Arbalet Cuppien järjestävät ovat päättäneet uudistaa järjestelyjä tuleviin turnauksiin. Tämän lisäksi tulevissa turnauksissa on nykyistä enemmän rahaa jaossa.
Muutoksia on tullut siis tulevien turnauksien järjestelyihin, niiden nimeämiseen ja myös palkintosijoituksien määrää on muutettu. Yksi suurimmista muutoksista on, että Arbalet Cup rantautuu myös rapakon taakse Yhdysvaltoihin kerran vuodessa.
Lista muutoksista:
1. Arbalet Cup -turnaukset ovat kasvattaneet suosiotaan ja saavuttaneet kansainvälisen aseman, mikä mahdollistaa kynäritiimien osallistumisen eri puolilta maailmaa.
2. Kaikki turnaukset järjestetään vapaalla formaatilla, mutta osanottajien määrä rajoitetaan kuitenkin 16 tai 32 joukkueeseen.
3. Turnauksen nimi määrittyy sen mukaan, missä kaupungissa se järjestetään. Eli esimerkiksi "Arbalet Cup Tukholma".
4. Turnauksien top16-sijoituksille on luvassa rahapalkinnot.
5. Joukkueiden on itse huolehdittava kaikkien kulujen kattamisesta (majoitukset, ruoka, matkustaminen, jne). Tämän avulla turnauksen järjestäjät pystyvät keskittymään täysin siihen, että turnaus sujuu hyvin ja on laadukas.
6. Arbalet Cup järjestetään ensimmäistä kertaa Yhdysvalloissa.
Sitten tulevien turnauksien kimppuun. Turnauksia on yhteensä neljä kappaletta, mutta kolme niistä järjestetään enemmän kuin kerran vuodessa.
Arbalet Cup Dallas
- Järjestetään kesällä, kerran vuodessa.
- Mukaan mahtuu 32 joukkuetta.
- Palkintopotista löytyy 80 000 dollaria.
1. 25 000 $
2. 15 000 $
3. 10 000 $
4. 7000 $
5-6. 3500 $
7-8. 2000 $
9-16. 1500 $
Arbalet Cup Tukholma
- Järjestetään kahdesti vuodessa, toukokuussa ja marraskuussa.
- Mukaan mahtuu 32 joukkuetta.
- Palkintopotissa 65 000 dollaria.
1. 20 000 $
2. 15 000 $
3. 10 000 $
4. 5000 $
5-6. 2000 $
7-8. 1500 $
9-16. 1000 $
Arbalet Cup Kiova/Moskova
- Järjestetään kolmesti vuodessa, helmikuussa, huhtikuussa ja lokakuussa.
- Mukaan mahtuu 32 joukkuetta.
- Palkintopotissa 42 200 dollaria.
1. 15 000 $
2. 10 000 $
3. 5000 $
4. 3000 $
5-6. 1300 $
7-8. 900 $
9-16. 600 $
Arbalet Cup Female
- Järjestetään kahdesti vuodessa, keväällä ja syksyllä.
- Mukaan mahtuu 16 joukkuetta.
- Palkintopotista löytyy 42 200 dollaria
1. 10 000 $
2. 7000 $
3. 5000 $
4. 3000 $
5-6. 2300 $
7-8. 1500 $
9-16. 1200 $
Lähde

MAINOS
MAINOS
1
01.05.2010 13:30
#1
01.05.2010 20:18
#2
03.05.2010 16:42
#3
Alkais source kasvattaa suosiotaan ja tulis parempii turnauksii tähänki. :(
Vähän heikossa hapessa Source ollu juu. Veikkaan, ettei se sieltä helpolla nousekaan.
1