MAINOS
MAINOS
Ostin pari vk sitten SteelSeries 5h v2 headsetin, olen ollut todella tyytyväinen. Todella mukavat päässä, helppo kuljettaa, koska kuulokkeet pystyy pistämään kolmeen osaan.
Mikkissä on myös ihan hyvä ääni ja sen saa kätevästi pillotettua kuulokkeiden sisään ja maksaa vain 57¤

Headseteistä keskustelu tuntuu olevan vähän sama kuin yrittäisi keskustella musiikkimausta, jokainen tykkää vähän eri asioista. Itse olen tässä jo reilun vuoden päivät käyttänyt Zalman Theatre6 kuulokkeita ja olen tykännyt. Toimii peli- ja leffakäytössä ihan hyvin, olin jopa hieman yllättynyt laadusta hinnan perusteella. Mukavat suljetut kuulokkeet, ei paina korvia. (Tosin pitemmissä sessioissa korvat hikoilee aika huolella) Niin ja hintaa näyttäisi olevan sellaisen ~30 euroa, usbiversiolla ~50 euroa.
shacs sanoo:

+1 Tuohon. Vuoden myöskin ollut käytössä ja hyvin on toiminut X-FI kortin kaverina.
Logitech Digital Precision on pelaamiseen tarkoitettu headset. Maksaa tietoasemalla 39¤, jostain voi saada halvemmalla. Itselläni ollut n. puol vuotta. Hyvin on toimineet ja ääni on selkeää. USB- ja analoginen liitettävyys.
Noh, ihan hyvät ja ainakin halvan headsetin saat kun hommaat Creative Fatal1ty Gaming Headsetin. Jimm's PC-Strore:sta nykyään alle 30euroo... Ihan hyvät on ollu eikä mtn ongelmia. Myös Koss SB45 on aika hyvä headset, mitä tuli kokeiltua.
Dxa7 sanoo:

Logitechin kuulokkeista on itselläni huonoja kokemuksia. Muutamaa mallia (toinen taisi olla juurikin toi Digital Precision) kokeilin ennen nykyisiä ja molemmista murtui johto tuosta kuulokkeiden päästä 1-2 kuukauden käytön jälkeen. Molemmat kävin kerran vaihtamassa uusiin takuussa ja sama vika. Saattaa olla pelkästään kyllä käyttäjässä vika, käytin ehkä vähän turhan rajuja otteita niiden kanssa + venkslaan kuulokkeita päähän ja pöydälle aika paljon.
Dxa7 sanoo:
Logitech Digital Precision on pelaamiseen tarkoitettu headset. Maksaa tietoasemalla 39¤, jostain voi saada halvemmalla. Itselläni ollut n. puol vuotta. Hyvin on toimineet ja ääni on selkeää. USB- ja analoginen liitettävyys.
Logitech Digital Precision on pelaamiseen tarkoitettu headset. Maksaa tietoasemalla 39¤, jostain voi saada halvemmalla. Itselläni ollut n. puol vuotta. Hyvin on toimineet ja ääni on selkeää. USB- ja analoginen liitettävyys.
Surkeat nuo kyllä on peleissä.
Fatal1ty Gaming Headsettiä en suosittele ollenkaan, on kolmella kaverilla mennyt rikki muutaman kuukauden käytön jälkeen. Eräällä kaverilla kerran kuussa, 3 kertaa, sitten otti rahat takas.
Itse olen vähän venyttänyt budjettia ja ostanut Steelseries Icemat Siberia (62 - 70e). Olen kyllä 100% tyytyväinen, Erittäin hienon näköiset, todella monenkin tunnin jälkeen ei paina yhtään eikä hikoiluta. Todella hyvä headset, vaikkakin mikki on tuommoisella klipillä, ei haittaaa yhtään kunhan on tottunut.
SUOSITTELEN!

Viestiä on muokattu: 31.01.2009 10:30
Zany_ sanoo:

Kyllä tuo irtoaa 44¤:lläkin...
http://www.jimmspc-store.fi/tuote/13948SIBHSBK
Viestiä on muokattu: 31.01.2009 11:42
k3mpo sanoo:
Noh, ihan hyvät ja ainakin halvan headsetin saat kun hommaat Creative Fatal1ty Gaming Headsetin. Jimm's PC-Strore:sta nykyään alle 30euroo... Ihan hyvät on ollu eikä mtn ongelmia. Myös Koss SB45 on aika hyvä headset, mitä tuli kokeiltua.
Juu toi on totta. Hommasin itekkin samat.Noh, ihan hyvät ja ainakin halvan headsetin saat kun hommaat Creative Fatal1ty Gaming Headsetin. Jimm's PC-Strore:sta nykyään alle 30euroo... Ihan hyvät on ollu eikä mtn ongelmia. Myös Koss SB45 on aika hyvä headset, mitä tuli kokeiltua.
Leopardi sanoo:
Surkeat nuo kyllä on peleissä.
Dxa7 sanoo:
Logitech Digital Precision on pelaamiseen tarkoitettu headset. Maksaa tietoasemalla 39¤, jostain voi saada halvemmalla. Itselläni ollut n. puol vuotta. Hyvin on toimineet ja ääni on selkeää. USB- ja analoginen liitettävyys.
Logitech Digital Precision on pelaamiseen tarkoitettu headset. Maksaa tietoasemalla 39¤, jostain voi saada halvemmalla. Itselläni ollut n. puol vuotta. Hyvin on toimineet ja ääni on selkeää. USB- ja analoginen liitettävyys.
Surkeat nuo kyllä on peleissä.
Itse ainakin olen aivan tyytyväinen näihin. Ja se mistä pitää riippuu ihan käyttäjästä.
Zany_ sanoo:
Fatal1ty Gaming Headsettiä en suosittele ollenkaan, on kolmella kaverilla mennyt rikki muutaman kuukauden käytön jälkeen. Eräällä kaverilla kerran kuussa, 3 kertaa, sitten otti rahat takas.
Itse olen vähän venyttänyt budjettia ja ostanut Steelseries Icemat Siberia (62 - 70e). Olen kyllä 100% tyytyväinen, Erittäin hienon näköiset, todella monenkin tunnin jälkeen ei paina yhtään eikä hikoiluta. Todella hyvä headset, vaikkakin mikki on tuommoisella klipillä, ei haittaaa yhtään kunhan on tottunut.
SUOSITTELEN!
Fatal1ty Gaming Headsettiä en suosittele ollenkaan, on kolmella kaverilla mennyt rikki muutaman kuukauden käytön jälkeen. Eräällä kaverilla kerran kuussa, 3 kertaa, sitten otti rahat takas.
Itse olen vähän venyttänyt budjettia ja ostanut Steelseries Icemat Siberia (62 - 70e). Olen kyllä 100% tyytyväinen, Erittäin hienon näköiset, todella monenkin tunnin jälkeen ei paina yhtään eikä hikoiluta. Todella hyvä headset, vaikkakin mikki on tuommoisella klipillä, ei haittaaa yhtään kunhan on tottunut.
SUOSITTELEN!
Pakko kysyä miten kaveris saa noin hyvin kuulokkeet rikki? Itellä meni rikki vasta n. vuoden käytön jälkeen (oma vika). Tuli sitten itsekkin ostettua nuo Siberiat ja ihan kelpo kuulokkeet ovat, varsinkin päässä. Vähän tuo kadutti jälkeen päin maksaa noista 60¤. Fatal1tyt maksaa 30¤ vähemmän ja niissä on sentään jonkinlainen bassotoisto, voi edes jotenkuten musiikkia kuunnella. Ja hyvät pelikuulokkeet ovat. Mutta jos kerta alle 45¤ kuulokkeita halajat niin en osaa suositella muita kun noita fatal1tyja. Logitechin "gaming" kuulokkeet ovat aina saaneet ennätysvauhtia ainakin minulla korvat kipeäksi.
Onnela sanoo:
Ostin pari vk sitten SteelSeries 5h v2 headsetin, olen ollut todella tyytyväinen. Todella mukavat päässä, helppo kuljettaa, koska kuulokkeet pystyy pistämään kolmeen osaan.
Mikkissä on myös ihan hyvä ääni ja sen saa kätevästi pillotettua kuulokkeiden sisään ja maksaa vain 57¤
Ostin pari vk sitten SteelSeries 5h v2 headsetin, olen ollut todella tyytyväinen. Todella mukavat päässä, helppo kuljettaa, koska kuulokkeet pystyy pistämään kolmeen osaan.
Mikkissä on myös ihan hyvä ääni ja sen saa kätevästi pillotettua kuulokkeiden sisään ja maksaa vain 57¤
Jep jep. Itellä kanssa 5H:t ja suosittelen lämpimästi. :-)
Zany_ sanoo:
Fatal1ty Gaming Headsettiä en suosittele ollenkaan, on kolmella kaverilla mennyt rikki muutaman kuukauden käytön jälkeen. Eräällä kaverilla kerran kuussa, 3 kertaa, sitten otti rahat takas.
Itse olen vähän venyttänyt budjettia ja ostanut Steelseries Icemat Siberia (62 - 70e). Olen kyllä 100% tyytyväinen, Erittäin hienon näköiset, todella monenkin tunnin jälkeen ei paina yhtään eikä hikoiluta. Todella hyvä headset, vaikkakin mikki on tuommoisella klipillä, ei haittaaa yhtään kunhan on tottunut.
SUOSITTELEN!
Fatal1ty Gaming Headsettiä en suosittele ollenkaan, on kolmella kaverilla mennyt rikki muutaman kuukauden käytön jälkeen. Eräällä kaverilla kerran kuussa, 3 kertaa, sitten otti rahat takas.
Itse olen vähän venyttänyt budjettia ja ostanut Steelseries Icemat Siberia (62 - 70e). Olen kyllä 100% tyytyväinen, Erittäin hienon näköiset, todella monenkin tunnin jälkeen ei paina yhtään eikä hikoiluta. Todella hyvä headset, vaikkakin mikki on tuommoisella klipillä, ei haittaaa yhtään kunhan on tottunut.
SUOSITTELEN!
Hhmm, vissiin on aika helvetin kovassa käytössä ollu kavereillas Creative Fatal1tyt jos eivät ole kestäneet, ellei oo sitten tehny jotain minkä takia menny rikki? Itselläni ollut jo reilun vuoden eikä mtn ongelmia :)
Njooh, ja kyllähän noi Icemat siberiatkin ihan hyvät on, mitä tuli joskus testattuu ennenku meni paskaks :D
Hhmm, vissiin on aika helvetin kovassa käytössä ollu
Siihen en osaa sanoa että kuinkas kovassa käytössä ne on ollu mutta sen kyllä voin sanoa että aivan lyttyyn ne on haukuttu ja monelta kaverilta. Osalta mikki hajonnu ja osalta toinen kuuloke laho etc ja sitten sitten joillakin koko kuulokkeet hajonneet. Mutta varmaan aika kovassa käytössä jos teillä on aivan kunnossa.
Joku jo taisikin mainita KOSSin SB45. On nyt nimittäin erittäin edulliset (Jimmsissä 28¤). Itse taisin maksaa pari vuotta sitten noista lähemmäs 50¤.
Ja nyt kun tässä on puhuttu kuulokkeiden hajoamisestakin niin nuo ainakin kestävät. Meikäläisellä on nämä KOSSit pudonnut lattialle ja johto survoutunut tuolin renkaiden alle lukemattomia kertoja ja toimivat vielä kuin uudet. (Samaa ei voi sanoa edesmenneistä Logitechin räpellyksistä, prkl!) Kuulokkeet istuvat yllättävän hyvin päähän eikä käy korvia sattumaan pitemmänkään pelisession jälkeen. Musiikkia kuunnellessa äänenlaatu ei ole mikään mahtavin. kuten ei pelikuulokkeilla yleensäkään, mutta hintaansa nähden ihan ok. Noin edulliseen hintaan SB45 on varteenotettava vaihtoehto, jos ei tarvitse ns. PRO-kuulokkeita.
Ja nyt kun tässä on puhuttu kuulokkeiden hajoamisestakin niin nuo ainakin kestävät. Meikäläisellä on nämä KOSSit pudonnut lattialle ja johto survoutunut tuolin renkaiden alle lukemattomia kertoja ja toimivat vielä kuin uudet. (Samaa ei voi sanoa edesmenneistä Logitechin räpellyksistä, prkl!) Kuulokkeet istuvat yllättävän hyvin päähän eikä käy korvia sattumaan pitemmänkään pelisession jälkeen. Musiikkia kuunnellessa äänenlaatu ei ole mikään mahtavin. kuten ei pelikuulokkeilla yleensäkään, mutta hintaansa nähden ihan ok. Noin edulliseen hintaan SB45 on varteenotettava vaihtoehto, jos ei tarvitse ns. PRO-kuulokkeita.
Onnela sanoo:
Ostin pari vk sitten SteelSeries 5h v2 headsetin, olen ollut todella tyytyväinen. Todella mukavat päässä, helppo kuljettaa, koska kuulokkeet pystyy pistämään kolmeen osaan.
Mikkissä on myös ihan hyvä ääni ja sen saa kätevästi pillotettua kuulokkeiden sisään ja maksaa vain 57¤
Ostin pari vk sitten SteelSeries 5h v2 headsetin, olen ollut todella tyytyväinen. Todella mukavat päässä, helppo kuljettaa, koska kuulokkeet pystyy pistämään kolmeen osaan.
Mikkissä on myös ihan hyvä ääni ja sen saa kätevästi pillotettua kuulokkeiden sisään ja maksaa vain 57¤
Jooh, itekki harkitsin uusia kuulokkeita ja "5 hoot" näytti tuntui hyviltä (levelissä testattu) hinta vaan tuntui liialta... Muualla kun nuo maksaa joku 70¤ niin sitten Tietoaseman halpa hinta sai minut ostamaan ne. Tyytyväinen olen ollut! Tosin pieni miinus tulee siitä että basso on aika olematon verrattuna fatal1tyihin (käytin ennen niitä) mutta säätämällä saa noihinkin lisää bassoa. fatal1tyihin en ollut siksi tyytyväinen koska mun korville ne oli vähän liian pienet.. ei voinut pitää kauan putkeen päässä.
5 Hoot on ISOT ja peittää koko korvan eikä paina!!!
Osallistu keskusteluun ja rekisteröidy sivustolle.