Battlefield 3:sta on säännöllisesti kierrellyt jos jonkinmoista huhua. Viime vuonna mm. nähtiin aidoksi väitetty ominaisuuslistaus ja vihjailipa Battlefield Heroesin tuottaja kesän alussa että seuraava Battlefield-peli olisi jälleen enemmän hardcore-pelaajien makuun, päinvastoin kuin Heroes.
IGN:n vuoden 2009 peliennustuksien myötä huhumylly pääsee taas käyntiin. Ennustuksessa nimittäin todetaan, ettei Battlefield 2:n laajuuden veroista uutta BF-peliä ole nähty neljään vuoteen (Battlefield 2142:sta ei lasketa rakenteen vastaavuuden takia) ja että tänä vuonna huhut voisivat viimein saada vahvistuksen. Etenkin nyt kun Bad Company ja Mirror's Edge on saatu julkaistua, ja kun Heroesia työstää vain pieni tiimi, voisi todellakin olla sopiva hetki seuraavalle askeleelle.
Vaikka perustelut kuulostavatkin realistisilta, kannattaa kuitenkin muistaa, että kaikki tämä on vain puhdasta spekulointia niin kauan kuin DICE itse jotain vahvistaa. Toisaalta jo varmaa on se, että Battlefield-sarja tulee saamaan Heroesin lisäksi jatkoa PC:llä ja että seuraava osa on jo työn alla. Saapa nähdä.
Now that Battlefield: Bad Company for the consoles and Mirror's Edge are out the door and Battlefield Heroes a lot closer to launch, the folks up at DICE have a lot of time on their hands. There have been rumblings for years that DICE is working on a follow-up to its 2005 smash hit Battlefield 2, and we're confident that the boys (and girls) at the Swedish studio are going to finally announce a sequel, to the delight of PC gamers everywhere. After all, despite being four years old this year, nothing has come close to matching Battlefield 2's wild blend of large-scale multiplayer warfare. Well, nothing except Battlefield 2142, the sci-fi follow-up, but we're hoping Battlefield 3 returns the series to the familiar and popular setting of modern warfare.
Lähde

MAINOS
MAINOS
<<123>>
28.01.2009 19:41
#1
28.01.2009 19:46
#2
28.01.2009 19:48
#3
Onhan tässä sentään vielä 11k aikaa ainakin jonkinlaiselle tiedotukselle.
28.01.2009 20:22
#4
Team: Z-Partio
28.01.2009 20:23
#5
28.01.2009 20:24
#6
28.01.2009 20:26
#7
28.01.2009 20:31
#8
#1 ja #2, positiivinen meininki :P
Onhan tässä sentään vielä 11k aikaa ainakin jonkinlaiselle tiedotukselle.
pitää olla vähän pessimististä asennetta YoNzZun optimistista asennetta kohti, ne kato tasapainottaa toisianssa. vähän niin kuin Ying ja Yang
28.01.2009 20:56
#9
Team: Tohvelit
28.01.2009 21:14
#10
28.01.2009 21:19
#11
eli ollaa tuhoon tuomittuja?
28.01.2009 21:21
#12
Team: Croc*
28.01.2009 22:26
#13
Team: Croc*
28.01.2009 22:30
#14
Minä luotan EA:n luotettavaan, ahkeraan ja osaavaan bf-tiimiin ja uskon, että peli tulee jo kesällä. Uskon myös, että EA tekee pelistä hyvin luotettavan ja toimiva niinkuin bf2:sta, joka on usean pelaajan unelma.
Yhtä toiva Tässä yksi erimerkki toimivuudesta.
28.01.2009 22:55
#15
E: Siis patchin betan
Team: Hunis.
28.01.2009 22:55
#16
Yhtä toiva Tässä yksi erimerkki toimivuudesta.
Wanha.
BF3 kehii vaa, kyl sitä hetki on odoteltu. Jos sitä vaik pari screenshottii tulis nähtyy tän vuoden puolel.
29.01.2009 07:56
#17
Minä luotan EA:n luotettavaan, ahkeraan ja osaavaan bf-tiimiin ja uskon, että peli tulee jo kesällä. Uskon myös, että EA tekee pelistä hyvin luotettavan ja toimiva niinkuin bf2:sta, joka on usean pelaajan unelma.
Team: Paranoia
29.01.2009 09:07
#18
Team: Tohvelit
29.01.2009 11:25
#19
Team: Croc*
29.01.2009 12:15
#20
Kiva ku kaikki ymmärtää sarkasmia.
Sut tietäen toi ois voinu olla totta, sillä olet tullut kysymään neuvoa, kuinka voi vaihtaa tähtäimen väriä, miten kuuluu ampua aakoolla ja miten voi väistellä luoteja :DD
<<123>>