![kuva](uutiskuvat/uutinen_448e7f8cb8dd710f1f2c5b611dc5407e.jpg)
Assembly Summer 2010 starttaa huomenna torstaina ja samana päivänä alkavat myös Team Fortress 2:n lohkopelit. Molempien lohkojen parhaimmat joukkueet pääsevät taistelemaan perjantaina suurista rahapalkinnoista semifinaaleja edeltävissä finaaleissa. Pronssiottelun voittajalle on luvassa 750 euron palkintopotti, hopeamitalistille 1500 euroa ja voittajalle huimat 4000 euroa.
Turnauksessa kamppailevat yhteensä kahdeksan joukkuetta. Suomalaisilla on suurin osuus turnaukseen osallistuneista, mutta mukaan on mahtunut myös ulkomaalaisia huipputiimejä. Millaiset joukkueet turnauksessa ovat mukana, lue kirjoittajan arvio.
1.
TCM-Gamingin menestys on ollut näkyvää ja on aikojen myötä noussut Euroopan parhaimmiksi joukkueiksi. Joko TCM löisi tällä kertaa pisteen Dignitasin Assembly-voittoputkelle?
2.
Team Dignitas on voittanut tähän mennessä kaikki LAN-turnaukset, joissa joukkue on ollut mukana. Dignitas on kokenut viime aikoina
kokoonpanomuutoksia, voitot ovat ruvenneet hiipumaan ja TCM:stä on noussut tiimille entistä pahempi haastaja, mutta eliitillä on kuitenkin vielä paljon toivoa.
3.
Power Gamingin kokoonpano muuttui keväällä radikaalisti, mutta tiimi on siitä huolimatta pysynyt jaloillaan. Huipputaitavat pelaajat vievät joukkueen melko varmasti mitaleille.
4-5. Hiljaiselosta herännyt
illegal on yksi parhaimmista suomalaisjoukkueista Power Gamingin kanssa. Laittomat ovat voittaneet hopeaa edellisiltä Assemblyn TF2-turnauksesta, eri kokoonpanolla.
4-5. Ruotsalais-norjalainen joukkue
Broder on kirjoittajalle melko tuntematon. Viime peleistä päätellen tiimillä on ollut homma hanskassa, mutta huipputiimien tasolle se ei ole vielä yltänyt.
6-8.
Piggy Bankers on tiiminä heikommin tuttu, pelaajat sen sijaan ovat luokiteltavissa osaaviksi.
6-8.
RCTIC eSportsin tuore TF2-tiimi näyttää kyntensä ensimmäistä kertaa Assemblyssa.
6-8.
The MIPC Organization ei toistaiseksi ole näkynyt huipputiimien joukossa.
Torstai (lohkopelit):
18:15
Power Gaming -
The MIPC Organization (WCG Stage) (cp_granary)
18:15
Team Dignitas -
RCTIC eSports (cp_granary)
19:30
Team Dignitas -
The MIPC Organization (WCG Stage) (cp_freight)
19:30
Power Gaming -
RCTIC eSports (cp_freight)
20:45
TCM-Gaming -
Broder (Main Stage) (cp_granary)
20:45
illegal -
Piggy Bankers (cp_granary)
22:00
Team Dignitas -
Power Gaming (Main Stage) (cp_badlands)
22:00
The MIPC Organization -
RCTIC eSports (cp_badlands)
23:15
Broder -
illegal (WCG Stage) (cp_badlands)
23:15
TCM-Gaming -
Piggy Bankers (cp_badlands)
00:30
TCM-Gaming -
illegal (WCG Stage) (cp_freight)
00:30
Broder -
Piggy Bankers (cp_freight)
Perjantai (Semifinaalit & Finaalit):
11:00 A1-B2 (WCG Stage)
14:00 B1-A2 (Main Stage)
17:00 Final (Main Stage)
20:00 Bronze (WCG Stage)
Lohko A:
Team Dignitas
Power Gaming
The MIPC Organization
RCTIC eSports | Lohko B:
TCM-Gaming
Broder
illegal
Piggy Bankers |
Joukkueet:
Power Gaming
Juha Pättö aka. Moose (manager)
Antti Kinnunen aka. kyynel
Tuomas Kunnamo aka. Punpu
Tuomas Vepsäläinen aka. vallone
Tony Hänninen aka. cookye
Jani Laakkonen aka. hocz
Lauri Rasi aka. mafu
|
TCM-Gaming
Bart De Helt aka. skinnie (manager)
António Luis Fernandes Rodrigues aka. Haunter
Maarten Coenen aka. Springer
Ahmad Khalid Fansa aka. Byte-me
Matthias Kuehl aka. zerox
Seb Barton aka. Numlocked
Luís Claudino Silva Moedas aka. Coinz
|
Team Dignitas
Björn Andersson aka. bybben
Rauli Savela aka. Darn
Duncan Wraight aka. dunc
Jukka Kauppinen aka. Rebeli
Ruben Ljungdahl aka. ryb
Asko Hasu aka. Haza
|
Broder
Sivert Bakkeng aka. Torden
Karl Terävä aka. Weqo
Ricard Wiik aka. Sneis
Andreas Berg aka. Fanva
Robin Brinkestål aka. Wltrs
Erik Karlsson aka. appe
|
illegal
Kalle Honkala aka. hymzi (manager)
Olli Hiltunen aka. olliii
Justus Hallila aka. SEPPO
Janne Vaittinen aka. Ziit
Olli Kettunen aka. paavi
Henry Rantanen aka. riistanvartija
Atte Pellikka aka. xzar
|
The MIPC Organization
Matti Jokinen aka. KraTe (manager)
Miikka Hämäläinen aka. miikka
Lauri Tammelin aka. NeuRo
Antti Peltonen aka. nautti
Joona Kivekäs aka. GeneSIS^
Jaakko Luoto aka. Jose
Manu Torvela aka. naMu
|
Piggy Bankers
Samu Nuutamo aka. carbon
Jari Litukka aka. dajackal
Tuomo Lepola aka. Hauturi
Jesse Karhunen aka. Karhunen
Kimmo Urtamo aka. kimmo
Dick Hagström aka. zigi
|
RCTIC eSports
Tero Leino aka. zr0 (manager)
Jack Tarvajärvi aka. JackieBoy
Santeri Valkeejärvi aka. SHU
Jeremias Heinonen aka. zermu
Mika Mäkelä aka. TucE
Ville Seikkula aka. ROBO
Vili Sihvola aka. Lil
|
Turnauksen säännöt
Lähde:
Peliliiga
1
04.08.2010 14:19
#1
1. TCM-Gaming
2. Team Dignitas
3. Power Gaming
4. Broder
5. Illegal
6. The MIPC Organization
7. Piggy Bankers
8. RCTIC eSports
Dignitaksella kuitenkin todella hyvät mahdollisuudet yllättää, sillä varsinkin badlands on erittäin hyvin hallussa ja tiimi on aina ollut vahvempi laniympäristössä kuin online. Voi kyllä olla, että TCM eliminoi mapeista taktisesti badlandsin ensimmäisenä pois.
Loppujärjestys onkin sitten vähän selkeämpää jo.
Toivottavasti olen mahdollisimman väärässä ja turnauksesta tulee yllätyksien summa, mielellään suomalaisten pussiin tietenkin :)
04.08.2010 14:29
#2
04.08.2010 14:38
#3
1. Team Dignitas
2. TCM-Gaming
3. Illegal
4. Power Gaming
5. Broder
04.08.2010 15:59
#4
04.08.2010 17:56
#5
2. TCM-Gaming
3. Power Gaming
4. Broder
5. Illegal
6. -
7. -
8. -
04.08.2010 18:44
#6
1