Tietojen seivaaminen
Terve.
Minulla on ostettuna tuo Call of Duty 4 ja olen pelannut yksinpelin veteraanilla läpi, mutta moninpelini en ole vielä ehtinyt koskea.
Nyt kuitenkin kone vaikuttaa siltä että se olisi formatoinnin tarpeessa, sillä kone on alkanut hidastella, ja Windows sylkee virheilmoituksia joka päivä, joten ajattelin poistaa koneelta kaiken. Pääsisi samalla kaikista turhista ohjelmista.
Olen kuitenkin miettinyt, että mistähän voisi ottaa talteen nämä Call of Duty 4:n tallennustiedostot, sillä en haluaisi menettää pelattuja juttuja. Huomasin pelin kansiossa sellaisen players-kansion, jossa on minun profiilini nimi. Pitäisikö kopioida se kansio, ja siirtää sitten pelin uudelleenasennuksen jälkeen samaan paikkaan. Joskus joissain peleissä myös jossain muissakin paikoissa on tallennustiedostoja, ja minua kiinnostaisi tietää onko CoD 4:ssä sellaisia.
Kiitos etukäteen.

MAINOS
MAINOS
1
06.12.2007 16:47
#1
07.12.2007 11:31
#2
Jos joudun asentamaan pelin uusiksi niin pitääkö kopioida se players kansio? ja minne se kopioidaan sillä en ole ennen tehnyt tätä.. toiseksi sitten kun on kopioinut sen ja asentanut pelin uudelleen ja ennen uudelleen asentamista on esim. yksinpelissä ollut vaikka 4 kentässä niin voinko sitten kun peli on asennettu uudellee ja se kansio kopioitu niin jatkaa 4 kentästä mihin jäin
07.12.2007 13:26
#3
10.12.2007 14:50
#4
Kun uninstalloit peliä se kysyy haluatko säilyttää tallennukset yms. valitset että kyllä, niin silloin se ei poista niitä tarvittavia kansioita uninstalloinnin yhteydessä. Kun asennat pelin uudelleen, ovat kaikki tallennetut tiedot tallessa ja voit jatkaa pelaamista yksinpelissäkin siitä mihin olit jäänyt.
Tuo toimii vain jos asennat pelkän cod4 pois koneelta, mutta jos osaisit lukea niin taitaa kaveri asentaa winukan uusiks ja ne tiedot tuhoutuu samalla vaikka painaisit mitä tahansa nappulaa
10.12.2007 19:08
#5
12.12.2007 12:18
#6

09.02.2008 10:49
#7
Olen asentelemassa Ubuntua piakkoin tähän koneelle, ja veli saisi kuulemma jollakin tavalla tehtyä virtuaaliXP:n Ubuntun sisälle, niin että konetta ei tarvitse uudelleenkäynnistää jos haluaa käyttää Xp:tä. Tämäm halusin lähinnä pelien takia.
Nyt kuitenkin itse ongelemaan:
VirtuaaliXp:lle pitää asentaa kaikki asiat uudestaan, sillä ohjelmia ei saa siirrettyä oikealta Xp:ltä, joten Cod4:kin tulee luultavasti siihen, ja ajattelin kysyä, että saako moninpelitilastoja siirrettyä noin vain kopioimalla se profiles-kansio sinne virtuaalipuolelle asennetulle Cod4:lle. Tarkoitus olisi, että jossain vaiheessa poistaisin Oikealta Xp:ltä kaiken joka vie liikaa tilaa, koska ajattelin laittaa ne sinne virtuaalipuolelle.
Eli pyhässä yksinkertaisuudessaan: Saanko siirrettyä moninpelitilastoni täysin uuteen Xp:seen?
Kiitos.
09.02.2008 11:35
#8
Pitkästä aikaa täälläkin käyn, ja nyt tuli taas tietojen seivaamisesta kysymys:

Kun kerta käytät sitä virtuaalikonetta pelaamiseen niin siihen on varmaan pistetty myös nettiominaisuudet käyttöön, joten pistä se profiles kansio vaikka sähköpostiisi ja lataat sen virtuaalikoneeseen.. Tää on ehkä yksinkertasin mitä tulee mielee. Sama voi toimia myös usb-tikulla tai rw levylle vaikka polttaa ne mitä haluu siirtää siihe virtuaaliseen.
Jos haluut isompia kokonaisuuksia siirtää niin tee vaikka image jostain kansiosta niin virtuaalikoneen pitäs osata avata se image vähän kuin joku daemon tools tms. ja sit voit vaan kopsata ne sinne xp:lle. Imagen pitäs tosin olla semmosessa paikassa mistä se ubuntu sen hiffaa eli ei ilmeisesti sillä levyllä missä on xp. varmaan joku ihan erillinen levyasema vois toimia.
09.02.2008 11:39
#9

Eli siis pystyn kopsaamaan moninpelitilastot kopioimalla sen players-kansion sinne uudelle Xp::lle?
09.02.2008 11:41
#10
1