Mikä ihmeen LoL?
League of Legends on maksuton action-RTS-peli, jonka Riot Games kehitti ja julkaisi vuonna 2009. Tuttavammin se tunnetaan LoL-lyhenteellä. Peli on, kuten siihen jo tutustuneet ovat varmasti huomanneet, saanut runsaasti vaikutteita Blizzardin Warcraft III: The Frozen Throne:lle tehdystä Defence of the Ancients kartasta (tämä erottunee ohessa olevasta kartastakin).

LoL:n takana oleva juoni menee hyvin pelkistetysti näin:
Erilaisten heimojen välillä on ollut pitkään poliittisia konflikteja, jotka oli pakko saada loppumaan jollain tapaa, jotta Runeterra saataisiin pelastumaan. Suuret soturit kokoontuivat keksiäkseen ratkaisun ongelmaan, ja näin myös tapahtui: he loivat organisaation nimeltä "League of Legends". Organisaation tarkoitus oli lopettaa nämä kaoottiset sodat Valoranin sisällä. Leaguen ratkaisu kaoottisten sotien lopettamiselle oli areenan rakentaminen. Tälle areenalle tulisi tästä eteenpäin kutsua taistelemaan erilaisten poliittisten kantojen edustajia, jotka taistelemalla voisivat selvittää keskinäisen paremmuutensa. Näin saatiin huomattavasti järjestyneempi tapa selvittää ongelmat, ja samalla myös suuri nähtävyys.
Peli on menestynyt maailmalla, josta kertokoon sen saamat neljä palkintoa (mm. Golden Joystick Award parhaasta ilmaispelistä (2011)) sekä pelin saamat arvostelut, kuten IGN:n antama 8/10. Metacriticin mukaan pelin keskimääräinen arvostelu virallisilta tahoilta on 78/100 ja käyttäjiltä 8.1.
Pelimuodot
Erilaisia pelimuotoja on kaksi: Classic ja Dominion. Näitä molempia voikin sitten pelailla joko botteja tai pelaajia vastaan ja erilaisia formaattejakin löytyy monia.
Esimerkiksi Classic voidaan jakaa 3v3- sekä 5v5-matseiksi, jotka jakautuvat edelleen kahteen kategoriaan. Blind Pickkiin, jossa omat hahmot valitaan ilman muita rajoitteita kuin se, että useammalla saman joukkueen pelaajalla ei voi olla samaa hahmoa. Pelaajat eivät myöskään pääse näkemään toisen joukkueen valintoja, jolloin hahmojen varassa taktikointi jää vähemmälle.
Draft pickissä hahmojen valinta on hieman taktisempaa, sillä molemmat joukkuueet voivat etukäteen estää tietyt hahmot (3kpl estoja / tiimi, jokainen esto koskee molempia joukkueita), eikä samaa hahmoa voi pelata kuin yksi henkilö per peli. Hahmojen valinta suoritetaan vuorotellen ja molemmat joukkueet saavat nähdä tehdyt valinnat. Tämä tuo hahmojen valintaan uuden elementin, sillä on olemassa hahmoja, jotka tekevät tietyt toiset championit toimintakyvyttömiksi hyödyntämällä näiden heikkouksia. Draft Pick on pelimuoto, jota voit pelata sekä ihan normaalina ajanvietteenä, tai rankedina, jolloin voit hyvinkin päästä mukaan turnaustason peleihin. Rankedia voit pelata 5v5-muodossa joko yksin tai kaksin (Solo/Duo Queue) tai viiden hengen joukkueessa (Ranked Teams).
Turnausten suosima game mode on jo pitkään ollut 5v5 Classic "Tournament Draft", sillä pelimuodoista toinen eli Dominion on huomattavasti uudempi, eikä edes pelinsisäisesti ole vielä mahdollisuutta pelata sitä rankedina.
Pelityyli voi olla hyvinkin vaihteleva, sillä LoL:sta sisältä löytyy hahmoja laidasta laitaan: jotkut pelaavat pelaajia vastaan, toiset taas riehuvat metsässä ja hyökkäävät sinne, missä yhden pelaajan lisäavustusta milloinkin tarvitaan. Luokittelu ei pääty tähän, sillä jokaisella hahmolla on neljä uniikkia abilityä, erilaiset taistelutyylit sekä resurssit. Yhtä oikeaa tapaa toimia ei ole.
Pelin kulku
Pelin tavoite, game modesta ja hahmosta riippumatta, on yksinkertainen: Tuhoa vastapelureiden basesta löytyvä Nexus. Tapa riippuu pelatusta pelimuodosta:
Classicissa pelaajien on tarkoitus käydä itse fyysisesti murjomassa Nexus alas. Kyetäkseen tähän tulee tuhota ensin vähintään yksi inhibitor, jonka luokse pääsee tuhoamalla kolme turretia.
Dominionissa tarkoitus on vallata erilaisia pisteitä, joita hallitsemalla voit imeä voimaa vastustajan Nexuksesta. Joukkueella tarvitsee olla vähintään kolme viidestä pisteestä, jotta toisen joukkueen Nexus alkaa menettää voimiaan. Nexuksen energia vähenee myös pelaajien kuollessa. Pelit ovat tyypillisesti hyvin lyhyitä.
Molemmissa pelimuodoissa pelaajat saavat avukseen paitsi muita championeja (joko botteja tai pelaajia) sekä minioneja, jotka ovat pieniä otuksia, jotka yrittävät puskea kohti samaa tavoitetta kuin pelaajatkin.
Erikoispiirteet
Erikoisinta pelissä on se, kuinka pelaajat itse tiettyjen ehtojen täytyttyä saavat vaikuttaa muiden rikkeistä saamiin rangaistuksiin. Myös varsinainen reporttaaminen on helpohkoa, sillä aina pelin loputtua aukeaa scoreboard, jossa pelaajille tarjotaan mahdollisuus ilmiantaa kanssapelaajia erilaisista rikkeistä. Jos pelaajat päätyvät oikeaan ratkaisuun tuomionsa kanssa (eli ovat enemmistön kannalla), saavat he kiitoksena avustaan Influence Pointseja, jotka ovat pelin sisällä käypää valuuttaa. Niillä voit ostaa kaupasta mm. uusia hahmoja.
Oikeuden jakamiseen tarkoitettu toiminto eli Tribunal löytyy pelin kotisivuilta ja sen käyttö on yksinkertaista: avattuasi Tribunalin saat pienen ohjeistuksen sen käyttöön, jonka luettuasi ja hyväksyttyäsi pääset ensimmäisen tapauksen kimppuun. Sivulla näet, mistä syystä pelaaja on nyt tuomittavana (sekä mahdolliset kommentit ihmisiltä, jotka hänet ovat reportanneet), tarkempia statseja sekä chat login, josta näet pelin aikana tapahtuneen kommunikaation. Sivulta pääset katsomaan myös muita pelejä joista kyseinen pelaaja on itselleen reportteja saanut. Tällä saat kattavamman kuvan pelaajasta, ja käytettyäsi vähintään minuutin tapauksen tutkintaan pääset päättämään, mitä pelaajalle mielestäsi kuuluu tehdä (Punish / Pardon).

Ilmainen, mutta...
League of Legends on ilmainen, mutta edistymistä helpottavat ostettavat Riot Pointsit. Niitä käytetään lähinnä oman farmausurakan helpottamiseen sekä mm. hahmojen ulkonäköjen muokkaamiseen. Pelaajat ovat tottuneet käyttämään pisteitä - suosiosta kertoo paljon se, että pelintekijät olivat ilmoittaneet Season 2:lle yhteensä 5 000 000 dollarin palkintorahat. Viidestä miljoonasta kaksi jaettiin IPL:lle ja muille suurille eSport-yhtiöille, toiset 2 miljoonaa menivät Riot Gamesin omille turnauksille. Viimeinen miljoona käytetään Riotin pienempiin turnauksiin.
Ei siis olekaan ihme, että peli on suosittu turnauspeli: virallisia, rahapalkintoja jakavia turnauksia järjestetään helmikuussakin yhteensä viisi: neljä Go4LoL-turnausta joihin jokaisella on mahdollisuus kotisohvaltaan osallistua joko pelaajana tai katsojana, sekä Intel Extreme Masters -turnaus. Viimeisimmässä turnauksessa, jonka voiton vei NooB da NeT, oli jaossa yhteensä 7 000 $.
Turnauksista on myös nauhoitettuja pelejä, jotka löytyvät ESL:n Youtube-sivulta.
Peliä kokeillaksesi et tarvitse kovinkaan ihmeellistä konetta, kuten alla olevista laitteistovaatimuksista huomaa:
Peliä aloittaessasi mieti tarkkaan mihin regioniin luot käyttäjäsi. Punnittavaa piisaa, sillä pelaajia on huomattavasti enemmän USA:n ja EU Westin puolella, mutta EU North-East servereiltä löytyvät pienemmät pingit.
Pelin EU NE -sivut löytyy osoitteesta LeagueofLegends.com.
Voin myös lämpimästi suositella pitämään silmällä Gaming.fi:n streams-osastoa, sillä sieltä löytyy useita hyvälaatuisia League of Legends -streameja.

Minimivaatimukset: 750 MB vapaata tilaa Windows XP tai parempi 2 GHz -prosessori 1 GB muistia DirectX 9.0 -yhteensopiva näytönohjain | Suositellut laitteistovaatimukset: 750 MB vapaata tilaa Windows XP tai parempi 3 GHz -prosessori 1 GB muistia GeForce 8800 tai vastaava näytönohjain |
Peliä aloittaessasi mieti tarkkaan mihin regioniin luot käyttäjäsi. Punnittavaa piisaa, sillä pelaajia on huomattavasti enemmän USA:n ja EU Westin puolella, mutta EU North-East servereiltä löytyvät pienemmät pingit.
Pelin EU NE -sivut löytyy osoitteesta LeagueofLegends.com.
Voin myös lämpimästi suositella pitämään silmällä Gaming.fi:n streams-osastoa, sillä sieltä löytyy useita hyvälaatuisia League of Legends -streameja.
MAINOS
MAINOS
1
12.02.2012 21:50
#1
13.02.2012 09:10
#2
Mahtava =)
Kiitoksia.
Kiitoksia myös Yonzzulle kyseisen esittelyn korjaamisesta (+muokkaamisesta), sekä jopa tyhmiltä tuntuneisiin kysymyksiin vastaamisesta.
Uutisia löytynee viikon sisään.
13.02.2012 09:59
#3
13.02.2012 11:47
#4
Team: Z-Partio
13.02.2012 12:50
#5
13.02.2012 16:44
#6
Mutta, kuten sanottua, kritiikki hyvää, tätä lisää. Hienoa nähdä, että gamingissäkin on meitä LoLittajia.
13.02.2012 17:56
#7
1