
Yhdeksi evääksi on otettu massiivinen mainosbudjetti. EA:n toimitusjohtaja John Riccitiello paljasti Ad Age -konferenssissä pitämässään esitelmässä, että Battlefield 3:n markkinoimiseen käytetään yli sata miljoona dollaria. Se vastaa lähes Black Opsin mainostamiseen käytettyä summaa, joka on tiettävästi pelihistorian suurin. Onnistuessaan panostus on silti kannattava, tuottihan Black Opskin pelkästään julkaisupäivänään 400 miljoonaa dollaria.
...

Ennen ennakkotilausta perumaan ryntäämistä tulee kuitenkin huomioida, että puhe on yksinpelistä, jonka on jo aikaisemmin kerrottu olevan vahvaan juoneen pohjautuva ja sen vuoksi rajattu. Yksinpelin on tarkoitus toimia sisäänheittäjänä uusille pelaajille, jotka eivät halua hypätä suoraan toimintaan moninpelissä.
Samassa haastattelussa Bach sanoo, että studio on kohdannut haasteita AI:n koodaamisen...

Tavallisesti julkaisut on päivätty tiistaille USA:ssa ja perjantaille Euroopassa. Väitetty päiväys on kuitenkin keskiviikko 2. marraskuuta, mikä aiheuttaa pieniä epäilyksiä paikkansapitävyydestä. Toisaalta, Battlefield 3:n tapauksessa suunnitteilla voi hyvinkin olla maailmanlaajuinen julkaisutapahtuma, jolloin peli olisi kaikkialla saatavilla yhtä aikaa. Ja mikäpä olisikaan parempi päivä juhlinnalle kuin pikkulauantai.


Oheisesta Games.on.netin haastattelusta selviää, että yksinpelillä tulee olemaan pituutta muikeat 12 tuntia eli huomattavasti enemmän kuin keskivertopelissä nykyisin. Bad Company 2:sta poiketaan myös tunnelman osalta, sillä siitä tuttu pilke silmäkulmassa -meininki on muuttunut totisemmaksi sodankäynniksi.
Katso haastattelu:

DICE:n tekniikkaguru Johan Andersson kommentoi asiaa Twitterissä toteamalla, etteivät 5-6 vuotta vanhat konsolit yksinkertaisesti kykene samaan kuin nykyaikaiset PC:t. Näin pelaajamäärää on pakko laskea, jotta pelattavuus säilyy tarpeeksi korkeana. Kommentti on sittemmin poistettu Twitteristä, joten joku ei siitä ilmeisesti kovin paljoa pitänyt.
Fakta ei silti muutu fiktioksi. Tosin DICE on luvannut, että pienemmästä pelaajamäärästä huolimatta Battlefield 3 tulee näyttämään konsoleillakin mahtavalta. Uuden pelimoottorin ja tekniikan avulla grafiikkaa pystytään lataamaan muistiin sujuvasti...

Fault Linen edellinessä osassa näytettiin kahden minuutin verran pelikuvaa yksinpelin kohtauksesta, jossa kerrostalon suojissa lymyilevä tarkka-ampuja tarvitsee vaimentaa. Mitä odotat kolmannen osan sisältävän?
* Päivitys: Tulevassa videossa on suuria tulitaisteluita!

PC:llä 64 pelaajalle suunnitellut kartat muuntautuvat konsoleilla paremmin pelaajamääriä vastaaviksi. 24 pelaajaa kun ei tarvitse lääniä yhtä paljon. Tiukemmista rajoituksista huolimatta hävittäjien puikoissa viihtyvät eivät joudu kärsimään, sillä ilmataistelualue on määritetty erikseen ja siellä sallittua tilaa on enemmän.

Videossa nähdään kahden minuutin edestä pelikuvaa kohtauksesta, jossa kerrostalon katto on viereisessä hotellissa lymyilevän tarkka-ampujan valvonnan alaisena. Pelaajan ryhmän tehtävänä on luonnollisesti muuttaa tilanne - helpoiten se onnistuu tuhoamalla koko hotelli.
Katso video:

Kolme maailmanlaajuisesti parasta ehdotuksen tekijää sekä ehdotuksen lähettänyt yhteisösivusto palkitaan Battlefield 3:n julkaisun jälkeen mahtavalla erikoispaketilla.
Ja jotta ehdotusten taso pysyisi korkeana, palkitsee Gaming.fi parhaan suomalaisen ehdotuksen vapaavalintaisella pelillä. Muista siis osallistua!

DICE:llä työn jäljestä ylpeillään jo nyt. Studion iso kiho Karl-Magnus Troedsson kommentoi PlayStation Magazinelle, että kilpailevien pelifirmojen tulisi olla varuillaan.
"Kilpailijamme laiskistuvat. He käyttävät samaa pelimoottoria ja samaa perusideaa pelin rakentamiseen. Jossain vaiheessa on otettava loikka ja kokeiltava uutta. En ole nähnyt heidän tekevän sitä aikoihin."
EA:n johtoa myöten on annettu lausuntoja, että Battlefieldien halutaan yltävän vastaaviin lukuihin kuin Black Ops. Activision...

Haastattelussa tulee puheeksi myös lukuisia muita mielenkiintoisia asioita. Trailerissa nähty maanjäristys muokkaa karttaa selvästi ja tavalla, joka ei aikaisemmissa peleissä ole ollut mahdollista. Tätä tullaan hyödyntämään BF3:ssa laajemminkin, Söderlund kertoo esimerkkinä tilanteesta jossa suuri pommi räjähtää ja vavisuttaa koko ympäristöä. Sama tuhoutuvuus on mukana myös moninpelissä.
Bad Company 2:ssa hahmot olivat...

Game Developer Conferencessä suljettujen ovien takana lehdistölle näytetty Battlefield 3:n esittelyvideo on päätynyt osittain nettiin, kun Multiplayer.it-sivusto salakuvasi esityksen. Tiettävästi video on jatkoa Fault Line -sarjalle, jonka ensimmäinen osa nähtiin keskiviikkona.
Videossa pelaaja ryömii ilmastointikanavaa huoneeseen, jossa on jonkinlaista elektroniikkaa. Lyhyen näpelöinnin jälkeen matka jatkuu ulos, jossa alkaa lähes välittömästi suuri taistelu. Sen keskyttää maanjäristys, joka kaataa suuren pilvenpiirtäjän pelaajan päälle.
Videon loppuosa ensin väläyttelee erilaisia tilanteita yksinpelistä ja siirtyy sitten esittelemään Frostbite 2:n valaistusominaisuuksia. Väläyksissä...

Esittelystä Game Developer Conferencessä vastannut Patrick Bach kertoo, että ääniin panostetaan urakalla. Nauhoituksia on suoritettu niin ulko- kuin sisätiloissakin, jotta äänet kuulostavat todenmukaisilta myös rakennusten sisällä.
DICE käyttää niin kutsuttua HDR-audiota. Siinä pelkkä äänenvoimakkuus ei ole ratkaisevassa asemassa vaan kaikki on kiinni desibeliarvoista. Pommin räjähtäessä ei ole mahdollista kuulla kuiskausta. Aivot mukautuvat kuultuun äänimaisemaan.
Jokaiselle äänelle määritetään desibeliarvo. Äänimoottori liikuttaa digitaalista korvaa spektrissä reaaliajassa, johtaen siihen, ettei ääniä tarvitse miksata manuaalisesti. Tämä...

Jos Game Developer Conferencessä olleita pelimedioita on uskominen, kyllä voi. Ylistys ei sentään ole täysin kritiikitöntä, mutta yleissanoma on jokaisella sama: Battlefield 3:sta on tulossa huikea peli - etenkin PC:llä.
Artikkeleita selatessa esille nousee graafisen ilmeen ylistäminen. Entistä kehittyneempi hajoamismalli ja aidonoloiset valaistukset ovat mainittuina jokaisessa. PC Gamer -lehti yltyy kehumaan Battlefield 3:a jopa maailman parhaimman näköiseksi PC-peliksi.
Tänään nähty traileri oli vain osa lehdistölle suljettujen ovien...
Ajankohtaista
Käynnissä olevia tapahtumia:
-
Tulevia tapahtumia:
-
Menneitä tapahtumia:
- YLE-lähetykset HD
- Turnaukset, streamit, aikataulut ja tulokset
- CS:GO-turnauksen joukkueet
- Kuvagalleria
- Tapahtumakierros
- Turnausten tulokset
- Esittely
- Turnaukset
- Katsojan opas
- Kuvagalleria
- Finaalipäivä
- Lopputulokset
- Venue Tour: Part 1
- Venue Tour: Part 2
- Venue Tour: Part 3
---------------------------------------------------------
Katso Gaming.fi:n kattava coverage-historia!
---------------------------------------------------------
Katso Gaming.fi:n kattava coverage-historia!
---------------------------------------------------------
Facebook