Call of Duty -pelisarjan uusin tulokas on ollut nyt ulkona jo lähes kuukauden. Se, kuten edeltäjänsäkin, on rikkonut myyntiennätyksiä ja on kaikin puolin todistanut olevansa yksi vuoden parhaimmista moninpeliräiskinnöistä. Yksi joukko kuitenkaan ei ole ottanut Black Opsia vastaan niin lämpivin sylein. Puhun tietenkin kilpapelaajista.

Onko Call of Duty: Black Ops sopiva kilpapeliksi?
Tästä on viime viikkojen aikana ollut paljon puhetta foorumeilla, IRC:ssä ja kaikkialla missä keskustelu on vähänkin sivunnut kyseistä peliä. Yllättäen mielipiteitä on monia. CoD-skene tulee ilmeisesti edelleen pidättäytymään vuonna 2007 julkaistussa Call of Duty: Modern Warfaressa, eli CoD4:ssa. Eivätkö codittajat ole vielä valmiita siirtymään seuraavaan peliin? Onko CoD4:lla vielä niin paljon tarjottavaa, ettei kannata siirtyä uuteen peliin? Annetaanpa parin vuosia kilpapeleissä pyörinyttä pelaajaa pohtia, mitkä pelin ominaisuudet pitävät kilpapelaajat erossa Black Opsista.
Mitä muutoksia Call of Duty: Black Opsissa on kilpapelaamisen kannalta pelisarjan edeltäviin osiin verrattuna?




Onko Call of Duty: Black Ops sopiva kilpapeliksi?
Tästä on viime viikkojen aikana ollut paljon puhetta foorumeilla, IRC:ssä ja kaikkialla missä keskustelu on vähänkin sivunnut kyseistä peliä. Yllättäen mielipiteitä on monia. CoD-skene tulee ilmeisesti edelleen pidättäytymään vuonna 2007 julkaistussa Call of Duty: Modern Warfaressa, eli CoD4:ssa. Eivätkö codittajat ole vielä valmiita siirtymään seuraavaan peliin? Onko CoD4:lla vielä niin paljon tarjottavaa, ettei kannata siirtyä uuteen peliin? Annetaanpa parin vuosia kilpapeleissä pyörinyttä pelaajaa pohtia, mitkä pelin ominaisuudet pitävät kilpapelaajat erossa Black Opsista.
Kuka puhuu?
Beregoz | Jasonii | |
Jo yli viisi vuotta kestäneellä kilpapeli"urallani" olen pelannut Euroopan kärkitasolla Battlefield 2:ta, 2142:ta, Bad Company 2:ta ja Enemy Territory Quakewarsia. Sen lisäksi olen pelannu lukemattoman määrän matseja CoD 4:ssa ja Counter Strike: Sourcessa, joskaan en kuitenkaan ikinä niin paljon että voisin sanoa osaavani kumpaakaan peliä edes välttävän hyvin. | Olen pelannut oikeastaan vain ET:QW:ta ja Battlefield: Bad Company 2:sta aivan huipputasolla, mutta paljon kokemusta matseista löytyy myös Call of Duty 4, Battlefield 2, sekä Counter-Strike: Sourcen puolelta. Näiden lisäksi olen pelannut kiitettävän paljon StarCraft 2:sta, Quake Liveä, sekä Counter-Strikeä "kilpailullisesti". Publapuolelta kokemusta eri peleistä löytyy aivan tuhottomasti, varsinkin FPS-peleistä puhuttaessa. |
Mitä muutoksia Call of Duty: Black Opsissa on kilpapelaamisen kannalta pelisarjan edeltäviin osiin verrattuna?
Äänet
Ensimmäinen huomattava muutos joka minulla pisti silmään (tai korvaan) pelatessani ensimmäisen kerran, olivat äänet. Verrattuna Call of Duty 4:ään ovat esimerkiksi askeläänet ja plant-äänet todella hiljaisella, käytännössä niitä ei kuule lainkaan. Pommia asetettaessa kuulet pienen piipityksen ollessasi hyvin lähellä pommia. Taktisesti katsottuna fakeplant / fakepurku on nyt poistettu pelistä kokonaan. Askeläänet vanhassa codissa olivat selvät. Kuulit askeleen jossain, tiesit missä vihollinen meni. Kunhan et itse päästänyt paljastavaa ääntä viholliselle, oli sinun helppo yllättää vihollinen selkään kiertämällä. Not anymore. Askeläänet kuulet vasta kun vihollinen on muutaman metrin päässä sinusta ja jos satut päästämään vihollisen niin lähelle, olet kuollut. Siitä huolen pitää Treyarchin uusin luomus aseteknologiassa, automaatti-puukko. Puukko, joka on tämän pelin suurin syöpä. Nappia painamalla saat hahmon tekemään monen metrin loikan, tappaen vihollisen siihen paikkaan. Ensimmäistä kertaa peleissä puukottaminen on noloa puukottajalle, eikä suinkaan hänen uhrikseen joutuneelle taistelijalle. Mutta takaisin ääniin. Jotkin äänet pelissä kyllä kuuluvat ja vieläpä todella hyvin. Kranaattia, valokranaattia ja lipasta vaihdettaessa hahmo huutaa satunnaisesti ihmeellisiä huutoja, jotka paljastavat sijaintisi ällistyttävän kauas. Ei ehkä kilpapelillisesti paras mahdollinen ominaisuus? Vai onko nyt kyse vain erilaisesta pelistä. Tuleeko pelistä nopeampaa kun äänet eivät kuulu? Esimerkiksi kääntämisen A-pommilta B-pommille voi tehdä nyt paljon nopeammin, koska ei tarvitse pelätä että vihollinen kuulee sinun juoksevan pois pommilta missä sinut viimeksi nähtiin. Muutos parempaan? Muutos huonompaan? Valitkoon ken haluaa. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että Black Opsin kohdalla asiat on tehty näin ja niin on hyvä. | Äänet ovat todellakin erilaisia kuin mihin olen Call of Duty -pelisarjassa tottunut. Alussa pohdin jopa, että äänet bugaavat jollain tavoin, kun osan kuuli niin helposti ja osaa taas ei ollenkaan. Askelista ja pommin räpläämisestä ei kuulu lähes mitään. Toisaalta pelihahmon huudot kuuluvat todella selvästi, mutta onneksi ne voidaan poistaa käytöstä oikealla serverin conffauksella. Kun nämä huudot on poistettu servulta, on äänimaailma mielestäni tyydyttävä. Toisaalta juoksuäänien puute ainakin nopeuttaa peliä, vähentäen cämppivän vihollisen etua. Juoksuäänien puuttumista kritisoin aluksi paljonkin, mutta myöhemmin niiden puutteeseen tottuneena aloin pitämään siitä, juurikin siitä syystä, ettei liikkuvaa pelaajaa rankaista niin pahasti. Niin tai näin, asia on puhtaasti tottumiskysymys ja ymmärrän molempia osapuolia tässä kiistassa, itselleni asialla ei ole hirveästi merkitystä. Pommin asettaminen ja purkaminen tapahtuu lähes äänettömästi, mistä en voi olla muuta kuin positiivisella mielellä. Tämä poistaa raivostuttavat feikki-leikit, joita pelaajat alkoivat tekemään ns. automaattisesti, asiaa sen enemmän pohtimatta. Kauneimmillaan feikkipurut yms. voivat olla todella näyttäviä pelisuorituksia, mutta suurin osa pelaajista teki sitä aivan robottimaisesti, näin tehden "feikkaamisesta" täysin naurettavaa ja ennalta-arvattavaa pelleilyä. Kun purkaminen on äänetöntä, pelistä tulee suoraviivaisempi, eikä pommin tai pommipaikan puolustaja voi piileskellä kulmassa ääntä odottaen. Myös puolustaja joutuu olemaan aktiivinen osapuoli, pitäen näkökentän pommipaikassa. |
Peli on K18
Kun babyface-Bere lähti tätä peliä marraskuisena aamuna noutamaan paikallisesta Anttilasta, ei tullut mielenkään että kassalta minulta kysyttäisiin papereita. Mutta niin vain kysyttiin. Pakkohan sitä oli sitten hakea vielä paali olutta matkaan ja sen jälkeen vasta lähteä asentelemaan peliä. Alaikäisten onneksi pelin saa kuitenkin nettikaupasta ilman iän todistamista. Ikärajan ei pitäisi vaikuttaa siis online-pelaamiseen, ainakaan paljoa. LAN onkin sitten juttu erikseen. Turnauksen järjestäjien on asetettava ikärajaksi 18-vuotta, mikä varmasti vaikuttaa osallistujien määrään jossain määrin. Siitä huolimatta että aktiivisimmin suurempia laneja kiertävä joukko on yli 18-vuotiasta. | LANien suhteen pelin ikäraja voi tietenkin aiheuttaa hieman harmaita hiuksia, sillä turnauksiinkaan alle kahdeksantoistavuotiailla ei olisi asiaa. En ole kuitenkaan varma siitä, kuinka paljon kyseinen asia vaikuttaisi pro-turnauksiin, sillä pienen tutkiskelun jälkeen tulin siihen tulokseen, että hyvin, hyvin harva pro-pelaaja on alle 18-vuotias ainakaan Euroopan huipputasolla. Mihinkään muuhun kuin juuri pro-LAN turnauksiin en usko ikärajan juurikaan vaikuttavan, sillä sitä tuskin missään muualla pystytään edes varmistamaan. Tästä johtuen en usko ikärajan paljonkaan vaikuttavan pelin kehittymisessä kilpapeliksi. |

Kartat
Niin, kartat. Melko olennainen osa peliä, sanoisin. Vuonna 2007, kun CoD4 julkaistiin, sivuutin pelin melko nopeasti. Pääsyynä oli ET:QW:n julkaisu, mikä oli peli, johon sovimme joukkueeni kanssa siirtyvämme. Mutta osasyynä oli se, etten pitänyt Modern Warfaren kartoista yhtään. Black Ops puolestaan yllätti minut heti ensikerralla, mielestäni mapit olivat loistavia, tai ainakin lähes. Se oli jotain mitä ei ole uudessa pelissä tullut vastaan vuosiin. Myöhemmin kyllä opin pitämään osasta CoD4:senkin kartoista, koska promod teki pelin pelaamisesta paljon mielekkäämpää. Monen kilpapelaajan mielestä BO:n kartoissa on huonoa se, että niissä on aivan liikaa ikkunoita sun muita koloja. Suuntia ja paikkoja mitä katsoa on liikaa. Totta, ehdottomasti. Onko se huono juttu? Miksi? Allekirjoittanut CoD-noob on sitä mieltä että mitä enemmän noita koloja ja mahdollisuuksia on, sitä parempi. Annetaan hyökkäävälle enemmän mahdollisuuksia yllättää istuva apina nurkasta. Ja mitä tuolla tarkoitan, on se, että vältytään siltä ainaiselta "katsonpa tätä kulmaa, tästä se vihollinen kuitenkin tulee" -istumiselta. On osattava liikkua sen mukaan mitä vihollinen tekee, sen mukaan mitä informaatiota joukkuetoverit antavat vihollisesta jne. jne. Tosin onnettomaan / vanhasta poikkeavaan äänimaailmaan liitettynä tuo kolojen määrä on vaikea homma, jos vihollinen esimerkiksi pääsee jostain kolosta yllättämään selkään, yllätettävän on melko vaikea kääntyä 180 astetta, skannata ikkunat läpi ja ampua yllättäjän pää seinälle. | Näin nuoressa pelissä on kartoissa vielä paljon löydettävää ja pelityylit tulevat muokkautumaan paljonkin seuraavien kuukausien aikana. Kuitenkin jo nyt voidaan sanoa, että myös kartat on toteutettu tyydyttävästi. Search & Destroy -klaanipeleissä on yllättävänkin monta toimivaa karttaa. Ainakin Cracked, Havanna, Grid, Jungle, Firing Range, Villa sekä Summit ovat osottautuneet mukaviksi pelattaviksi. Kuitenkin peliskenen kehittyessä olen hieman skeptinen esimerkiksi Junglen B-pommin suhteen, sillä se tuntuu olevan hieman turhan helppo lukottaa puolustukselta taktiikkaräjähteillä. Kartat ovat monipuolisia, sekä tarjoavat useita vaihtoehtoisia reittejä. Tämä antaa mahdollisuuden useille eri taktiikoille, eikä puolustaja pysty lukottamaan koko karttaa niin helposti, vaan onnistuminen puolustamisessakin riippuu vastustajan pelityylin lukemisesta ja siihen reakoimisesta. Tämä on mielestäni todella positiivinen asia, sillä peleistä ja pelitaktiikoista ei tule helposti geneerisiä ja peli tulee sitä mukaa kehittymään paljon pidemmälle kuin geneeriset putkijuoksut kulmacämppimisensä kanssa. |
GameServers.com
Kilpapelaaminen tapahtuu 99-prosenttisesti kotoa pelaillen Internetin välityksellä, mutta parhaimmillaan kilpapelaaminen on LAN:issa. Call of Duty -sarja on tehnyt viimeisten kahden pelinsä kanssa mielenkiintoisia ratkaisuja peliservereiden kanssa. Modern Warfare 2 käytti Peer-to-peer-tekniikkaa, mikä allekirjoittaneen mielestä oli täysin susi idea. Konsoleilla se kuitenkin oli ilmeisesti ihan toimiva, mutta mehän jätämme konsolit ihan omiin oloihinsa. Black Opsin suhteen Activision on päätynyt antamaan serverien vuokrauksen yksinoikeudella GameServers.com-nimiselle yritykselle. Toistaiseksi yrityksen hinnoittelu on ollut hyvinkin edullista (3kk, 14slot, unranked, 30 euroa. Ranked-serveri tuotakin halvempi) ja serverien fyysiselle sijainnille on riittävästi vaihtoehtoja. Esimerkiksi Euroopasta servereitä voi vuokrata Venäjältä, Tanskasta, Saksasta ja Iso-Britanniasta. Sen lisäksi yritys on luvannut laajentavansa tarjontaa muihin maihin. Tämä yksinoikeuden antaminen tarkoittaa kuitenkin sitä, että LAN -pelaaminen jää tämän pelin osalta väliin. Toivottavasti toistaiseksi hyvin aktiivisesti toiminut päivitystiimi luo jonkinlaista muutosta tähän asiaan. | Vaikka GameServers.com on saanut yksinoikeuden Call of Duty: Black Ops -pelipalvelimista, niin silti lanipingien perään ei tarvitse itkeä, sillä pelipalvelimia voi pystyttää myös itse. Laneilla tämä tapahtuisi käytännössä siten, että järjestäjillä olisi yksi kone pelipalvelimena. En ole aivan varma, että koukkaako liikenne Internetin kautta, vai voiko pelipalvelin puhua clienteille LANin kautta. Jokatapauksessa pingit tulevat olemaan todella hyvät. Internet-palvelimissa Gameservers.comin yksinoikeus on tähän mennessä sujunut suhteellisen hyvin. Kaikki pelipalvelimet tuntuvat samalta, eikä ns. "puolaconffi"-pelipalvelimia pääse syntymään. Ainoa huolenaiheeni, hirmuhinnat, näyttävät olleen turha, sillä hinnat GameServersillä on asetettu jopa miellyttävän alhaisiksi. Oikeastaan ainoa ongelma, johon näiden parin viikon aikana olen törmännyt, on aluksi täynnä ollut palvelinkapasiteetti, jolloin palvelinta saanut Euroopasta viikkoon. Sittemmin tämä ongelma on nyt korjattu ja saimme sijoitettua pelipalvelimemme Tanskaan. |

Aseet
Aseet ovat uudessa pelissä samaa kuin kartatkin. Uutta sisältöä. Black Opsin aseet eivät eroa paljoakaan edeltäjän, jälleen siis viittaan CoD4:ään, aseisiin. Matseissa käytetään edelleen AK74u:ta, AK47:aa ja kivääriä, poikkeuksena välillä näkee AUG:ia ja Famasiakin, näitä kuitenkin pääosin vain niillä pelaajilla joilla rank on vielä niin alhainen, ettei suurta rankkia vaativaa AK:ta ole saatu avattua. Tuntuma aseisiin on se sama kuin aina ennenkin. Poikkeuksena ehkä tarkkuuskivääri, jolla kiikaritähtäimen silmälle vienti kestää yllättävän kauan. Sen lisäksi vielä breath, joka myös kestää omille hermoilleni aivan liian kauan. Henkilökohtaisesti toivon että tulevassa promodissa breath-ominaisuus on poistettu CoD4:n promodin tapaan. Näin ollen scopella pelaaminen nopeutuu huomattavasti, eikä tarkkuusammunta ole tälläistä "The Shooter" (elokuva) tyylistä kilometrin päästä vuoren huipulta ammuskelua. | Ensinnä täytyy kehua pelin asebalanssia. Aseet tuntuvat erilaisilta ja sopivat erilaisiin pelityyleihin, eikä mitään tiettyä asetta voi nostaa toisen yli. Tietysti pelissä on mukana myös hieman heikompia aseita, mutta väittäisin asediversiteetin riittävän myös nykyisellä kokoonpanolla, jossa on tasapuolisista aseista valittavana esimerkiksi Famas, AUG, AK-47, AK47-u, Galil, Commando, jne. Kaikenmaailman härpäkkeitä aseisiin on tarjolla, mutta onneksi nekin saadaan poistettua palvelinconfigin avulla, joten 1on1-tilanteissa parempi pelaaja voittaa ihan rehdisti ampumalla, eikä minkään yber-lame-attachmentin, kuten kranaatinheittimen avulla. |
Liikkuminen
Liikkumisesta minulla ei ole paljoa sanottavaa, se on sitä samaa vanhaa tuttua mihin olemme aikaisemmissa CoDeissa tottuneet. Uudistuksena on lisätty mahtavan näköinen "tiikerihyppy", jonka hyödystä tai haitasta on vaikea sanoa mitään. Taktisesti katsottuna sillä ei tee mitään, lähinnä se ärsyttää joissakin tilanteissa. Esimerkiksi pommipaikalle juostessa kun on menossa makuulle asettamaan pommia, tulee harmittavan usein loikattuakin ohi koko pommipaikasta. CoD4:een verrattuna myös pronea on ilmeisesti tweekattu jollain tavalla. CoD4:ssa jos vihollinen meni proneen, oli se suhteellisen helppoa ampua siihen paikkaan. Tilanne ei muuttunut mihinkään oli vihollinen sitten seisaallaan tai pronessa. Mutta Black Opsissa, tässä instant-pronettajia tulee vastaan jatkuvasti. Ja miksipä ei tulisi, proneevaan viholliseen on uskomattoman vaikea osua. Vai onkohan tässä vain kyse omasta surkeudestani? Mene ja tiedä. | Liikkuminen on todellakin perinteistä CoDia, eli todella sulavaa. Sprintatessa pelin tempo muuttuu jopa nopeaksi ja juoksuäänten hiljaisuuden takia siitä ei rankaista liikaa. Päättömäksi sprintin kanssa ei kuitenkaan kannata heittäytyä, vaan vastaan tuleva vihollinen rankaisee varmasti, sillä aseen käyttöönotto on hidasta sprintin jälkeen. Omasta mielestäni jopa hieman turhan hidasta. Yleensä paras vaihtoehto sprinttaamisen päätteeksi onkin Beregozin manitsema automaatti-puukko, joka on kieltämättä turhauttavan ja naurettavan hyvä. Uskoisin asian kuitenkin korjaantuvan viimeistään promodin myötä. |
Promod
Vaikka peli onkin todella hauska pelata kilpailullisesti jo nyt, siitä huolimatta kaipaan modia korjaamaan ja muuttamaan peliä joillakin osa-alueilla. Kierrosten alussa pitäisi olla ns. strat-time, eli muutaman sekunnin odotusaika ennen kuin kierros alkaa. Sniperilta breath pois, ja mappeja pitäisi muokata niin, että turhat grafiikat ja lentävät paperit, sun muut roskat poistettaisiin. Näin saataisiin heikommilla kokoonpanoilla pelaavillekin hieman lisää fps:ää. Jonkinlainen "promod" on jo tekeillä, ja siitä löytyy videoita Youtubesta. Modi vaikuttaa olevan jo hyvällä mallilla, mutta julkaisua ei ilmeisesti pysty toteuttamaan ennen modityökalun julkaisua. Modissa on mm. poistettu tuo mainitsemani breath snipalta, sekä lisäilty strat-time, kittivalikot, yms, yms. Toivottavasti modintekijä ei kuitenkaan lähde muokkaamaan peliä liikaa edeltäjän suuntaan, kuten CoD4 muokattiin promodilla lähemmäs CoD2:sta poistamalla kranaateista "viritys"mahdollisuus, mikä mielestäni on hyvä ominaisuus kaikin puolin. | Jotta pelistä saadaan puhdasverinen kilpapeli, promod on tietysti pakollinen. Kaiken lisäksi, se pitäisi saada suhteellisen nopeasti, etteivät pelaajat kyllästy sen odottelemiseen. Ilman promodia näen pelin mahdollistavan jonkin tasoisen kilpapelaamisen, mutta Call of Duty 4:sta tai muita valmiita kilpapelejä haastamaan Black Ops pääsee vasta promodin saatuaan. Toivottavasti promodin tekijällä on kuitenkin järki päässä, pitäen Black Opsin Black Opsina, eikä lähde muuttamaan peliä kokonaan joksikin muuksi. Promodin tulisi vain mahdollistaa kilpapelaaminen, eikä tehdä sen kummempia itse pelimekaaniikoille. Tietysti muunmuassa Crackedissä lentelevää roskaa voisi vähentää, koska sillä ei ole osaa eikä arpaa pelin kulkuun, mutta se haittaa pelattavuutta. Tämän pelin tapauksessa varsinkin äänien muuttamisessa täytyy edetä hyvin varovaisesti, jottei pelistä tule entistäkin rikkinäisempi. |
Loppusanat
Ensivaikutus on se millä luomme mielikuvan asioista, ihmisistä ja ihan mistä vain. Näin myös uuden pelin kohdalla. Black Opsin ensimmäiset päivät menivät lagaillessa, peli ei toiminut kuten maailman suosituimman pelisarjan tekeleen tulisi. Näin peli helposti lentää seinän kautta hyllyn alle ja jää sinne pölyttymään paskana pelinä. Näin kävi minun kohdallani esimerkiksi Modern Warfare 2:n kanssa. Black Opsia olen nyt kuitenkin pelannut viimeisen kuukauden aikana yli 100 tuntia, josta lähemmäs puolet on kulunut matseja pelatessa. Ja kyllähän niistä matseista pystyy nauttimaan ihan samalla tavalla kuin CoD4:kin matseista. Kilpapelillisesti pelattavia karttoja pelistä löytyy ainakin seitsemän, sekä pienellä muokkauksella myös kahdesta muusta mapista saa helposti pelattavia taisteluareenoita. Peli on ehdottomasti erilainen kuin edeltäjänsä, varsinkin juuri karttojen ja äänimaailmansa puolesta. Joidenkin pelaajien mielestä juuri näiden asioiden takia peli kannattaa jättää kaupan hyllylle ja jatkaa pelisarjan vanhemman osan parissa, mutta osa näkee ne pelin vahvuutena. Pelistä on ehdottomasti kilpapeliksi, mutta kehittyäkseen toimivaksi kilpapeliksi on Black Opsin saatava lisää kilpapelaajia. Helpoiten niitä saa jo olemassa olevista peliskeneistä, luonnollisin vaihtoehto tietenkin ollen CoD4. Ja vaikka CoD-skenellä on yleensä ollut tapa siirtyä sarjan uuteen versioon noin kahden vuoden välein, taitaa Call of Duty: Black Ops jäädä vähemmälle huomiolle, ollessaan liian erilainen ja samalla ehkä jopa liian samanlainen edeltäjäänsä verrattuna. | Totta puhuen, olin Black Opsia kohtaan hyvin kriittinen ennen julkaisua, sillä Modern Warfare 2:n varjot pyörivät mielessäni. Viimeisen kuukauden hypen aikana kuitenkin kiinnostuin pelistä enemmän, koska se näyttikin yllättävän fiksulta. Ja sitähän se on, verrattuna muihin nykypeleihin. Black Ops toimii jo tällä hetkellä kohtalaisen hyvin klaanipeleissä, paremmin kuin mitkään muut uudet pelit. Peli on suosittu kaikkien pelaajien joukossa, joten sillä olisi mahdollisuuksia myös kilpapelaamisen osalta. Pelaajamassaa, mistä klaanit pikkuhiljaa muodostuvat, on todellakin riittävästi. Pelistä voisikin jo tässä vaiheessa tulla Suomen ykkösCoD, koska CoD4:n laniedustus on jäänyt hyvin kriittiselle tasolle Suomessa. Tällä hetkellä kilpapeliskenen kehittymisessä hidasteena toimivat asennevammat, sekä tietenkin muutamat pikkuviat, jotka korjaamalla promodin avulla pelistä voitaisiin hioa uusi puhdasverinen kilpapeli. |
MAINOS
MAINOS
1
Team: Paranoia
09.12.2010 13:33
#1
Hienon artikkelin kyhäsit :) Luin koko jutun :D
09.12.2010 20:33
#2
Hyvää materiaalia ja suurimmaksi osaksi varmaan ihan asiaa, ei oo ite tullu testattua. Saa nähä onko Steamissa free weekendejä BO:llekkin kuten oli MW2:lle.
14.12.2010 16:19
#3
Enemmän kappalejakoja tekstiin. Näin lukasun jälkeen sahalaitaa hetken aikaa :D
Hyvää materiaalia ja suurimmaksi osaksi varmaan ihan asiaa, ei oo ite tullu testattua. Saa nähä onko Steamissa free weekendejä BO:llekkin kuten oli MW2:lle.
Joo ,tuleekohan niitä BO:llekin BO on hyvä,mutta kun jotkut käyttävät sitä DOA koodia sinne koneelle ku pääsee niistä nauhoista irti siellä mainmenussa,kun jos sen DOA laittaa siihen saa sen Zombi Arcade kentän minusta se pitäisi vaan niinku SAADA se eikä koodittamanlla...
Kysyn nyt että miksi se kone on siellä,mitä sillä pystyy tekeen?Muuta ku koodeja.
21.12.2010 00:00
#4
21.12.2010 12:39
#5
En tiedä pitäisikö hävetä, vai olla erittäin iloinen pienimuotoisen elämän omistamisesta (ja paskat :D), kun en kummastakaan pelaajasta ole koskaan kuullutkaan :o
Nimestä päätelle teit hiekkakakkuja ku nää jannut pelas.
28.02.2011 19:19
#6
kiva artikkeli.... jossain puolessa välissä tuli ujo ajatus ''loppuuks tää ikinä'' :P
asiaa tosin...
CoD: BO on minust ainaki ihan onnistunu peli mut ei niin hyvä ku mw2...
1