Nykyajan peliteollisuus
Olenko ainoa ketä tämä nykyinen peliteollisuus FPS-pelien osalta alkaa ärsyttämään? Ihan naurettavaa että lyhyellä aikajaksolla julkaistaan monta täysin toisensa kopioita olevia pelejä. Otetaan listalle MW2, BC2, Black Ops ja Medal of Honor. Kaikki tuntuu olevan lähes samasta muotista ja mitään uutta mullistavaa ei nähdä.
Ehkä eniten näistä ärsyttää EAn toiminta. Firman räiskintöjen suurena fanina en voi nykytoimintaa millään hyväksyä. BC2 pätsi PClle viivästyy edelleen ja samalla Dice on pistänyt kasaan Medal of Honoria. Ei mitään kunnioitusta BC2:n ostaneita kohtaan. Kauankohan sitä 1943 ollaan jo odoteltu PClle? Ja BF3:n on kerrottu myös olevan kehityksen alla...
Activision onnistui konsoleilla, mutta feilasi ihan totaalisesti PC puolella. Kaikki tietävät tarinan, joten ei siitä enempää. Mutta Activisionin tyyli puskea CoD sarjaa vajaan vuoden välein on myös todella raivostuttavaa. Myydään aina uusi peli ennemmin kuin tuotettaisiin vanhaan jotain uutta. Tosin MW2 nyt vähän yrittää, mutta jotkut henkilöt eivät sulata vanhojen CoD4 karttojen tuomista MW2. Ymmärrän ongelman hyvin, mutta jos CoD4ää ei omista, kartat lämmittävät mieltä varmasti.
Miten voidaan olettaa, että edellämainituille pelille enää edes kunnon skeneä saadaan kasaan. Uusi "modi" samasta pelistä tulee puolen vuoden välein ja porukkaa painostetaan aina ostamaan se uusi peli jonka odotetaan olevan skenelle sopivampi kuin vanha, koska vanhan pelin "ominaisuudet" eivät klaanipelaamista tue kunnolla ilman kunnon päivitystä ja uuden pelin pitäisi olla pelastajana tässä asiassa. Itse hakkasin aikoinaan kauan BF2 pelkkää publaa ja sen jälkeen halusin alkaa tosissaan pelaamaan, koska publalla haasteet loppui. Enää ei tälläistä pääse hrlposti tapahtumaan. Enkä ole ainoa joka klaaniskeneen tätä kautta siirtyi.

MAINOS
MAINOS
<<12>>
16.06.2010 22:16
#1
16.06.2010 22:50
#2
16.06.2010 23:09
#3
Niin moni peli on klooni ykkösosasta pienillä muunnoksilla tuotu markkinoille jolla rahastetaan ihmiset(Tyhmä ei ole joka pyytää vaan se joka maksaa eikö?)
Itse pysyttelen vieläkin Counter-Strike rintamalla sekä Call Of Duty 4, nämä pelit myyvät edelleen. Niitä vaan ei mikään voita netissä(oma mielipide). Toisaalta BC2 en ole vielä päässyt pelaamaan nettiin mut niiniin..
Ja sitten yksi hyvä esimerkki EA:n Need For Speed sarjat. Niihin innostus on siinä, koska autopeli sekä niin, mitäs muuta? Ohjattavuus on viimmeset sarjat pysyny melkeimpä samana sekä radat autot yms mitä niitä nyt on. Ja missä on kaikkien aikojen parhaan NFS UG2 jatko? Ei ole eikä varmaan koskaan tule.
Ainut pelifirma joka on omalla listalla ehdoton ykkönen, VALVe.
Ei vaan voi julkaista pelejä ajoissa, mutta on ne sen verran hyvin tehty joka osa-alueen puolelta. Mielummin ostan kyseisiä pelejä vaikka itelle ja kaverille ennenkuin maksan jostain EA:n pelistä...
16.06.2010 23:25
#4
16.06.2010 23:44
#5
Oon ihan samaa mieltä Valven suhteen, pelifirman lähes joka julkaisusta on löytynyt paljon uutta positiivisesti ja seuraavakin (Portal 2) näyttää lupaavalta. Tosin julkaisee pelejään tiheään tahtiin mut laatu on usein vastannut odotusta. Noh, oli niiden kuitenkin pakko saada jokin peli viime vuodelle (L4D2), joka oli L4D sisältötäydennyksellä.
16.06.2010 23:56
#6
Noh, oli niiden kuitenkin pakko saada jokin peli viime vuodelle (L4D2).
Aivan meinasin unohtaa tuon, Left4Dead oli SILLOIN aivan huippupeli + uutuus, ei markkinoilla montaa samanlaista. Pelitunnit olivat useita kymmeniä, jopa satoja kavereiden kanssa sekä yksin.
Kun Left4Dead2:sta odotettiin ja odotettiin, pelattiin demot jne ei enää siitäkään ollut mitään iloa. Kunnes koko peli julkaistiin, oli pakko päästä heti pelaamaan. Sitä peliä ei läheskään ole tultu pelattua niin paljon kuin ykköstä. Joku siinä pelissä mättää että ei se jaksa oikeen enää kiinnostaa. Noh, pelattua sitä tulee kummiskin jonkun verran.
Uutuuksia odotellessa (Portal 2 & EP3/HL3) kumpi sieltä tuleekaan(??) >:o
Team: =WAR=
17.06.2010 01:26
#7
Mitä muuta uutta mw2:ssa on mw1:n verrattuna kuin uusi yksinpeli kampanja ja erittäin hieman hiottu grafiikka. Enemmän se expansion packiltä näyttää, kuin uudelta peliltä.
17.06.2010 02:31
#8
Team: [KG]
17.06.2010 06:38
#9
BC2 on mielestäni kyllä ainoa joka poikkeaa edukseen nykypäivän fps genressä. Se vaatii pelaajalta hieman älyä eikä ole itsestäänselvyys yhden miehen dominaatiomissio. Noh turha itkeä, pelaajat voivat vaikuttaa pysähtyneeseen pelikehitykseen vain yhdellä tavalla... olemalla ostamatta pelejä. Saa nähä kuinka juostenkustu fallout Vegas on.. toivotaan että vaikka onkin suht samalla pelimoottorilla kun aiempikin, että siinä silti olisi se tärkein eli helkutin hyvä juoni messissä. Se pelastaa monta peliä kurimukselta.
17.06.2010 09:07
#10
Eikä näihin uusiin peleihin taho tulla moditooleja. :/
Ei tietenkään, koska ne on tehty konsoleille ja portattu. Millä pelitahot saisivat rahaa, jos eivät voisi myydä map packeja a 9,99 ¤ ? ;-) Puhumattakaan siitä, että pelin elin-/käyttöikä pitenesi yli (puoleen) vuoteen.
17.06.2010 09:47
#11
Juu et ole yksin mutta tuntuu, että nykyään pelejä tehdään pelkästään rahan takia kun taas ns. ennen vanhaan pelit tehtiin tunteella loppuun ihan sen takia että saadaan pelaajalle kunnon nautinto. Taitaa olla paska puhetta mut jotain se tonnepäin on.
Call of duty 4 hyvä esimerkki: julkaistiin valmiina,annettiin kaikki vapaudet modauksiin,omiin mappeihin jne. Cod 4 julkaistu muistaakseni 07,ja porukkaa pc:lle paljolta enemmän kuin muissa codeissa pc:llä.Cod4 tehty huolella,menestymisen salaisuus.
Toivotaan että Respawn tekee jonkun Hyvän FPS-pelin,joka julkaistaan valmiina ja annetaan vapaudet pelaajille.Kiitos
17.06.2010 10:21
#12
Tosi harvassa on enään kunnon pelit niin kuin Joint Operations , Operation Flashpoint...näissä molemmissa oli isot kentät missä pysty hilluun missä halus...mappejakin riitti pilvin pimein.
Jotkut pelit on vaan jotain pelattavia teknologiademoja joilla kokeillaan mitä seuraaviin pitäisi laittaa ja mihin täytyisi ostaa kymmenen grafiikkakorttia että pääsisi pelaan edes 800x600 resoluutiolla...
Ja kait kohta julkaistaan BF 1 , sitähän ei vielä oo??? .... ja sitten julkaistaan BF 1442 jossa taistellaan nuijilla ja kirveillä ja vallataan joku ilotalo :)
Julkasis ny ihmisille jonkun mappieditorin niin tulis maailmaan mappeja.Itse en osais niitä varmaan tehdä mutta joku varmasti osaa.
Team: Menace
17.06.2010 10:49
#13
CoD4 oli viimeinen codi jonka olen ostanut eikä uusia ole tulossa pelihyllylle.
17.06.2010 11:29
#14
Itse en koske enään DICE:n tuotoksiin ennenkuin siitä on arvosteluja ja tietoja pelattavuudesta, jos senkään jälkeen. MoH ei tule saamaan modaus-tukea, ja DICE kehittäjänä, niin ei ainakaan competitive-puolella tarvitse hirveästi odottaa. S2 Games on taas tehnyt hienoa työtä HoN pelillään, ja kuuntelee yhteisöä kuin lastaan. Toivottuja korjauksia on tehty, ja tuki competitive-puolelle on asianmukainen. Näin myös monia rahakkaita turnauksia on käyty ja monet MGO:t ottaneet HoN-tiimin mukaan. Valvella pelit on nähty jo pitemmän aikaa loistavina, ja ne on muokattavissa itselleen sopivaksi hyvin hyvin pitkälle.
Niin kauan, kun konsolipojat ostaa näitä pelejä into piukassa, tulemme myös näkemään niitä lisää. Kun uudet pelit on paskaa, pelakkaamme vanhempaa. Onneksi kuitenkaan peleille ei ole annettu oston yhteydessä "parasta ennen" -merkintää.
Team: {MB}
17.06.2010 11:41
#15
MW2 servuttomuus ja match modin puute tekee tietysti pelistä konsolimaisen publailun, mutta peli itsessään toimii hienosti. laneilla tuli pitkästä aikaa pelattua COD 4 turnaus ja kyllä siinä ukko oli ku tönkkösuolattu muikku verrattuna MW2 ukkoon. kyl jotain kehitystä on itse pelattavuudessa tapahtunu.
Hypotermian kans samoilla linjoilla: just kun on patcheillä peli saatu liigakelpoiseksi alkaa uuden pelin patchien odottelu ja liigat loppuu ennenkuin ne on kunnolla päässy alkamaan
Team: [Public]
17.06.2010 12:01
#16
Näiden syiden takia moni genren kuluttajista hakee seuraavan saman lajin pelin ja on tyytyväinen. ETQW yritti olla jotain muuta(edes vähän), ja floppasi kunnolla.
17.06.2010 12:12
#17
Katotaan mihin Brinkistä on :)
17.06.2010 12:41
#18
Itselleni tosin riittää että tulee pelejä mitä jaksaa pelata. Tälläisesta esimerkki on BC2. Siellä jaksaa pelailla montakin tuntia. Jos BC2:sta verrataan vähän vanhempaan WaW:iin niin ero on huikea. WaW:ia ei ole tullut pelailtua koska se on todella tylsä peli. Jopa cod4 viihdyttää enemmän kuin WaW. Joten ihan hyvä, että tulee uusia pelejä niistä voi valita kiinnostavimmat.
17.06.2010 16:20
#19
17.06.2010 19:38
#20
Noh, oli niiden kuitenkin pakko saada jokin peli viime vuodelle (L4D2).
Aivan meinasin unohtaa tuon, Left4Dead oli SILLOIN aivan huippupeli + uutuus, ei markkinoilla montaa samanlaista. Pelitunnit olivat useita kymmeniä, jopa satoja kavereiden kanssa sekä yksin.
Kun Left4Dead2:sta odotettiin ja odotettiin, pelattiin demot jne ei enää siitäkään ollut mitään iloa. Kunnes koko peli julkaistiin, oli pakko päästä heti pelaamaan. Sitä peliä ei läheskään ole tultu pelattua niin paljon kuin ykköstä. Joku siinä pelissä mättää että ei se jaksa oikeen enää kiinnostaa.
Asiaa. Tosin itse en pelaa koko Left4Dead2:ta koska en jaksa sitä lainkaan. Eikä Ykköstäkään tule enää pelattua kun Kakkonen riisti siltä kaikki perushyvätpublapelaajat.
<<12>>