![kuva](uutiskuvat/uutinen_51f3be9d82006a9b131e4ee1f996be86.jpg)
Dota 2 saa pitkästä aikaa päivitystä uuden heron muodossa, sillä monen pelaajan suosikki Meepo on vihdoin julkaistu. Muuten uusi päivitys jatkaa vanhalla linjalla, suuria muutoksia ei juurikaan ole tullut, vaan päivitykset koskevat lähinnä hotfixejä, uusia cosmetic itemejä ja hero modeleiden pientä hienosäätöä. eSports-skenessä on puolestaan kuluvan viikon aikana tapahtunut todella suuria muutoksia. Useat tiimit ovat hajonneet kokonaan ja vanhat tutut pelaajat ovat muodostaneet aivan uusia tiimejä.
![kuva](kuvat/fgc_0f90bc15f4a48a4de4b52d4d3235cc64.jpg)
Valven kauan vihjailema "viiden heron päivitys" saapui siis vihdoinkin, sillä jopa viiteen eri unittiin jakautuva Meepo on täällä. Meepo ei ehkä ole se aloittelijaystävällisin hero, mutta pienen micro-harjoittelun jälkeen saa Meepolla suurtakin tuhoa aikaan. Kyseinen hero on myös nopein levuttaja koko pelissä, sillä jokainen Meepon klooni voi kerätä niin expaa kuin rahaakin. Meepo on ennen kaikkea todella monipuolinen ja hauska hero pelata ja tästä syystä sitä tullaan luultavasti näkemään useissa peleissä tulevina kuukausina.
Viime päivityksessä uudistettu Enchantressin hero model on saanut pientä muokkausta lähinnä värityksen ja yksityiskohtien muodossa. Myös kaikkien rakastaman Pudgen textuureja on hieman viilailtu ja UI päivittynyt. Tappoputket näkyvät nykyään aivan omina tapahtuminaan ylhäällä ja esimerkiksi First Blood -teksti on kokonaan veren peittämä. Tarkemmat patch notet löytyvät
täältä.
Viime viikon tapaan eSports-skenessä on tapahtunut todella paljon. Suuret tiimit ovat hajonneet kokonaan tai ne ovat menettäneet useampia pelaajia. Seuraavaksi käydään läpi muutokset tiimikohtaisesti.
The Retry
M5:sta tuttu Vladimir "PGG" Anosov ryhtyy luotsaamaan uutta, suurimmaksi osaksi venäläisistä pelaajista koostuvaa tiimiä. Viime vuonna Dota 2 Star Championshipin voittanut The Retry -tiimi tekee näin ollen paluun. Tiimin otteita tullaan näkemään Star Seriesin kolmannella kaudella.
Kokoonpano:
![Venäjä lippu](flags/ru.gif)
Vladmir 'PGG' Anosov
![Ukraina lippu](flags/ua.gif)
Oleg "Amsi" Rola
![Venäjä lippu](flags/ru.gif)
Dmitry "Inmate" Filinov
![Venäjä lippu](flags/ru.gif)
Boris "Lucker" Pesotsky
![Venäjä lippu](flags/ru.gif)
Arthur "Zver" Nigoyan
![Valko-Venäjä lippu](flags/by.gif)
Maxim "Jackal" Doroschenok
Moscow Five
Entisten pelaajien lähdettyä omille teilleen on M5 löytänyt tilalle uusia erittäin lupaavia venäläispelaajia. Andrey "Dread" Golubev tulee mukaan Virtus.pro:sta ja loput neljä pelaajaa saapuvat niin ikään venäläisen organisaation vanhasta joukkueesta zNation:ista. The Retryn tapaan tiimi osallistuu SLTV:n Star Seriesin kolmanteen kauteen.
Kokoonpano:
![Venäjä lippu](flags/ru.gif)
Igor "Nexus" Lisakovskiy (Captain)
![Venäjä lippu](flags/ru.gif)
Vadim "Sedoy" Musorin
![Venäjä lippu](flags/ru.gif)
Aleksey "BullsEye" Berezin
![Venäjä lippu](flags/ru.gif)
Ilya "STALIANER" Drugov
![Venäjä lippu](flags/ru.gif)
Andrey "Dread" Golubev
Mousesports
Fanien rakastama mousesports on menettänyt näillä näkymin ainakin kaksi tähteään. Niin
![Romania lippu](flags/ro.gif)
Alexandru "ComeWithMe" Craciunescu kuin
![Kanada lippu](flags/ca.gif)
Sivatheeban "1437" Sivanathapillaikin ovat molemmat päättäneet lähteä omille teilleen. ComeWithMe on liittynyt uudelleen kokoon kasattuun
![Venäjä lippu](flags/ru.gif)
Team Y -joukkueeseen ja 1437 on näillä näkymin liittymässä
![Yhdysvallat lippu](flags/us.gif)
Quantic Gamingiin. Yhdeksi parhaista carry-pelaajistakin tituleerattu
![Saksa lippu](flags/de.gif)
Dominik "^Black" Reitmeier on pyytänyt taukoa kilpapelaamisesta ja hän säilyy näin ollen ainakin nimellisesti mousesportsin-kokoonpanossa. International 2 -turnauksessa mousesportsin mukana ollut
![Saksa lippu](flags/de.gif)
Kuro "KuroKy" Takhasomi on näin vakiinnuttanut paikkansa joukkueessa. Hänen lisäksi tyhjät paikat täyttävät
![Saksa lippu](flags/de.gif)
Alexander "Alex" Reinhardt (tuttu mm. saksalaisista Panzer ja Uebelst Gaming joukkueista) sekä
![Ranska lippu](flags/fr.gif)
Rene "Kebap" Werner (entinen
![Ranska lippu](flags/fr.gif)
mTw-pelaaja)
Kokoonpano:
![Hollanti lippu](flags/nl.gif)
Wehsing "SingSing" Yuen
![Hollanti lippu](flags/nl.gif)
Alaan "Bamboe" Faraj
![Saksa lippu](flags/de.gif)
Kuro "KuroKy" Takhasomi
![Saksa lippu](flags/de.gif)
Alexander "Alex" Reinhardt
![Saksa lippu](flags/de.gif)
Rene "Kebap" Werner
![Saksa lippu](flags/de.gif)
Dominik "Black" Reitmeier (jatko epäselvä)
Virtus Pro
Venäläinen Virtus Pro on vahvistanut uuden kokoonpanonsa SLTV:n Star Serieseen. Ainoastaan
![Venäjä lippu](flags/ru.gif)
Yaroslav "NS" Kuznecov ja
![Venäjä lippu](flags/ru.gif)
Alexander "Santa" Koltan jatkavat vanhasta miehistöstä.
Kokoonpano:
![Ukraina lippu](flags/ua.gif)
Sergey "KSi" Kuzin (Captain)
![Venäjä lippu](flags/ru.gif)
Yaroslav "NS" Kuznecov
![Venäjä lippu](flags/ru.gif)
Alexander "Santa" Koltan
![Venäjä lippu](flags/ru.gif)
Oleg "Crazy" Kolensichenko
![Venäjä lippu](flags/ru.gif)
Ilya "Airman Ga Taosenai" Pevcaev
mTw
Aikaisemmin tänä vuonna Dreamhackit voittanut mTw on fanien suureksi yllätykseksi hajonnut. Yhteisön rakastama
![Tanska lippu](flags/dk.gif)
Troels "syndereN" Nielsen on kuitenkin päättänyt pysyä organisaatiossa ja hän tulee kasaamaan uuden joukkueen tulevina viikkoina.
mTw:n vanha kokoonpano:
![Tanska lippu](flags/dk.gif)
Troels "syndereN" Nielsen
![Saksa lippu](flags/de.gif)
Rene "Kebap" Werner
![Ranska lippu](flags/fr.gif)
Sébastien "7kingMad" Debs
![Ranska lippu](flags/fr.gif)
Thubault "Funzii" Calonne
![Ranska lippu](flags/fr.gif)
Titouan "Sockshka" Merloz
Team Kharkiv
Viime vuoden Internationalissa
![Ukraina lippu](flags/ua.gif)
Natus Vinceren voittoon johdattanut ja sen jälkeen
![Ukraina lippu](flags/ua.gif)
Darerissa pelannut
![Ukraina lippu](flags/ua.gif)
Ivan "Artstyle" Antonov on kasannut uuden mix-joukkueen kokonaan ukrainalaisista pelaajista. Tiimi tulee korvaamaan turnauksesta tiputetun
![Ranska lippu](flags/fr.gif)
mTw:n Star Seriesin kolmannella kaudella.
![Ukraina lippu](flags/ua.gif)
Ivan "Artstyle" Antonov
![Ukraina lippu](flags/ua.gif)
Andrey "Mag~" Chipenko
![Ukraina lippu](flags/ua.gif)
Andrey "ALWAYSWANNAFLY" Bondarenko
![Ukraina lippu](flags/ua.gif)
Vladyslav "Unstop" Kostyuk
![Ukraina lippu](flags/ua.gif)
Vitaliy "Dubas" Luhtan
1
20.09.2012 23:03
#1
21.09.2012 21:25
#2
1