tulittaessaan, mutta niin hetkellisesti ettei vihollinen useinkaan ehdi reagoimaan siihen mitenkään. Kangastustankin ampuva vaimeaa ääntä pitävä paloammus on nopeudeltaan uskomaton, eikä silmä erota sitä mitenkään. Ammukset tappavat lähes kaikki jalkaväen yksiköt hetkessä, mutta panssarivaunut ja rakennukset kestävät useitakin osumia.

KAUHUDROIDI (TERROR DRONE)
Hinta: $ 500
Aseistus: Koko hiton droidi!
Puoli: NL
Kauhudroidi on neuvostotiedemiesten kehittämä panssarintorjunta-ase. Droidin tarkoituksena on juosta vihollisen panssarivaunun (tai minkä tahansa muun kulkuneuvon) luokse, tunkeutua sen sisälle ja tuhota se sisältä päin. Onnistuttuaan tehtävässään droidi pöllähtää esille räjähdyspilven seasta ja on heti valmiina uuteen hyökkäykseen. Sillä voi myös tappaa vastapuolen jalkaväen yksiköitä sotakoiran tapaan, mikä tekee siitä entistäkin monipuolisemman yksikön. Korjausdroidin kohteeksi joutuneen kulkuneuvon voi ehtiä pelastamaan, mikäli sen ajaa välittömästi huoltovarikolle jossa droidi voidaan turvallisesti poistaa. Mikäli droidin riivaama kulkuneuvo tuhoutuu jonkin muun kuin itse droidin vaikutuksesta, droidi tuhotuu myös.

RÄJÄHTEILLÄ LASTATTU KUORMA-AUTO (DEMOLITION TRUCK)
Hinta: $ 1500
Aseistus: Keskisuuri ydinlataus
Puoli: NL (LIBYA)
Libyan erikoisyksikkö. Itsemurhatehtävälle lähetettävä räjähdekuormuri on ikävä yllätys viholliselle. Tämä kuorma-autolta näyttävä ase on lastattu ydinlatauksella. Räjähdekuormuria on suojeltava tarkoin eikä sitä kannata pitää kovin lähellä omia yksikköjä tai rakennuksia, olisihan varsin ikävää jos vihollinen sattuisi tekemään ilmaiskun.

MALMINKERÄÄJÄ (CHRONO MINER/WAR MINER)
Hinta: $ 1400
Aseistus: Kannettava kronosfääri (Liittoutuneet) / 360 astetta kääntyvä konetykki (NL)
Puoli: molemmat (Chrono Miner Liittoutuneilla, War Miner NL:lla)
Malmirekka kerää talteen taistelukentältä löytyviä mineraaleja ja kuljettaa ne jalostamolle. Malmirekan tekoäly on nyt hieman parempi kuin C&C2:n tiberiumpuimurin, mutta siinä on edelleen parantamisen varaa. Liittoutuneiden ja Neuvostoliiton malmirekat eroavat toisistaan siinä, että Liittoutuneet ovat parannelleet rekkaansa kannettavalla kronosfäärillä, kun taas Neuvostoliiton rekoissa on 360 astetta kääntyvä konetykki. Liittoutuneiden malmirekka voi siis teleportata suoraan takaisin jalostamolle saatuaan hommansa valmiiksi, kun taas Neuvostoliiton kerääjien ei tarvitse kantaa huolta ahdistelevasta jalkaväestä ja kevyistä ajoneuvoista.

LIIKKUVA RAKENNUSAJONEUVO (MOBILE CONSTRUCTION VEHICLE, "MCV")
Hinta: $ 3000
Aseistus: -
Puoli: molemmat
HUOMIO! TÄMÄ YKSIKKÖ ON RAKENNETTAVISSA VAIN MONINPELISSÄ, TOSIN SE ON SAATAVILLA YKSINPELISSÄ MIKÄLI SE ANNETAAN PELAAJALLE TEHTÄVÄN ALUSSA!
MCV on jokaisen tulevan tukikohdan alku. Se on hidas, aseistamaton ja sen panssari on keskiverto. Sopivan paikan löytämisen jälkeen pelaaja voi avata MCV:n rakennustelakaksi ja ryhtyä kasaamaan tukikohtaa.
Erikoiskyvyt

LASKUVARJOJOUKOT (PARATROOPERS/AIRBORNE)
Miten saa: valtaamalla lentokentän/valitsemalla moninpelissä osapuolekseen Yhdysvallat
Latautumisaika: 4 minuuttia
Sotilaiden määrä: Liittoutuneet 6, NL 9, Yhdysvallat 8
Puoli: yksinpelissä molemmat, moninpelissä Liittoutuneet (YHDYSVALLAT)
Tässä erikoiskyvyssä pelaaja valitsee kohteen, johon haluaa pudottaa kymmenen kevyen jalkaväen sotilasta, minkä jälkeen paikalle lentää rahtikone. Yksinpelissä pelaaja (tai vihollinen) saa toisinaan automaattisia täydennysjoukkoja laskuvarjojoukkojen muodossa, joskin näissä osa kevyen jalkaväen yksiköistä on korvattu muilla yksiköillä. Laskuvarjojoukot saa käyttöönsä myös valtaamalla lentokenttiä. Moninpelissä laskuvarjojoukot ovat Yhdysvaltojen erikoiskyky, joskin toisetkin osapuolet voivat hyödyntää niitä mikäli taistelukentältä löytyy lentokenttä tai useampi.
Superaseet

KRONOSIIRTO (CHRONOSHIFT)
Miten saa: rakentamalla kronosfäärin
Latautumisaika: 7 minuuttia
Puoli: Liittoutuneet
Toisen sukupolven kronosfäärillä on mahdollista suorittaa entistä vakaampi kronosiirto. Sillä voidaan nyt teleportata maksimissaan jopa yhdeksän ajoneuvoa, ilma-alusta tai merivoimien yksikköä kerrallaan lähes minne tahansa taistelukentänsisällä. Suosittu taktiikka on siirtää yhdeksän pioneereilla lastattua IFV:tä vihollisen tukikohtaan. Nykyinen kronosiirtotekniikka mahdollistaa myös sen, että kohde pysyy lopullisesti siirretyssä sijainnissaan. Jalkaväkeä ei edelleenkään voi siirtää paljaaltaan, vaan kronosiirron käyttäminen niihin on yhtä kuolettavaa. Uusi kronosiirto pätee nyt myös vastapuolen yksiköihin, mikä mahdollistaa kierot mutta huvittavat tilanteet kuten vaikkapa tankkijoukkueen upottamisen läheiseen järveen tai valtamerialusten pudottaminen kuivalle maalle!

TUHOUTUMATTOMUUS (INVULNERABILITY)
Miten saa: rakentamalla Rautaesiripun
Latautumisaika: 5 minuuttia
Puoli: NL
Toisen sukupolven Rautaesiripun mahdollistama erikoiskyky, minkä avulla maksimissaan yhdeksän kulkuneuvoa, ilma-alusta tai laivaa voidaan tehdä tuhoutumattomaksi 45 sekunnin ajaksi. Tuhoutumaton yksikkö välkkyy kefeidin tavoin. Yksiköt hehkuvat hetken aikaa äärettömän kirkkaina juuri ennen kuin Rautaesiripun vaikutus lakkaa. Rautaesiripun aktivoimishetkellä sen vaikutusalueelle joutuneet jalkaväen yksiköt kokevat nopean kuoleman.

UKKOSMYRSKY (LIGHTNING STORM)
Miten saa: rakentamalla sääohjaimen
Latautumisaika: 10 minuuttia
Puoli: Liittoutuneet
Liittoutuneiden superase. Sääohjaimen avulla voidaan luoda tuhoisa ukkosmyrsky, joka sitten ohjataan purkautumaan haluttuun sijaintiin. Pilvistä iskevät salamat saavat aikaan todella rumaa jälkeä ja voivat hetkessä raunioittaa ison osan vastapuolen tukikohtaa! Myrsky on luonnollisestikin hetkellinen.

YDINKÄRKIOHJUS (NUCLEAR WARHEAD)
Miten saa: rakentamalla ohjussiilon
Latautumisaika: 10 minuuttia
Puoli: NL
Neuvostoliiton superase. Ydinkärkiohjus aiheuttaa suunnatonta tuhoa laajalla alueella ja hävittää suuren osan kevyesti panssaroiduista rakennuksista ja yksiköistä. Jalkaväen yksiköillä ei ole mitään mahdollisuuksia ydinaseita vastaan. Ydinräjähdys jättää jälkeensä myös laajalle alueelle hitaasti katoavan radioaktiivisen laskeuman, joka vahingoittaa kaikkia sen vaikutusalueella olevia yksiköitä. Vain hyväkuntoiset panssarivaunut voivat selvitä epäsuorasta ydiniskusta vähäisillä vahingoilla.
Siivili- ja erikoisyksiköt

(VILLI)ELÄIN (CRITTER)
Herbert-alligaattori, Frosty-jääkarhu, Josh-simpanssi ja nimeämätön lehmä kansoittavat pelikenttiä. Lehmää lukuun ottamatta nämä eläimet ärsyyntyvät helposti ja käyvät jalkaväen ja panssarivaunujen kimppuun mikäli niitä häiritään. Mielenhallintayksiköt voivat myös ottaa eläimiä haltuunsa ja käskyttää niitä. Lehmiä pääsee myös ohjastamaan eräässä Liittoutuneiden tehtävässä, mikäli ne onnistuu pelastamaan nälkäisiltä kommunisteilta.
Tiesitkö: Red Alert 2:n alligaattorit eivät osaa uida! Kokeile vaikkapa ohjastaa sellaista Yuri-kloonilla ja käskytä sitä veteen. Ei mene rokotiili sinne!

SIVIILI (CIVILIAN)
Tykinruokaa. Siviileiden funktio on säntäillä paniikissa ympäriinsä ja joutua tapetuksi yleensä koomisilla tavoilla. Joissakin tehtävissä heitä pitää kuitenkin suojella ja osassa heitä myös pääsee käskyttämään!
Varoitus: puna-armeijan joukkojen on syytä olla varuillaan liikkuessaan Teksasissa, sillä varsin suuri osa sen asukkaista on aseistautunut revolverein.

TEKNIKKO (CIVILIAN)
Ysimillisellä pistoolilla aseistaunut, vihreätakkinen teknikko on saanut alennuksen! Häntä ei enää kelpuuteta mukaan sotilasoperaatioihin, vaan hän saa seisoskella toimettomana siviilikylissä ja kaupungeissa. Teknikko on edelleen täysin hyödytön yksikkö, johon ei kannata haaskata mielenhallintaa edes vanhojen hyvien aikojen muistoksi.

SIVIILIAJONEUVO (AUTOMOBILE/PICK-UP TRUCK/RECREATIONAL VEHICLE/SCHOOLBUS/TUG BOAT/CRUISE SHIP ETC.)
Siviilikylistä löytyy monesti siviilien käyttämiä autoja ja satama-alueelta myös laivoja. Mielenhallintayksikkö voi ottaa näitä haltuunsa, joskaan niistä ei ole yleensä mitään sen suurempaa hyötyä. Isoja risteilijäaluksia kannattaa tuhota, sillä niiden upottamisesta voi saada ylennyksiä joukoilleen.

KUORMA-AUTO (SUPPLY TRUCK)
Heikosti osumia kestävä kuorma-auto sisältää lähes aina jotakin mittaamattoman arvokasta rahtia. Kuormureita on yleensä levitettynä pitkin siviilikyliä ja niitä on parkkeerattuna huoltotukikohtien laitamilla. Amerikkalaiset ovat myös tehneet erikoisvalmisteisen kuorma-auton, jonka lavalla on järkälemäiset PA-laitteet. Näistä huudatetaan sitten kommunisminvastaista propagandaa.

YHDYSVALTAIN PRESIDENTTI (THE PRESIDENT)
Hän, joka hallitsee Michael Duganin mieltä, hallitsee Yhdysvaltoja. Neuvostoliiton yksi tavoite onkin saada Dugan psi-joukkojen hallitsemaksi. Joissakin custom mapeissa pelaajalle voi tarjoutua tilaisuus käskyttää presidentti IFV:n sisälle. Lopputuloksena on nk. "presidentti-IFV", jonka prisma-ase on yksi tuhoisimmista aseista koko pelissä! Tällaista pidetään kuitenkin usein häpeällisenä ja nolona taktiikkana (lame) sen ylivoimauuden vuoksi.
YURI'S REVENGE
Yuri's Revenge tuo mukaan kolmannen osapuolen - Yurin. Hänen tekniikkansa perustuu lähinnä erilaisiin mielenhallintaan liittyviin keksintöihin. Hän on myös vienyt mukanaan lähes kaikki Neuvostoliiton mielenhallintayksiköt (poikkeuksena jättiläiskalmarit). Tämän seurauksena ne ovat nyt osa Yurin joukkoja eikä Neuvostoliitto voi kouluttaa tai valmistaa niitä. Yurille ei ole omaa yksinpelikampanjaa, mutta hänen puolellaan voi otella moninpelejä. Lisälevy tuo myös Liittoutuneille ja Neuvostoliitolle uusia yksiköitä. Monet vanhat yksiköt ovat myös saaneet uudet äänet radiokomentoihin. Eläinmaailmakin saa lisäystä kamelin muodossa. Niin, ja ilmeisesti Antarktiksella ON jääkarhuja!
Jalkaväen yksiköt

PST-G.I. (GUARDIAN G.I.)
Hinta: $ 400
Aseistus: Jokin konepistooli / Raketinheitin
Puoli: Liittoutuneet
Hitaasti kulkeva panssarintorjunta-G.I. on Liittoutuneiden huokein panssarintorjunta-ase puna-armeijan tankkeja vastaan. Pst-G.I.:llä on normaalisti aseenaan samanlainen konepistooli kuin tavallisella G.I.:llä, mutta hän voi tarvittaessa kyhätä nopean suojamuurin ympärilleen ja vetää olalle tehokkaan raketinheittimen. Suojakehässä olevan G.I.:n ylitse on mahdoton ajaa. HUOM! Taistelulinnoitukseen sijoitettu pst-G.I. tulittaa raketinheittimellään, eikä ammu konepistoolilla.

BORIS
Hinta: $ 1500
Aseistus: Avtomat Kalashnikov 47 -rynnäkkökivääri / Lasertähtäin, jolla voi näyttää kohteita ilmaiskuja varten

Hannu Karpo olisi ylpeä, sillä Boris pitää karvalakkia helteelläkin. Boris on toimintatavoiltaan samankaltainen kuin Tanya Adams, joskin käyttää pistoolien sijasta tehokasta AK-47 -rynnäkkökivääriä ja C4:n sijasta tuhoaa rakennukset kutsumalla paikalle MiG-hävittäjiä tekemään ilmaiskun. Tanyasta poiketen Boris ei osaa uida (tai ei ainakaan suostu kastamaan itseään).
Ilmayksiköt

PIIRITYSHELIKOPTERI (SIEGE CHOPPER)
Hinta: $ 1100
Aseistus: Jokseenkin tehoton konetykki / 160mm tykki
Puoli: NL
Piirityshelikopteri toimii yhtäaikaa sekä hyökkäyshelikopterina että pitkän kantaman tykkinä. Ilmassa lentäessään kopteri ampuu Nighthawk-kuljetuskopterista tutulla hyödyttömällä konetykillä, mutta maahan sijoitettuna sen selkämyksestä avautuu valtaisa 160mm tykki, jonka panokset tuhoavat lähes minkä tahansa yksikön tai rakennuksen hetkessä! Maassa ollessaan kopteri on alttiina mielenhallintayksiköille eikä myöskään voi tulittaa liian lähelle pääseviä yksiköitä.

MIKOYAN-GUREVICH MIG-29 FULCRUM (MIG)
Hinta: $ 1500
Aseistus: Lämpöhakuiset ilmasta-maahan -ohjukset
Puoli: NL
MiG-hävittäjät olivat Neuvostoliiton tehokkaimpia aseita toisessa suuressa maailmansodassa. Sodan voittaneet Liittoutuneet kuitenkin pakottivat Neuvostoliiton rajoittamaan MiG-koneiden käyttöä huomattavasti ja varmistivat, ettei se pystyisi rakentamaan niitä lisää. Lopputuloksena MiG-koneita jäi toimintakelpoiseksi vain kourallinen, ja ne on nyt käytössä vain harvoissa erityisoperaatiossa. Boris-kommandolla on etuoikeus kutsua muutama MiG-hävittäjä tuhoamaan haluttuja kohteita. MiGit eivät ole erityisen kestäviä, mutta niiden ohjukset saavat aikaan todella pahaa jälkeä. Tämä yksikkö ei ole rakennettavissa.

VAKOILUKONE (SPY PLANE)
Hinta: -
Aseistus: Kamera
Puoli: NL
Aiemmasta sodasta tuttu yliäänikone loistaa poissaolollaan, pääasiassa siksi että Liittoutunet kielsivät sellaisten käytön Neuvostoliitolta. Sen korvikkeeksi on jouduttu ottamaan hidas potkurikone, joka ON mahdollista ampua alas. Vakoilukone ottaa nyt useita pieniä valokuvia yhden ison sijasta. Tämä yksikkö ei ole rakennettavissa.
Kulkuneuvot

TAISTELULINNOITUS (BATTLE FORTRESS)
Hinta: $ 2000
Aseistus: Konekivääri / Vaihtelee
Puoli: Liittoutuneet
Hullun skotlantilaisen komentama taistelulinnoitus on valtava järkäle, joka jättää jopa Neuvostoliiton Apocalypse-tankin varjoonsa. Se on eräänlainen konekiväärillä varustettu APC, johon voi lastata viisi jalkaväen yksikköä. Nämä yksiköt voivat sitten tulittaa ampumaluukuista omilla aseillaan, joiden kantama on tällöin suurempi. Taistelulinnoituksen erikoisuus on sen kyky ajaa kulkuneuvojen, myös panssarivaunujen, ylitse!
PROTIP: lastaa taistelulinnoitus Yurin orjilla tai hyökkäyskoirilla. Et varmana tiennyt, että koirat pystyvät puremaan tappavasti usean metrin päästä tai että viisi nopeasti huiskivaa lapiota on oikeasti tuhoisa yhdistelmä.

ROBOTTITANKKI (ROBOT TANK)
Hinta: $ 600
Aseistus: 105mm tykki
Puoli: Liittoutuneet
Ilmatyynyillä varustetut robottitankit ovat immuuneja mielenhallinnalle, mutta ovat kevyitä panssaroinniltaan ja täysin riippuvaisia robottitankkien yhteyskeskuksesta. Jos yhteyskeskus tuhoutuu, kaikki robottitankit lakkaavat toimimasta.
Erikoiskyvyt

SUOJAKENTTÄ (FORCE SHIELD)
Miten saa: rakentamalla kenttälaboratorion
Latautumisaika: 5 minuuttia
Puoli: kaikki osapuolet
Suojakenttä tekee varsin isolla alueella kaikki rakennukset ja yksiköt hetkellisesti täysin vahingoittumattomiksi, myös superaseita vastaan. Sen huono puoli on kuitenkin siinä, että kun kenttä lakkaa toimimasta, tukikohta on hetkellisesti täysin ilman sähköntuotantoa.

VAKOILUKONE (SPY PLANE)
Miten saa: rakentamalla tutkatornin
Latautumisaika: 4 minuuttia
Puoli: NL
Vakoilukoneen avulla pelaaja voi paljastaa tutkimatonta kartta-aluetta.
Siviili- ja erikoisyksiköt

KOSMONAUTTI (COSMONAUT)
Kosmonautit ovat Neuvostoliiton ja Yurin pääasiallisia jalkaväen yksiköitä Kuussa. Niiden aseistuksena on jonkinlainen heikko laserase. Kosmonautit muistuttavat rocketeer-yksiköitä, sillä nekin liikkuvat lentämällä.
Yurin jalkaväen yksiköt

ORJATYÖLÄINEN (SLAVE WORKER)
Hinta: $ 10
Aseistus: Lapio
Yuri nautti ilmeisesti retroilusta ja käyttääkin orjatyövoimaa malminkeräykseen. Nämä orjat tulevat automaattisesti malminkerääjän mukana ja voivat käyttää lapiotaan aseena, mikäli tulee tarve. Jos orjien malminkerääjä tuhoutuu, ne loikkaavat välittömästi kerääjän tuhonneen osapuolen kelkkaan.

OPPILAS (INITIATE)
Hinta: $ 200
Aseistus: Psyykkinen paineaalto
Yurin oppilaat käyttävät aseenaan omaa mieltään. He hyökkäävät kohteittensa kimppuun hokien Yurin nimeä kuin mantraa ja aiheuttavat huomattavasti enemmän vahinkoa kuin konepistooleilla varustautuneet Liittoutuneiden ja NL:n kevyen jalkaväen yksiköt. Kolmen natsan oppilaat ovat äärimmäisen vaarallisia vastuksia kaikille yksiköille, joten vastapuolen kannattaa pitää huolta etteivät nämä pirulaiset saa ylennystä missään vaiheessa. Myös oppilaiden miehittämät rakennukset ovat äärimmäisen vaarallisia ja ne tuhoavat vihollisyksiköt nopeammin kuin Liittoutuneiden ja NL:n vastaavat linnoitukset.
Asettamalla oppilas IFV:n sisälle se tehostaa tämän psyykkisen paineaallon kantamaa.

RAAKALAINEN (BRUTE)
Hinta: $ 500
Aseistus: Isot nyrkit, hee!
Hulk smash! Raakalaiset ovat harmaita typeryksiä, joiden elämänkatsomuksen voisi tiivistää lauseella "kaikki paskaks mikä ei ole omaa". Sotakoirat eivät uskalla hyökätä näiden koljattien kimppuun eikä jalkaväellä ole oikeastaan mitään raakalaisten massiivisia nyrkkejä vastaan. Raakalainen on myös innokas tuhoamaan rakennuksia ja ajoneuvoja, joskaan ei kestä panssarivaunujen ja tehokkaampien puolustusrakennelmien tulitusta.

YURIN PIONEERI (YURI ENGINEER)

Yurin pioneeri on täysin identtinen Liittoutuneiden ja Neuvostoliiton pioneerien kanssa.

VIRUS
Hinta: $ 700
Aseistus: Myrkkyluoteja ampuva tarkkuuskivääri
Tämä nainen on Yurin tarkka-ampujayksikkö. Viruksen tarkkuuskivääri ampuu myrkyllisiä luoteja, jotka muuttavat uhrinsa hetkessä muodottomaksi, vihreäksi mössöksi.
Virus + IFV = pidempi kantama Viruksen tarkkuuskiväärille.

YURI-KLOONI (YURI CLONE)

Neuvostoliiton puolelta Yurin riveihin siirtynyt Yuri-klooni on lähes samanlainen kuin Red Alert 2:ssa. Poikkeuksena ovat uusi ostoikoni, halvempi hinta ja - mikä kierointa - kyky havaita vastapuolen vakoojia!

YURI PRIME
Hinta: $ 2000
Aseistus: Yurin kyky hallita toisten mieliä sekä rakennuksia / Yurin psi-¨okkiaalto
Yuri itse, tai ainakin jokin muokkaamaton klooni hänestä. Eräänlaisella ilmatyynyjalustalla leijuvan Yuri Primen mielenhallinta on tavallista Yuri-kloonia voimakkaampaa ja hän pystyykin valtaamaan vihollisyksiköitä sikamaisen pitkältä etäisyydeltä sekä hallitsemaan rakennuksia! Kakkosaseena Yuri Primella on nyt entistäkin tehokkaampi psi-¨okkiaalto. Balanssisyistä tätä yksikköä voi olla pelikentällä vain yksi kerrallaan.
Yurin ilmayksiköt

LENTÄVÄ LAUTANEN (FLOATING DISC)
Hinta: $ 1750
Aseistus: Laserase / "Tyhjennyssäde"
Yuri on katsellut aivan liikaa 1950-luvun amerikkalaisia scifi-elokuvia. Lentävä lautanen on koomisen näköinen ilmestys, mutta todellisuudessa äärimmäisen vaarallinen. Se on hyvin panssaroitu ja sen laserase on erittäin tehokas. Lentävän lautasen erikoisuutena on kuitenkin sen "tyhjennyssäde", joka vaikuttaa eri rakennuksiin eri tavoin. Sillä voi estää puolustusrakennuksen toiminnan tai sen avulla voi varastaa vastapuolen malmijalostamosta resursseja.
Yurin merivoimien yksiköt

YURIN AMFIBINEN KULJETUSALUS/MAIHINNOUSUALUS (YURI AMPHIBIOUS TRANSPORT/LANDING CRAFT)
Hinta: $ 900
Aseistus: -
Yurin amfibinen kuljetusalus on täysin identtinen Liittoutuneiden ja Neuvostoliiton kuljetusalusten kanssa.

BOOMER-SUKELLUSVENE (BOOMER SUBMARINE)
Hinta: $ 2000
Aseistus: Torpedot / Pitkän kantaman ohjukset
Boomer-sukellusveneet ovat eräänlainen tehokas yhdistelmä Neuvostoliiton Typhoon-sukellusveneitä ja taistelulaivoja. Niillä on vihollisen meriyksiköitä vastaan torpedot, joita ne ampuvat aina kaksi kerrallaan sekä maakohteita vastaan tehokkaat ohjukset. Niihin pätevät kaikki samat asiat kuin sukellusveneisiin ja taistelulaivoihin.
Yurin kulkuneuvot

KONETYKKIVAUNU (GATTLING TANK)
Hinta: $ 600
Aseistus: Tuplakonetykit
Yurin rakkaus konetykkiteknologiaa kohtaan on poikinut myös liikuteltavan version tuplakonetykeistä. Tähän ketterään vaunuun pätevät samat säännöt kuin staattiseen konetykkitorniin. Konetykkivaunu pystyy siis ilmatorjuntaan ja mitä kauemmin se tulittaa jotakin kohdetta, sitä enemmän sen tulinopeus kasvaa. Murhaa jalkaväen yksiköille ja lentokoneille.

LASHER-RYNNÄKKÖPANSSARIVAUNU (LASHER LIGHT TANK)
Hinta: $ 700
Aseistus: 105mm tykki
Lasher-rynnäkköpanssarivaunu on käytännössä identtinen Liittoutuneiden Grizzly-tankin kanssa, mutta on vain ulkonäöltään julmempi.

KAAOSDROIDI (CHAOS DRONE)
Hinta: $ 1000
Aseistus: Hallusinaatiota aiheuttavaa kaasua
Kaaosdroidin ideana on ajaa vihollisyksiköiden lähelle ja vapauttaa ympärilleen pinkkiä kaasua, joka ajaa kaikki läheiset vastapuolen yksiköt hulluiksi. Huumaantuneet yksiköt voimistuvat kaikin tavoin ja hyökkäävät raivoisasti omien kimppuun, mutta käyvät myös lopulta vihollisten kimppuun mikäli omia yksiköitä ei ole lähettyvillä.

MAGNETRON
Hinta: $ 1000
Aseistus: Magneettinen säde
Magnetron on Yurin pitkän kantaman ase. Sen magneettisäde voi ravisuttaa vastapuolen rakennuksia hetkessä kivimurskaksi puolustusrakennelmien kantaman ulkopuolelta. Vastapuolen kulkuneuvot Magnetron kaappaa säteellään ilmaan leijumaan ja kuljettaa ne lähelleen, jolloin mielenhallintayksiköille tarjoutuu tilasuus napata ne haltuunsa.

MASTERMIND
Hinta: $ 1750
Aseistus: Kyky hallita useiden yksiköiden mieliä kerralla!
Mastermind on kiero kapistus, sillä se ei tunne rajoja mitä tulee mielenhallintaan! Mastermind voi siis hallita useiden yksiköiden mieliä yhtä aikaa. Huonoina puolina se ei kykene priorisoimaan, sille ei voi käskyttää jotakin tiettyä kohdetta ja mikä pahinta, se ei pysty lopettamaan uusien kohteiden nappaamista hallinnaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli Mastermind hallitsee liian montaa kohdetta yhtä aikaa, se ylikuumenee ja räjähtää.

YURIN MALMINKERÄÄJÄ (SLAVE MINER)
Hinta: $ 1750
Aseistus: Konekivääri
Yurin malminkerääjä eroaa Liittoutuneiden ja NL:n versioista siten, että se toimii samalla liikkuvana jalostamona. Kerääjäyksikkö ei itse kerää malmia, vaan käskyttää joukon orjia lapioimaan sitä itselleen. Se on suojattu kevyellä konekiväärillä, joka pitää jalkaväen loitolla ja teurastaa pakenevat orjat nopeasti.

YURIN LIIKKUVA RAKENNUSAJONEUVO (YURI MOBILE CONSTRUCTION VEHICLE, "MCV")
Hinta: $ 3000
Aseistus: -
Yurin MCV on täysin identtinen Liittoutuneiden ja Neuvostoliiton MCV-yksiöiden kanssa, mutta avautuu Yurin rakennustelakaksi.
Yurin erikoiskyvyt

PSYYKKINEN PALJASTUS (PSYCHIC REVEAL)
Miten saa: rakentamalla psyykkisen tutkan
Latautumisaika: 4 minuuttia
Psyykkinen paljastus toimii periaatteessa samoin kuin ensimmäisen Red Alert-pelin vakoilukone-erikoiskyky, tosin sillä erolla että tässä ei tarvita mitään yksikköä. Tämä kyky siis paljastaa "verhottua" maastoa halutusta kohteesta ympyränmuotoisena alueena.
Yurin superaseet

GEENIMUTAATIO (MUTATE)
Miten saa: rakentamalla geenimutatoijan
Latautumisaika: 5 minuuttia
Geenimutaatio muuttaa kantamallaan kaikki jalkaväen yksiköt raakalaisiksi, jotka ovat välittömästi uskollisia Yurille. Poikkeuksena tästä ovat sotakoirat, jotka kuolevat välittömästi muunnoksen yhteydessä.

ORJUUTUS (DOMINATE)
Miten saa: rakentamalla mielenorjuuttajan
Latautumisaika: 10 minuuttia
Yurin vaarallisin superase. Moninpelissä tämä superase tuhoaa murskaavalla voimalla lähes kaikki rakennukset vaikutusalueeltaan sekä kääntää peruuttamattomasti sen alueelle joutuneita yksiköitä Yurin puolelle. Yksinpelissä orjuutus puolestaan käännyttää KAIKKI vihollisyksiköt Yurin puolelle.

- ...voimalaitokseen, hän katkaisee vihollisen sähköntuotannon hetkellisesti
- ...malmijalostamoon, hän varastaa sen kaikki rahavarannot
- ...tutkalaitokseen, hän pimentää vihollisen kartoittamat alueet uudestaan
- ...kasarmiin, kaikki jalkaväen yksiköt on sen jälkeen mahdollista rakentaa veteraaneina
- ...asetehtaaseen, kaikki kulkuneuvot ja ilma-alukset on sen jälkeen mahdollista rakentaa veteraaneina
- ...kenttälaboratorioon, hän varastaa vihollisen teknologiaa joka sitten yhdistetään oman teknologian kanssa - lopputuloksena on mahdollista rakentaa salaisia jalkaväen yksiköitä

- ...sotakoiran, kevyen jalkaväen sotilaan tai vakoojan, sen aseeksi tulee M60-konekivääri (jonka tehokkuudessa olisi parantamisen varaa)
- ...IT-sotilaan (tai rocketeerin, joskin tämä on mahdotonta), sen aseeksi tulee kevyt IT-tykki
- ...teslasoturin, siitä tulee heikkotehoinen teslatankki
- ...pioneerin, se muuttuu aseettomaksi korjausajoneuvoksi jolla voi korjata toisia kulkuneuvoja
- ...Hullu-Iivanan tai terroristin, siitä tulee itsetuho-IFV joka ajaa kohteen luokse ja räjähtää
- ...Tanyan, SEAL-sotilaan, kronokommandon tai psi-kommandon, sen aseeksi tulee MP5
- ...tarkka-ampujan, sen aseeksi tulee AWP, minkä etäisyys on HUOMATTAVASTI pidempi
- ...autioittajan, sen aseeksi tulee säteilyttäjä, minkä etäisyys on myös tavallista pidempi
- ...kronolegioonalaisen, sen aseeksi tulee kronosfäärikivääri pidemmällä etäisyydellä (krono-IFV ei kuitenkaan teleporttaile paikasta toiseen)
- ...psi-sotilaan, Yuri-kloonin tai Yuri Primen, se tehostaa matkustajansa mielenhallintakykyjä ja pidentää niiden kantamaa
- ...minkä tahansa eläimen, pääasiassa lehmän, tai Yhdysvaltain presidentin, sen aseeksi tulee käsittämättömän hypertehokas prisma-ase (tämä on itse asiassa tahallinen vitsi Westwood Studiosilta, joskin moninpelipiireissä on noussut meteliä kun ihmiset ovat asettaneet presidenttejä custom mappeihin sitä varten, että saisivat ylivoimaisen presidentti-IFV:n)

Laitteistovaatimukset
- Käyttöjärjestelmä: Windows 95/98/98 SE/2000/NT
- DirectX: DirectX 7.0a
- CPU: Pentium II 266 MHz
- RAM: 64 MB
- Näytönohjain: 2 MB PCI- tai AGP-väyläinen, MicroSoft Direct Draw-yhteensopiva näytönohjain
- Äänikortti: DirectX-yhteensopiva äänikortti
- Kovalevytilaa: 350 MB pelin asentamiseen, 5 MB pelitallennuksille
- CD-asema: 4x
- Moninpeli: 2 pelaajaan moninpeli Internetissä (TCP/IP), LANissa tai modeemin välityksellä
Laitteistosuositus:
- Käyttöjärjestelmä: Windows 95/98/98 SE/2000/NT/XP
- DirectX: DirectX 7.0a tai uudempi
- CPU: Pentium III 466 MHz tai parempi
- RAM: 128 MB
- Näytönohjain: 4 MB PCI- tai AGP-väyläinen, MicroSoft Direct Draw-yhteensopiva näytönohjain tai parempi
- Äänikortti: DirectX-yhteensopiva äänikortti
- Kovalevytilaa: 350 pelin asentamiseen, 10 MB pelitallennuksille
- CD-asema: 8x tai nopeampi
- Moninpeli: 3-8 pelaajaan moninpeli Internetissä (TCP/IP), LANissa tai modeemin välityksellä
The First Decaden sisältämän Red Alert 2:n laitevaatimukset ovat lähes tulkoon samat. Poikkeuksena tietysti vaaditaan Windows XP -käyttöjärjestelmä sekä DVD-asema, sillä peli on julkaistu DVD-levyllä perinteisen CD-formaatin sijasta.
Yuri's Revengen laitevaatimukset ovat samat kuin Red Alert 2:n. Koska kyseessä on lisäosa, pelaajalla tulee olla jokin versio alkuperäisestä Red Alert 2:sta sekä 350 MB kovalevytilaa pelin asennusta varten.
Usein kysytyt kysymykset
1. Onko Red Alert 2 irrallaan Tiberian-jatkumosta?
Westwood Studiosin C&C:n alkuperäisen tekijätiimi ei alunperin pitänyt Red Alert 2:hta puhtaasti osana Tiberian-jatkumoa, mutta ryhtyi luomaan linkkiä mm. aloitellessaan Renegaden jatko-osaa (itse asiassa ensimmäisestäkin Renegadesta löytyy vihjauksia Red Alert 2:een, mutta ne ovat todennäköisimmin mappereiden laiskuutta/huolimattomuutta). Pelin tekeminen keskeytettiin Electronic Artsin toimesta, mutta siitä ehti ilmestyä nettiin in-game -kuvia, joissa esiintyy Liittoutuneiden prismatankkeja! Electronic Arts on sittemmin pitänyt Red Alert 2:n jatkumoa jälleen uutena C&C-universumina Tiberian- ja Generals-pelisarjojen ohella.
Jotkut fanit ovat ehdottaneet, että Red Alert 2-jatkumo syntyy, mikäli pelaajat voittavat ensimmäisen osan Liittoutuneilla, väittäen Neuvostoliiton voiton johtavan Tiberian-jatkumoon. EA ei ole vahvistanut kummankaan väitteen paikkaansapitävyyttä ja PlanetCnC.comin C&C Encyclopedia väittää Liittoutuneiden voiton Red Alert 1:ssä johtavan Tiberian-jatkumoon. Red Alert 2-jatkumon syntyä kyseinen ensyklopedia ei kuitenkaan selitä.
Lyhyt vastaus: kyllä on, ellei Westwood Studios yhtäkkiä herää henkiin ja pääse jatkamaan kesken jäänyttä työtään (mikä on epätodennäköistä firman jakauduttua kahtia - EALA:han ja Petroglyphiin - jättäen C&C:n lisenssin EA:lle, joka pyrkii pitämään Red Alert 2:n erillään muiden pelien jatkumoista).
Aivan oma juttunsa on tietysti pohtia, voisiko Tiberian Dawnin tapahtumat seurata jossakin muodossa Yuri's Revengen tapahtumien jälkeen. Kanen poissaolo on askarruttava, mutta tiberiummeteoriitti saattaisi silti törmätä maahan vuonna 1995 ja aiheuttaa ainakin ekologisen katastrofin jos ei maailmanlaajuista sotaa. Emme kuitenkaan tiedä, oliko Kanella osuutta tiberiumin ilmaantumiseen maapallolle vai oliko se Scrinien tai jonkin muun muukalaisrodun päätös.
Kuten huomaatte, asia menee mutkikkaaksi. Se on kuitenkin varmaa, ettei Red Alert 2-jatkumon tulevaisuus ole sama kuin Tiberian-jatkumossa.
2. Tuleeko EVA:n (Electronic Video Agent) nimitys luutnantti Eva Leen etunimestä?
Tämä on paljon mahdollista. EVA esiintyi kuitenkin kronologisesti jo ensimmäisessä Red Alertissa, joskaan allekirjoittanut ei muista että sitä olisi koskaan mainittu nimeltä itse pelissä. On kuitenkin aika varmaa, että päätös Athena Masseyn näyttelemän luutnantin nimestä oli tahallinen ja nimen omaan vertaus EVA-yksikköön. Electronic Artsin päätös erottaa Red Alert 2 Tiberian-jatkumosta poistaa kuitenkin lopullisesti alkuperäisen kysymyksen esittämän mahdollisuuden, sillä Yuri's Revengeä ei seuraa Tiberian Dawn EVA-yksikköineen.