ESL on julkaissut lisätietoja aloituscuppiensa kulusta. Samalla julkaistiin myös lopulliset säännöt molempiin pelimoodeihin. Cupin ensimmäiset ottelut on mahdollista pelata jo tänään. Aikaa ensimmäisten matsien peluuseen on ensi lauantaihin asti. Suomalaistiimejä mukana nähdään ainakin Squad Rushin puolella mukavan runsas määrä, kun reilusta kolmestasadasta joukkueesta 25 pelaa siniristilipun alla. Conquestin puolella aktiivisuutta saisi suomalaisten osalta olla enemmänkin, mutta kahdeksan joukkuetta noin 140:stä on kuitenkin hyvä alku tälle pelille.
Lopulliset säännöt saatiin myös vihdoin päätettyä, valinta suoritettiin ESL:än käyttäjille osoitetulla kyselyllä ja lopputulos on noin 60% osuudella seuraava:
Tähän asti matsien aloittaminen on ollut yhtä kaaosta, pelintekijät kun eivät muistaneet meitä pelaajia ns. start-timella, eli aloitusajalla. Ratkaisuna on ollut parikin erilaista variaatiota, joista mikään ei kuitenkaan ole ollut hirvittävän toimiva, tämän ESL on ratkaissut seuraavasti:
Suomalaiset tiimit conquestissa:
Frozen
Team Menace.fi
Suru
ProPatria
Paranoia Gamers BF:BC2.Fi
Tekstarit
Snakepit
Z-Partio
Suomalaiset tiimit Squad Rushissa:
Paranoia Gamers BF:BC2.Fi
MOLPEK
Resis
Detrimentum
Ravage
Team Molotov
Frozen
Snakepit
ProPatria
Team Menace.fi
Finns in Action
Tohveli & Toverit
Tekstarit
DiGiTaLiZeD.LuNaCy
Weisb Gaming
Vitun jätkät
Steel-Server
Suru
cvx
Papat Gaming
Icebreakers.bc2
Z-Partio
perusclan
con-cretum
Paljon onnea kaikille suomalaisjoukkueille!
Lopulliset säännöt saatiin myös vihdoin päätettyä, valinta suoritettiin ESL:än käyttäjille osoitetulla kyselyllä ja lopputulos on noin 60% osuudella seuraava:
Serveriasetukset:
» Friendly Fire: on
» PunkBuster: on
» Killcam: off
» 3D-spotting: off
» Hardcore: off
Kielletyt aseet:
» M60
» Carl Gustav
» Mortar
» Kierroksen alussa otettava kuvankaappaus
» Scoreboardista otettava kuvankaappaus joka kierroksella (ei välttämätön squadrushiin, kun palvelin kaatuilee)
» Friendly Fire: on
» PunkBuster: on
» Killcam: off
» 3D-spotting: off
» Hardcore: off
Kielletyt aseet:
» M60
» Carl Gustav
» Mortar
» Kierroksen alussa otettava kuvankaappaus
» Scoreboardista otettava kuvankaappaus joka kierroksella (ei välttämätön squadrushiin, kun palvelin kaatuilee)
Tähän asti matsien aloittaminen on ollut yhtä kaaosta, pelintekijät kun eivät muistaneet meitä pelaajia ns. start-timella, eli aloitusajalla. Ratkaisuna on ollut parikin erilaista variaatiota, joista mikään ei kuitenkaan ole ollut hirvittävän toimiva, tämän ESL on ratkaissut seuraavasti:
Conquest:
1. Pelaajat ovat kahdessa squadissa, molemmista squadeista vain yhdellä pelaajalla on lupa spawnia
2. Heistä jokainen kirjoittaa chattiin "ready" kun he ovat valmiita
3. Kaikki 4 pelaajaa (2 per tiimi) ottavat kuvankaappauksen, missä näkyy molempien joukkueiden "ready" -teksti
4. Kaikki 4 pelaajaa uploadaavat kuvankaappauksen muiden nähtäville => tutka todistaa että vain yksi pelaaja on hengissä mainbasessa.
Squad Rush:
1. Yhdellä pelaajalla per tiimi on lupa spawnata
2. Molemmat kirjoittavat chattiin "ready" kun he ovat valmiita
3. Molemmat ottavat kuvankaappauksen, missä näkyy molempien joukkueiden "ready" -teksti
4. Molemmat uploadaavat kuvan muiden nähtäville = > tutka todistaa että vain yksi pelaaja on hengissä mainbasessa.
1. Pelaajat ovat kahdessa squadissa, molemmista squadeista vain yhdellä pelaajalla on lupa spawnia
2. Heistä jokainen kirjoittaa chattiin "ready" kun he ovat valmiita
3. Kaikki 4 pelaajaa (2 per tiimi) ottavat kuvankaappauksen, missä näkyy molempien joukkueiden "ready" -teksti
4. Kaikki 4 pelaajaa uploadaavat kuvankaappauksen muiden nähtäville => tutka todistaa että vain yksi pelaaja on hengissä mainbasessa.
Squad Rush:
1. Yhdellä pelaajalla per tiimi on lupa spawnata
2. Molemmat kirjoittavat chattiin "ready" kun he ovat valmiita
3. Molemmat ottavat kuvankaappauksen, missä näkyy molempien joukkueiden "ready" -teksti
4. Molemmat uploadaavat kuvan muiden nähtäville = > tutka todistaa että vain yksi pelaaja on hengissä mainbasessa.
Suomalaiset tiimit conquestissa:
Frozen
Team Menace.fi
Suru
ProPatria
Paranoia Gamers BF:BC2.Fi
Tekstarit
Snakepit
Z-Partio
Suomalaiset tiimit Squad Rushissa:
Paranoia Gamers BF:BC2.Fi
MOLPEK
Resis
Detrimentum
Ravage
Team Molotov
Frozen
Snakepit
ProPatria
Team Menace.fi
Finns in Action
Tohveli & Toverit
Tekstarit
DiGiTaLiZeD.LuNaCy
Weisb Gaming
Vitun jätkät
Steel-Server
Suru
cvx
Papat Gaming
Icebreakers.bc2
Z-Partio
perusclan
con-cretum
Paljon onnea kaikille suomalaisjoukkueille!
MAINOS
MAINOS
1
Team: Paranoia
21.03.2010 18:55
#1
Team: [BS]
21.03.2010 18:56
#2
Team: Tohvelit
21.03.2010 19:03
#3
21.03.2010 19:08
#4
terkkui LeFaalle
Team: Tohvelit
21.03.2010 20:01
#5
21.03.2010 20:23
#6
1