
Kuinka kartuttaa oman maansa pistesaldoa?
Esim. jos keräät päivittäin viisi tokenia, ensimmäisenä päivänä niistä tulee saldoon viisi. Toisena päivänä kerroin on kaksi, joten tokeneita kertyy 10. Kolmantena peräkkäisenä päivänä kerroin on taas yhden suurempi, jolloin viisi kerättyä tokenia vastaakin jo 15:sta. Viikon aikana kerroin ehtii nousta seitsemään, joten pärjäämisen kannalta päivittäinen käynti on olennaista! Nations-sivulta näet milloin kerroin nollautuu, jotta ehdit osallistua ennen sitä. | ![]() |
Miten maiden pisteet lasketaan?
Tokeneista lasketaan keskiarvo per pelaajamäärä. Kulutetut tokenit lasketaan ensin yhteen ja sen jälkeen jaetaan niitä maan nimissä kuluttaneiden määrällä, jolloin saadaan lukuarvo, joka kertoo paljonko keskimääräinen pelaaja on tokeneita viikon aikana kuluttanut. Uusi viikko alkaa Suomen aikaa maanantaina kello 02.00.

Esimerkiksi nyt ensimmäisellä viikolla suomalaiset ovat kuluttaneet 89 916 tokenia ja kuluttaneita pelaajia on ollut 756. Tällöin keskiarvoksi tulee 118,9, jolla Suomi on listauksessa kuudentena.
Miksi käydä kuluttamassa tokenit?
Et itse tee käyttämättöminä niillä mitään. Sen sijaan voit epäsuorasti hyötyä kotimaasi menestyksestä viikkokilpailussa ja jokaisesta 10 kulutetusta tokenista saat 500 pisteen ribbonin. Saat myös tunniksi tuplapisteet seuraavalla pelikerralla, kun käyt kuluttamassa keräämäsi tokenit.

Mitä viikkokilpailuista voi voittaa?
Tarkka palkinto on salaisuus. Jokaisen viikon jälkeen viikkokilpailun voittanut maa saa bonuksen, joka voi olla kunniamaininta Battlelogin etusivulla tai esimerkiksi vain kyseisen maan kansalaisille annettu tuplapisteaika.
MAINOS
MAINOS
1
27.10.2012 13:43
#1
28.10.2012 17:44
#2
1