Call of Duty 4 Linux-palvelin on vihdoin valmistunut.
Ensimmäiset serverit ovat jo pyörimässä mutta virallista julkistusta ei ole vielä tehty, mutta nyt puhutaan todennäköisesti muutamasta päivästä, eli kenties jopa tällä viikolla (viikko 47) saadaan se kaikkien ulottuville.

The Cure on eräänlainen yhteisöconfig, jolla ei ole oikeastaan mitään tekemistä itse yhteisön kanssa. Curen suunnittelijat ja toteuttajat ovat lähinnä itse valinneet itsensä tähän hommaan, eikä "porukassa" ole yhtään peliyhteisöjen edustajia.
Call of Duty 4 Linux-palvelin on kohta saatavilla.
Kuten aiemminkin CoD-sarjassa on CoD4-palvelinta työstämässä Icculuksen Ryan Gordon. Hän kertoo että CoD4 on kohta valmiina, mutta monet ongelmat ovat hidastaneet sen tekoa.
Ryan Gordon on ollut mukana tekemässä Linux-porttausta moneen nyt viime aikoina julkaistuun peliin, joten häntä ei voi moittia hitaudesta. Tällä kertaa hän kuitenkin kertoo olevansa syypää linux-palvelimen julkaisun hitauteen.
Ryanin viesti kokonaisuudessa CoD-postituslistalla:

Asennusohje:
Pura paketti pelin asennuskansioon ja korvaa tiedostot kysyttäessä. Oletuspolku on C:\Program Files\Activision\Call of Duty 4 - Modern Warfare
Call of Duty 4 v1.1 (2 MB)

Ajankohtaista
Käynnissä olevia tapahtumia:
-
Tulevia tapahtumia:
-
Menneitä tapahtumia:
- YLE-lähetykset HD
- Turnaukset, streamit, aikataulut ja tulokset
- CS:GO-turnauksen joukkueet
- Kuvagalleria
- Tapahtumakierros
- Turnausten tulokset
- Esittely
- Turnaukset
- Katsojan opas
- Kuvagalleria
- Finaalipäivä
- Lopputulokset
- Venue Tour: Part 1
- Venue Tour: Part 2
- Venue Tour: Part 3
---------------------------------------------------------
Katso Gaming.fi:n kattava coverage-historia!

Facebook