Team Fortress 2 sai jälleen kuin varkain päivityksen. Tästä saadaankin aasinsilta itse päivityksen luonteeseen sillä aiheena oli mikäpä muukaan kuin varkaus. Pari kuukautta sitten Valve toi peliin arpomisen, jolla ansaitsee tasaisin väliajoin pelin ennen vain suorituksilla ansaittuja lisä-aseita ja muuta roipetta. Samalla esiteltiin myös pelihahmojen uudet hatut, ja sittemmin päähineitä on tullut vielä lisää.
Jutun juju on siinä että päähineitä tipahtelee arvonnassa tuskastuttavan hitaasti. Peli arpoo noin 25 pelatun minuutin välein esineitä ja hattuja, mutta lätsän saaminen arvonnassa on todellinen harvinaisuus. Totta kai neuvokkaat pelaajat keksivät mitä ihmeellisimpiä konsteja saada itselleen himoittuja päähineitä.
Nyt Valve puuttuu kovalla kädellä näihin kepulikonsteihin, eikä siinä auta itkut eikä hampaiden kiristykset, kun kylmä puhuri käy lelulaatikolla vieden hupaisat päähineet niitä vääryydellä hankkineilta. Jos pelin hahmovalikon avatessasi kohtaat tämän viestin:
Olet yksi suoraselkäisimmistä joka palkitaan rehellisyydestään sädekehällä. Tämä puhdistus tietysti tekee hatuista pelikentillä yhä harvinaisempia ja samalla entistä halutumpia. Valve lupaa kehitellä järjestelmää jolla arpaonnenkin hylkäämät saisivat hahmoilleen himoittuja päähineitä. Tätä odotellessa on siis tyytyminen vain sädekehän kiillotteluun.
Laitetaampa lopuksi vielä video, jossa näkyy taivallinen sädekehä kaikessa loistossaan. Videon kommenteista voi kyllä lueskella, että aivan joka paikassa ei rehellistä peluria ole otettu vastaan suopeasti. Kikkailemalla hattuja hankkineet ovat käänteestä ilmeisen harmissaan.
Lähde

MAINOS
MAINOS
1
Team: [PG]
03.09.2009 12:46
#1
Kyllähän se saattaa pikkusen kirpasta jos kaikki unlockit katos Mutta ällös pelkää valve lupasi että jos achievementeillä olet jonkun unlockin ansainnut tulee se sinulla olemaan myös jatkossa. Aluksi vaan menetit kaiken mitä achievement_idle servereiltä olet saanut..
Team: Z-Partio
03.09.2009 14:19
#2
03.09.2009 14:33
#3
Hienoa, että anti-hack toimii.
Ei voi muuta sanoa kuin että älä huijaa.
03.09.2009 14:37
#4
Käväsin itsekin virallisilla tf2:n foorumeilla ja voi sitä itkun ja parkumisen määrää.
Rehellisyys maan perii.
Terveisin: Onnellinen sädekehän omistaja
03.09.2009 16:02
#5
Parempia aikoja odotellassa hattu genreen.
03.09.2009 16:15
#6
03.09.2009 16:16
#7
03.09.2009 16:33
#8
Siis onko porukka oikeasti idlannu, että saa hatun tjsp. TF2:sessa? :D
Niin mikä se TF2:sen ikähaarukka suurin pirtein olikaan?
03.09.2009 16:34
#9
Jos käyttää idle ohjelmaa niin ei se ole minun mielestäni väärin yhtä nopeesti siinäkin tulee
Toisaalta lakit eivät silloin ole pelaamalla ansaittu ja onhan Valvella muutenkin varaa määrittää pelisäännöt. Tosin tieto tuli todella myöhään ja voin myöntää että tuhmana meikäläisenä jäi itseltänikin sädekehä saamatta.
03.09.2009 17:18
#10

Kyllä sulle pitäis antaa joku papukaijamerkki jo siitä hyvästä, ettet ole "huono häviäjä" ja rupea itkemään moisesta
Team: [PG]
03.09.2009 17:27
#11
Ihan kun se peli nyt muutamasta piposta hirveesti muuttuis.. Aluksi kun nää hatut tuli oli hirmu itQ ja vinQ että ne sotkee pelidynamiikan ja häiritsee suunnilleen maailman rauhaa. Nyt sitten se karvalakki tai viikinkikypärä olikin tärkein juttu ikinä.. Eiköhän se systeemi tule muuttumaan silleen että niitä hattuja on pian joka paavolla yllin kyllin kunhan ensimmäinen huuma menee ohi.
03.09.2009 18:27
#12
Team: =BFP=
03.09.2009 18:34
#13
03.09.2009 19:00
#14
04.09.2009 11:57
#15
13.09.2009 10:02
#16
1