
Pelaajan hahmo on merijalkaväen kersantti Henry Blackburnia, jonka tehtävänä on ryhmänsä kanssa etsiä asekätköä paikantamassa olleet mutta kadonneiksi päätyneet sotilaat.

Jos videoiden sisällön haluaa lyhyesti kiteyttää, on kehittäjien missio seuraava: luoda uudella teknologialla uusi innovatiivinen peli, joka on sellainen kuin fanit sen haluavat olevan.

Battlefield 3:n äänet eivät pohjaudu suoraan Bad Company 2:een vaan äänimaailman luvataan olevan erilainen. Etelä-Ruotsissa vietetyn kattavan nauhoitussession myötä äänet ovat puhtaammat, kirkkaammat ja ennen kaikkea tarkemmat. Kun yhtäaikainen äänitulva ei ole niin voimakas, on äänen lähteiden paikantaminen helpompaa.
Haastatteluvideolla nähdään kuinka nauhoituksia suoritettiin tulitaistelun keskellä ja eri etäisyyksiltä. Jalkaväen lisäksi mukana oli tankkeja, hävittäjiä...

Back to Karkand ei maksa Limited Editionin ennakkotilauksen yhteydessä, jälkikäteen se on hankittavissa erikseen noin kuukauden päästä.

Aivan määrättömästi pelikuvaa ei nähdä vieläkään, vaan julkistustrailerin vilauttelulinja jatkuu yhä. Joka tapauksessa, hyvältä näyttää!
Katso traileri:

On luvassa silti joitakin paljastuksiakin. Niistä ehkäpä mielenkiintoisin on vihje Battlerecorderin paluusta, että pelissä olisi Battlefield 2:n kaltainen replay-ominaisuus. Vielä vahvistamaton toiminto olisi todella tärkeä klaaniskenen syntymisen kannalta jo pelkästään siksi, että matsien tulokset on paljon helpompi vahvistaa tai kiistatilanteet ratkaista olemassa olevasta nauhoituksesta.
Toinen huomionarvoinen kohta on konsolien pelaajamäärän muuttuminen 32:ksi - virhe, totuus vai yhä päättämättä? DICE:hän on kommentoinut, ettei 24 pelaajan yläraja ole kiveen...

Game Informer pääsi kurkistamaan studion seinien sisälle ja ottamaan selvää millaisessa ympäristössä Battlefield 3:sta luodaan. DICE:n Karl-Magnus Troedsson hoiti juontohommat, kun tiloja kierrellään Cribs-tyyliin.
Katso miltä kierros näyttää!

Katso myös GameInformerin videohaastattelu, jossa on äänessä DICEn manageri Karl-Magnus Troedsson kertomassa Battlefield 3:n kehityksestä.

Listan merkittävimmät kohdat on lihavoitu. Huomionarvoisia asioita ovat PC:n yltäminen tärkeimmäksi alustaksi ja mittavat uudistukset tuova Frostbite 2.0.

Helmikuun lopussa paljastettavaksi suunniteltu tieto Battlefield 3 Limited Editionin herkuista on paljastunut. LE:n hankkivat palaavat uusiksi tehtyyn Karkandiin ja kolmeen muuhun Battlefield 2:sta tuttuun karttaan. Kartoissa käytössä on tietysti asiaankuuluvat aseet ja kulkuneuvot, saavutukset ja palkinnot. Muuta tuttua niistä ei sen sijaan löydy, sillä Frostbite 2 muokkaa fysiikoita sekä visuaalisuutta ja lisää tuhottavuuden.
...

Ohessa vielä kuva myyntikoteloiden kansista. Battlefield 3 on ennakkotilattavissa EA Storesta 50,99 euron hintaan. Julkaisu tapahtuu syksyllä 2011.

Tieto maailmalta kertoo, että EA Venäjä olisi julkaissut etuajassa Battlefield 3:n täksi päiväksi luvatun teaser-trailerin. Vielä ei ole selvää onko oheinen video juurikin se täksi päiväksi luvattu vai jokin muu. Joka tapauksessa se vaikuttaa aidolta, joskin anti jää pieneksi.
Katso Battlefield 3:n virallinen teaser:

Game Informerin tietojen mukaan Battlefield 3:ssa on sekä yksin- että moninpeli ja se julkaistaan kaikille kolmelle tärkeimmälle alustalle. Pelimoottorina on tietysti Frostbite 2, joka tuo paremmat animaatiot, uutta tekniikkaa realististen varjojen ja valaistuksien toteuttamiseen sekä huikean paljon monipuolisemmin tuhoutuvan ympäristön.
...

DICE:n David Goldfarb on jättänyt seuraavan viestin:

Siksipä maaliskuun 1. päivä pärähtää! EA järjestää San Fransiscossa paljastustilaisuuden, jossa Battlefield 3 esitellään suurelle yleisölle ensimmäistä kertaa. Tapahtumassa nähdään myös muita tulossa olevia EA:n pelejä.
Battlefield...
Ajankohtaista
Käynnissä olevia tapahtumia:
-
Tulevia tapahtumia:
-
Menneitä tapahtumia:
- YLE-lähetykset HD
- Turnaukset, streamit, aikataulut ja tulokset
- CS:GO-turnauksen joukkueet
- Kuvagalleria
- Tapahtumakierros
- Turnausten tulokset
- Esittely
- Turnaukset
- Katsojan opas
- Kuvagalleria
- Finaalipäivä
- Lopputulokset
- Venue Tour: Part 1
- Venue Tour: Part 2
- Venue Tour: Part 3
---------------------------------------------------------
Katso Gaming.fi:n kattava coverage-historia!
---------------------------------------------------------
Katso Gaming.fi:n kattava coverage-historia!
---------------------------------------------------------
Facebook