BF2 pätkii
BF2 on pätkinyt pitkän aikaa, sille on laitettu nyt sen vaadittavan i Gt RAM-muistia, ja on huomattavasti vähentynyt, mutta sitä jatkui vielä vähän aikaa.
Sitten huomasin, että video-asetukset ovat kaikki high-tasolla. Laitoin ne lowiin.
Mutta vieläkin pätkii aika ajoin.
Elikkäs sitä liikkumisen viivettä.
Painan jätkää menemää vasemmalle, ei liiku.
Sitten painan oikealle, mutta ei liiku.
Parisen sekuntia, ja äijä lähtee menemäänn vasemmalle, mistä tulee vihulainen, joka ampuu ja äijäni haavoittuu. Äijä lähteekin tulituksen edestä takaisin oikealle aidan taakse, ilman, että ohjaan oikealle sillä hetkellä.
Juuri kun oikealta on tulossa tankki, painan vasemmalle, äijä kulkee vielä oikealle juuri sopivasti tankin piipun eteen ja lähteen ihan itsestään juoksemaan takaisin vasemmalle.
Ennen kuin painoin vasemmalle, painoin sitä näppäintä, josta äijä juoksee kovaa ja käännyin tulosuuntaani(aidan taakse).
Noh, äijä rupeskin normaalia juoksua menemään takaisin, mutta juuri aidan kohdalla tyyppi juoksi päin aitaa eikä käänynyt muualle mitenkään.
Pari sekunttia kesti ja tankii teki selvää.
Olisko lisää ideoita tähän ongelmaan?
Näppäimistönä ei siis tosiaankaan ollut IntelliPoint sillä hetkellä.
Näppäimistö on puhdas.
Kone on puhdas.
Kone ei tunnu kuumalta, no ihan pikkasen lämpimältä.
Tuuletin kyllä humisee vähän, mutta se ei tunnu liittyvän mitenkään ongelmaan.

Aihetta on muokattu: 18.05.2007 00:06
MAINOS
MAINOS
Itsellä ainakin kontrolli lagia on esiintynyt silloin, kun prioriteettejä on muutettu tehtävien hallinnasta.
E: Alkaa pikkusen jo vituttaa tää +1/-1 systeemi ku joka saatanan viestiin työnnetään miinusta. Tämä viesti oli ihan asiallinen ennen edittiä!
E: Alkaa pikkusen jo vituttaa tää +1/-1 systeemi ku joka saatanan viestiin työnnetään miinusta. Tämä viesti oli ihan asiallinen ennen edittiä!
Viestiä on muokattu: 27.05.2007 11:09
Tuo on aina vakio sanonta että asenna uudestaa. Se ei välttämättä aina auta mulla, on ollu moi ongelmia joihin ei oo
auttanu. Että välilä se o jopa vtun* turhaa.
auttanu. Että välilä se o jopa vtun* turhaa.
Viestiä on muokattu: 18.05.2007 16:30
eli nyt voin sanoa et kertokaa kaikki mitä tiedätte tästä itsellä on nähkääs sama ongelma mies jää juokseen hulvattomasti.. kone on puhas tehokas ja toimiva ja ja pelikin on pariin kertaan asennettu uudestaan ja prosessejakin on vain 32 päälä.. krafiikoilla ei tosiaan ole väliä onko täydet vaiko minimit tässä on tosi kyseessä kaikki aina kiroaa kun juoksen autoa kohti kyytiin eikä mitään tapahdu vaikka kaksin käsin hakkaan e:tä.. ja sittenhän siinä käy niin et omat ajaa yli
edit: lämmöt on pelatessa alle 45
edit edit: kaikki tämä oikeen paha alkoi muistaakseen sen ea:n kirjautumis ongelma hässäkän jälkeen
edit: lämmöt on pelatessa alle 45
edit edit: kaikki tämä oikeen paha alkoi muistaakseen sen ea:n kirjautumis ongelma hässäkän jälkeen
Viestiä on muokattu: 18.05.2007 18:31
Mortal76 sanoo:
Onko ongelmia muissa peleissä?
Entä onko paljon prosesseja käynnissä? (ctrl+alt+del)
Onko joku prosessi mikä vie paljon prosu tehoja tai muistia?
Uusimman näytönohjaimen ja piirisarjan ajurit OK?
Onko ongelmia muissa peleissä?
Entä onko paljon prosesseja käynnissä? (ctrl+alt+del)
Onko joku prosessi mikä vie paljon prosu tehoja tai muistia?
Uusimman näytönohjaimen ja piirisarjan ajurit OK?
Ongelmaa ei ole muissa, paitsvielä BF2142:sessa.
Ei ole paljoa prosesseja käynnissä.
Mikään ei näkyvästi vie muistia paljoa sinä aikana, kun BF2:sta pelailin.
Näyttöohjaimen ajurit ovat ok, mutta piirisarjan ajureista sen verran, että mistä niitä saa ladattua? Kokeilla vois, mutta epäilen (en tarkoita että "ei olisi mahdollista")
Pelaatko netissä vai ihan yksinpeliä?
Molempia.
eli nyt voin sanoa et kertokaa kaikki mitä tiedätte tästä itsellä on nähkääs sama ongelma mies jää juokseen hulvattomasti.. kone on puhas tehokas ja toimiva ja ja pelikin on pariin kertaan asennettu uudestaan ja prosessejakin on vain 32 päälä.. krafiikoilla ei tosiaan ole väliä onko täydet vaiko minimit Cry tässä on tosi kyseessä kaikki aina kiroaa kun juoksen autoa kohti kyytiin eikä mitään tapahdu vaikka kaksin käsin hakkaan e:tä.. ja sittenhän siinä käy niin et omat ajaa yli
edit: lämmöt on pelatessa alle 45
edit: lämmöt on pelatessa alle 45
Siis ongelmasi on täysin identtinen minun ongelmani kanssa... On se kivaa ku yrittää mennä oman tankin ohi juosten. Ensiksi juoksee normaalia vauhtia, sitten painaa sprintiä, mutta normaali vauhti sen kun jatkuu. Ja tankki päälle.
Olin makaamassa erään talon katolla ja vihulaiset laittoivat artya tulemaan. Yritin siinä sitten lähteä lätkimään, mutta äijä makas viel maassa, vaikka olin antanut uudet liikkumiskäskyt.
Pian äijä nousi seisomaan, n. 4 sec äijä juoksi eri suuntiin kierrellen. Syynä oli se, että olin yrittänyt lähteä eri suuntiin. Ja PAM!
Grafiikat mulla kyllä ovat siinä lowilla, paitsi texture...
Ja lämmöt ovat kyllä olleet sen alle 40, ehkä n. 31 tai jotain.
EDIT: Niin ja huomasin, että vaikutus on myös hiiressä.
Vähän väliä kuuluu sellanen piip äänikin, mutta vain kerran, se ei kuulu peräkkäin, kuten BF2142:sessa.
Niin että vieläkin tarvitsen apuja...
Viestiä on muokattu: 20.05.2007 21:23
Mulla aina ku alottaa pelaa jollai servul ni alus pätkii ihan hemmetisti mut sit ku on kerran kuollu ni se loppuu. Sama on jos pelaa kauan 4- tuntia ni alkaa taas pätkii koko ajan enemmän. sit jos koneen käynnistää uusiks ni loppuu. johtuu varmaan tehoist? mul on kaikki lowilla.
Anteeksi että tulen nostamaan tätä aihetta taas.
Elikkäs, korjauksen jälkeen BF2 pyöri komiasti, noin kuukauden.
Olin tässä kolme päivää pelaamatta BF2. Kun aloin eilen pelailemaan, rupesi taas tuo viivemeininki.
Puhdistin näppiksen, vaikka se jo puhdas olikin. Vaihdoin patterit, vaikka edellisetkin tuntuivat olevan vielä täynnä.
Asensin näppikselle ja hiirelle niiden omat softat. Merkki molemmilla on IntelliPoint ja OntellinType Pro ja versiot kummallakin 5.0. No, päivittelin, ei kun vain jatkuu. Sitten mietein täs, et olin asentanu Logitechin web-kameran, sen softat jne. Poistin sen pari webin softaa. Ei mitään vaikutusta. Missä voi olla vipa, joka tämän aiheuttaa. Olisiko kyseessä kenties joku modi vai mikä?
Ja kuten kerroin, aikaisemmin BF2 pyöri mainiosti.
Ja melkein unohdin:
Signaali on vahva. Kone puhdas. Tätä viivemeininkiä on niin yksin pelis kuin moninpelissäkin.
Muut pelit toimii normaalisti.

Viestiä on muokattu: 28.07.2007 19:44
Osallistu keskusteluun ja rekisteröidy sivustolle.