Star review's - TF2
Jo vuonna 1998 ilmoitettu Team Fortress 2 on vihdoin saapunut kauppoihin. Peli tulee The Orange Boxin kylkiäisenä, mutta pelin voi myös ostaa erikseen Steam-verkkopalvelusta noin 20 dollarin hinnalla. Peli koki paljon muunnoksia ennen julkaisua ja se kannatti.
Pelin grafiikka on hyvin animaatioimaista ja se onkin hyvää vaihtelua nykyajan silmäkarkkipelien valtavirtaan. Grafiikka sopii peliin tosi hyvin, eikä silmäkarkkia jää kaipaamaan.
Pelin pelattavuus on viilattu tappiinsa. Mikään peli ei ole tarjonnut samanlaista pelikokemusta pelattavuudeltaan kuin TF2. Ympäri kenttää hyppely ja vihujen ampuminen on silkkaa hauskuutta varsinkin peliporukan kanssa ventin yhteydellä.
TF2 esittelee 9 eri hahmoluokkaa: Tiedustelijan, insinöörin, vakoojan, sotilaan, pyron, tarkka-ampujan, demomanin, lääkintämiehen ja heavyn. Hahmoluokat ovat hyvin tasapainossa ja se juuri onkin pelin parasta antia.
Pelin ääninäyttely on laadukasta ja aseen äänetkään eivät ole hernepyssyjen tasolla, vaan niissä on potkua.
TF2:ssa on kaksi eri pelimuotoa, klassinen lipunryöstö ja vähän erilainen komentopisteiden valtaaminen. Siinä tarkoituksena on estää toista joukkuetta valtaamasta pelikentältä löytyviä alueita.
Team Fortress 2 on yksi tämän vuoden kovimpia julkaisuja ja voin suositella sitä kaikille nettiräiskinnästä vähänkään kiinnostuneille. Ette tule pettymään.
5/5

Aihetta on muokattu: 18.12.2007 14:36
MAINOS
MAINOS
Hyvin perusteltu arvostelu, voisi kävijät vielä katsoa tätä traileria niin tietäisi enemmän :P
TF2 maksaa muuten erikseen 30 dollaria + verot, ei 20$.

Flawless sanoo:
Taidanpa ostaa kyseisen pelin ihan jo tän arvostelun perusteella.. Jotenki hauskasti sytytti toi Spy, varsinki tossa trailerissa se puukotus oli jotenki tosi hieno!
Orange Box täytyy kai hankkia, kun vielä tietäis hinnan..

PlayerOnesta paketti lähtee 45 eurolla.
Iso-Arska sanoo::
Hyvin perusteltu arvostelu, voisi kävijät vielä katsoa tätä traileria niin tietäisi enemmän :P
TF2 maksaa muuten erikseen 30 dollaria + verot, ei 20$.
Hyvin perusteltu arvostelu, voisi kävijät vielä katsoa tätä traileria niin tietäisi enemmän :P
TF2 maksaa muuten erikseen 30 dollaria + verot, ei 20$.
Kiitos. Kehut ovat aina tervetulleita.
Viestiä on muokattu: 18.12.2007 22:46
Osallistu keskusteluun ja rekisteröidy sivustolle.