Tuusulan tapahtumat
Tuusulassa ammuttu koulussa - kolmea ammuttu
Ampujan kerrotaan olevan 18-vuotias lukiolaispoika.
Jokelan koulukeskuksessa Tuusulassa on ammuttu.
Poliisin mukaan parhaillaan on käynnissä piiritystilanne. 18-vuotias mies on ampunut tiettävästi kolmea ihmistä. Myös poliisia kohti on ammuttu. Ampumavälikohtaus tapahtui puolen päivän aikaan.
Tuusulan kunnanjohtaja Hannu Joensivu vahvistaa, että koulun rehtoria on ammuttu ja rehtori on ainakin loukkaantunut vakavasti. Joensivun mukaan Jokelan työväentalolle on perustettu kriisikeskus ja tiedotustilaisuus asiasta pidetään pian.
Myös Tuusulan sivistystoimen johtaja Esa Ukkola vahvistaa ammuskelun. Myös Ukkolan mukaan on ammuttu rehtoria. Rehtorin tilasta ei ole tietoa.
Ukkolan mukaan tilanne alkoi koulun sisätiloista. Tilanne on hänen mukaansa erittäin epäselvä. Paikalle on kutsuttu useita ambulansseja. Jokelassa kuuluu jatkuvasti hälytysajoneuvojen ääniä.
Ampujan kerrotaan olevan 18-vuotias lukiolaispoika, joka ryhtyi ammuskelemaan kesken oppitunnin. Tuusulan kunnan internet-sivujen mukaan ampujan henkilöllisyys ei ole tiedossa, eikä myöskään se, onko ampuja saatu kiinni.
MTV:n uutisten haastatteleman ampujan koulutoverin vanhempi kertoo, että enteitä onnettomuudesta on ollut nähtävissä jo aiemmin. Ampuja oli muun muassa kertonut ihailevansa Hitleriä ja Stalinia. Vanhemman mukaan osa oppilaista pääsi pakenemaan ikkunoista.
Jokelan yläasteella on yli 300 oppilasta ja lukiossa lähes 200 oppilasta.

- MTV3
Tekijän eilen lähettämä Youtube-video aikeistaan:
Katso tästä!
Tekijä testaamassa asettaan
Tekijän Youtube-profiili
Tekijän IRC-Galleriaan lähettämä päiväkirjaviesti:
Linkki
Ja jotain muuta uhoamista, alkup. lähde tuntematon
Linkki
Muuta satunnaista infoa tai linkkejä:
Kaveri oli soittanut kaverilleen, joka kertoi, että oli hyökännyt luokkaan. Kuulemma joku Pekka Auvinen.
- Jatkoaika
-12:57:03- (***) [12:56:46] <**> jos se kertos tänään 11.15 "Tänään tehdään historiaa!" ja laittaa ittestään kuvia ase kädessä niin kyllä se on se
-12:44:02- (**) <***> soitin just yhel tutul ku käy tota kouluu ni se sano et 3 ainaki ammuttu
-12:44:05- (**) <***> joku galleriast tuttu teininatsi kuulemma oli ostanu aseen
päivittelen ku tuun koulust, vitun sick.

- Asuup @ IRC-Galleria
Muiden uutisia aiheesta:
HS.fi
Iltasanomat
*Päivitys 13:40*
Poliisin erikoistoimintaryhmä Karhu on tunkeutunut piiritettyyn kouluun sisään. Ryhmä ajoi lammen puolelta koulun eteen mustalla panssaroidulla Mersulla ja rikkoi sisäänmenoaukon.
Ei olisi ikinä uskonut, että Suomessakin tapahtuu tällaista. Jenkeissä vastaavat tapahtumat nyt jollain tapaa ymmärtää jo sen takia, että siellä aseita saa ostettua melko helposti eikä niiden omistamiseen aina tarvitse edes lupaa. Mutta että Suomessa joku voisi olla niin pahasti sekaisin, että pitää ruveta leikkimään aseilla real life GTA:ta, ei mene mun ymmärrykseen.
Aihetta on muokattu: 07.11.2007 13:45
MAINOS
MAINOS
RetroMute sanoo:
No ei ollut ekakaan kerta. Jos olet tarpeeksi vanha muistamaan muutaman vuoden takaiset Myyrmannin tapahtumat...
|GITS|kalasnikov sanoo:
Sairas ihminen! Luulis ettei, kukaan suomessa olisi noin hullu. mutta valitettavasti näköjään on

Mutta se oli pommi, ei ammuskelu. Mutta tosin hänkin (Petri Gerd?) oli henkisesti sairas. Myyrmanni
On sairasta. Ensin Myyrmannin räjähdys. Sitten vasta äskettäin Kotkassa nuori mies tappaa molemmat siskonsa (2 siskoa). Sitten Haminassa joku mies tappaa vanhempansa ja nyt tämä! Osanottoni uhreille ja heidän omaisilleen.
liuh666 sanoo:
Se pelaa Battlefieldiä nickillä Naturalselector89
Ouh, niinpä näkyy. Pitää lopettaa Bäfän peluu! Se pelaa Battlefieldiä nickillä Naturalselector89
Viestiä on muokattu: 07.11.2007 18:45
liuh666 sanoo:
Se on nyt kuulemma teho-osastolla ja sieltä se sitten varmaan siirtyy vankilaan. Siellä se sitten istuu seuraavat 20 vuotta tai enemmänki...

Vanhaa tietoa, kuollut murha.info:n tietojen mukaan yli tunti sitten. En jaksa tarkistaa muilta uutissivuilta onko kuinka tosi.
E: murha.info, ei murja.info
Viestiä on muokattu: 07.11.2007 18:55
Asura sanoo:
voipas...
Itseasiassa, Ei voi. jonttu99 sanoo:
Kun tää jätkä sanoi IRCISSÄÄN että "en ole mielivikainen" tai hullu" niin, taitaa olla mielivikainen, KUKAAN ei pysty tappamaan ihmistä, jos ei ole esim. sotaa.
Kun tää jätkä sanoi IRCISSÄÄN että "en ole mielivikainen" tai hullu" niin, taitaa olla mielivikainen, KUKAAN ei pysty tappamaan ihmistä, jos ei ole esim. sotaa.
voipas...
liuh666 sanoo:
Se pelaa Battlefieldiä nickillä Naturalselector89
Se pelaa Battlefieldiä nickillä Naturalselector89
On muuten wanha katso #40
Ja siitä Myyrmannin jutusta sen verran, että en ammuskelua tarkottanu vaan kommenttia:
|GITS|kalasnikov sanoo:
Sairas ihminen! Luulis ettei, kukaan suomessa olisi noin hullu. mutta valitettavasti näköjään on
Sairas ihminen! Luulis ettei, kukaan suomessa olisi noin hullu. mutta valitettavasti näköjään on
"Ettei kukaan suomessa olisi noin hullu." Siihen vittasin sillä Myyrmannin tapahtumilla.
Overall; aika hirvee tapahtuma kuten todettu ja mitä tossa Maikkarin seitsemän uutisissa sanottii. Että ei hirveesti siitäkään ulos päin kaverit nähny, muutaku että hieman alkanut olla hiljanen ja itseksee. Joku turhantärkeä psyko-jotain siellä selitteli, miten kyyninen ja ei-empaattinen ihminen tää ampuja on. Katelkaa kamujanne vastaavien tilalta :o. Akuutteja kohtauksiaki voi käyä melkee kelle vaa..
Osallistu keskusteluun ja rekisteröidy sivustolle.