Vuosittaiseen sykliin tipahtaneen Call of Duty -sarjan seuraava osa näyttäisi tulevan julkaistuksi jälleen tuttuun aikaan. Vielä kaikilta osiltaan vahvistamaton peli on huhujen mukaan jatkoa Black Opsille ja sitä olisi kehittämässä ainakin Treyarch.
Pelin nimeksi paljastui Amazonin tahattoman vuodon myötä Black Ops 2. Nyt vastaava moka on tapahtunut ranskalaiselle pelikaupalle, joka meni mainostamaan etusivullaan Black Ops 2:ta ja sen ennakkotilaamista. Sattumoisin mainosbannerissa oli mainittuna julkaisupäiväkin eli marraskuun 12.
Call of Dutyt on jo vuosien ajan julkaistu marraskuun alkupuolella, joten suurta yllätystä ei ole luvassa. Ajankohta on otollinen joulumarkkinoiden ja sitä myötä myyntiennätysten rikkomisen osalta.
Black Ops 2:n luvataan tuovan merkittäviä uudistuksia, jotka kohdistuvat sekä itse peliin että Elite-palveluun.
Lähde

MAINOS
MAINOS
<<12>>
Team: NotG
05.04.2012 16:39
#21
<<12>>