
Uutta heroa ei tämän viikon päivitys tuo mukanaan, mutta pelin tiedostojen asettelua on muutettu, mistä syystä pelin lataaminen on entistä nopeampaa. Peliin on myös lisättyä pieniä kosmeettisia lisäyksiä, sekä
Valve on päättänyt puuttua viime viikkoina esillä olleeseen yhteisösivustojen tiedonhankintaan. WEB APIa onkin päivitetty sellaiseen muotoon, että yhteisösivustojen on helpompi päästä käsiksi tilastoihin, joiden varaan esim. Dotabuff-sivusto pitkälti nojaa. ESports:n puolella koettiin jymy-yllätys, kun fanien rakastaman

WehSing 'SingSing' Yuenin tiimi julkaistiin vihdoinkin ja mukana trial-pelaajana on myös suomalaisille tuttu

Benjamin 'NotAHax' Läärä.
Latausaikojen nopeutus
Parannus latausaikoihin oli ehdottomasti suuren patchin arvoinen, sillä etenkin hitaammilla koneilla lataa peli nyt huomattavasti sujuvammin. Tämän mahdollisti tiedostojen layoutin uudelleenorganisointi, minkä takia tämän viikon päivitys olikin hieman normaalia suurempi.
Muut pienet lisäykset:
Kosmeettisten esineiden ystäville on jälleen luvassa herkkua, kun peliin lisättiin neljä aivan uutta esinekokonaisuutta. Nämä esineet koostuvat Chenin, Anti-Magen, Enchantressin sekä Windrunnerin esinekokonaisuuksista. Myös uusia aarrelaatikkoja on lisätty peliin. Nykyään pelaajilla on mahdollisuus käyttää avaimensa Morphlingin, Kunkan sekä Omni Knightin esineiden toivossa.
Cyborgmattin blogissa on myös esillä vielä julkaisemattomia esinekokonaisuuksia. Näiden joukossa on upeita esinetä mm. Broodmotherille, Dazzlelle sekä Pudgelle. Lisäksi peliin on nykyään mahdollista saada myös muokattuja HUD-skinejä. Toistaiseksi nämä HUD-skinit rajoittuvat Radiantin ja Diren skineihin, mutta lisää on varmasti tulossa jatkossa.
QPAD Dragons:

James "2GD" Hardingin avustuksella QPAD-organisaation huostaan päässyt joukkuen on viimein nähnyt päivän valon. Tiimi tulee koostumaan kahdesta ydinpelaajsta eli

Niklas 'Wagamama' Högströmistä, joka toimii myös tiimin kapteenina, sekä fanien suosikki

Weh "SingSing" Yuenista. Heidän lisäkseen tiimissä on neljä ns. trial-pelaajaa, joista kolme valitaan lopulliseen kokoonpanoon. Näiden pelaajien joukossa on myös suomalainen Benjamin "NotAHax" Läärä, joka pelaa tiimissä support-roolia. Suomalainen selostaja ja turnausorganisoija
Pawsaur haastatteli NotAHaxia, kysellen häneltä yleisten kuulumisten lisäksi myös hieman lisää QPAD Dragonsin toiminnasta.
Kokoonpano:

Niklas 'Wagamama' Högström (Kapteeni)

WehSing 'SingSing' Yuen (Co-kapteeni)

Jerry 'EGM' Lundkvist (Trial)

Benjamin 'NotAHax' Läärä (Trial)

Craciunescu 'ComeWithMe' Alexandru (Trial)

Hampus 'Mini' Olsson (Trial)
Svenhunterz:
EvO:n ja
FUBARin pelaajista koostuva Svenhunterz on saanut viimeinkin taakseen organisaation tuen. Brittiläinen TCM-Gaming on viimeinkin päättänyt astella Dota 2 -kentille ja tiimi tuleekin tekemään debyyttinsä tulevalla Star Ladderin 5. kaudella.
TCM-Gaming

Tobi 'GoAudio' Strand (Kapteeni)

Björn 'Quix-' Granström

Felix 'chw' Ehrlund

Gustav 'BlueberryNinja' Arnstedt

Marcus 'Werne' Werneskog
Orange:
Suurten spekulaatioiden kohteena ollut
Orange on vihdoinkin julkaissut lopullisen kokoonpanonsa.

Yee Fung 'Mushi' Chai tulee jatkamaan tiimissä, mutta vanhat pelaajat

Wei Pong 'Yamateh' Ng, Chua

Chee 'Ice' Cai,

Litt-Binn 'WinteR' Chan ja

Yean 'WangWang_' Seong jättävät tiimin lopullisesti. Korvaaviksi pelaajiksi liittyvät

Joel 'XtiNcT' Chan Zhan Leong ja

Kang Yang 'ky.xy' Lee. Tiimi tullaan jatkossa tuntemaan nimellä
Neolution Orange.
Neolution Orange:

Joel 'XtiNcT' Chan Zhan Leong (Kapteeni)

Yee Fung 'Mushi' Chai

Kang Yang 'ky.xy' Lee

Wai Pern 'Net' Lim

Chong Xin 'Ohaiyo' Khoo
Lähteet:
Cyborgmatt
joinDOTA
1
04.02.2013 03:48
#1
04.02.2013 14:21
#2
04.02.2013 18:10
#3
1