




Pahoittelut siitä, että ensimmäiseltä viikolta ei ole mitään uutista. Laitetaan motivaation piikkiin. Yritän tästä edespäin saada tapahtumasta aina viikkokatsauksen kirjoitettua. Ja mennäänpä sitten asiaan.


Edellisessä uutisessa kerroimme
Unimatrix 01:n cod2 -osion lopettaneen mutta tänään voimme jo kertoa Explicit Gamersin liittyneen vahvistamaan tätä suomalaista multigaming-tiimiä. Explicit Gamers ei ole pyörinyt otsikoissa aikaisemmin mutta lähemmin kun tarkastelee heidän lineuppiaan tulee siihen tulokseen, että heissä on potentiaalia korkeisiinkin saavutuksiin. Nykyinen Unimatrix 01.cod2 lineup on siis seuraavanlainen:
Jesse 'Pole_' Pollari
Lauri 'str33n' Ruhala
Antti 'anE' Mattila
Janne 'Peksi' Heinonen
Eilen julki tulleen uutisen mukaan suomalaisen Unimatrix01 organisaation Call of Duty 2 osio, joka tunnetaan myös nimellä whois?!, on päättänyt lopettaa tällä nimellä pelaamisen.
Ruotsalainen pelikahvio
Playz Hall of Fame järjestää toistamiseen Call of Duty 2 lanit. Samoihin aikoihin järjestetään myös Day of Defeat:Source lanit. Mukaan otetaan 32 CoD2 klaania ja 16 DoD:Source klaania.
Ajankohtaa ei ole vielä päätetty, mutta alustavasti on sovittu, että ne pidettäisiin marras- tai joulukuussa. LANit ovat kaksipäiväiset ja järjestetään viikonloppuna.
Clanbase järjestää tänä syksynä neljälle pelille Eurocupin finaalit. Pelit ovat Counter-Strike, Warcraft 3, Quake 4 ja Call of Duty 2. Tapahtumapaikkana toimii
Århus, Tanska. Call of Duty 2 -pelillehän oli varattuna 9 000 dollaria rahaa. Clanbase on julkaissut tapahtumalle omat sivut ja samalla myös säännöt.
UN1.CoD2 osio on uusinut lineuppiaan viimeaikoina.
Pelaavasta kokoonpanosta on lähtenyt
insek, jolla oli suurempia suunnitelmia oikeassa elämässään. Samaan aikaan porukasta lähti
emil, joka aloittaa oman projektinsa, joten häntä ei enään nähdä Unimatrixin lipun alla. Myös
Duffy on ilmoittanut jättävänsä klaanipelaamisen päiväjärjestyksestään.
Junk52 on uusimassa rivejään muutamien viikkojen inaktiivisuuden vuoksi.
Syynä tähän muutokseen on
quiNN:n ja
dae:n siirtyminen pois. Kyseiset herrat ovat toivoneet tilalleen löytyvän innokkaampia pelaajia, jotka haluavat voittaa ja haluavat tehdä sen eteen töitä kovasti.
Junk52:n klaaninjohtaja
Sec! lupailee, että jäljellä olevat pelaajat omistavat vielä kiinnostusta CoD2:ta kohtaan ja klaanilla on vielä suuria tavotteita edessä päin.
Sec! toivottaa hyvää menestystä pois lähteneille pelaajille ja haluaa myös muistuttaa tiedotuksellaan muita Junk52:n pelaajia.









Ajankohtaa ei ole vielä päätetty, mutta alustavasti on sovittu, että ne pidettäisiin marras- tai joulukuussa. LANit ovat kaksipäiväiset ja järjestetään viikonloppuna.


Juuri kun Tek9 ilmoitti, että molemmat de Quick:n veljekset (Woobai sekä Seifer) eivät enää pysty pelaamaan CoD2:sta samaan malliin kuin on ennen. Syynä opiskelu sekä yksityiselämä. Viime viikolla kuitenkin selvisi että
Tim "ecu" Biesemans on kadottanut kiinnostuksensa pelata Call of Duty 2:sta ja päätti lopettaa pelaamisen välittömästi. Ecu oli yhdessä Woobain sekä Seiferin kanssa Tek9:n kantavia voimia tuomassa menestystä the Playaz-laneilta, Clanbasen Eurocupista sekä Outpost on Fire-laneilta. Tek9 haluaakin kiittää ecua hänen kovasta panoksestaan tiimille.

Kyllä, Suomen yksi parhaimmista Call of Duty 2 klaaneista on tullut tiensä päähän. Syy tällä kertaa on jo niin monen klaanin hajoittanut motivaation puute, joka vaivasi joitain pelaajista. Myös viime aikaiset tulokset saattoivat vaikuttaa asiaan.
Osa teistä on todennäköisesti lukenut tästä tapahtumasta jo joltain toiselta sivustolta, mutta ajattelin silti kirjoittaa siitä, koska kyseessä on aika merkittävä tapahtuma. Viime viikonloppuna Hollannin Roterdaminssa järjestettiin LANit Call of Duty 2- ja Enemy Territory peleille. Meidän huomiomme kiinnittyi luonnollisesti CoD2:en puolelle. Laneille osallistui 12 klaania ympäri Eurooppaa, mutta yhtään edustajaa ei Suomesta nähty.

Pelaavasta kokoonpanosta on lähtenyt




Syynä tähän muutokseen on


Junk52:n klaaninjohtaja

Sec! toivottaa hyvää menestystä pois lähteneille pelaajille ja haluaa myös muistuttaa tiedotuksellaan muita Junk52:n pelaajia.
Ajankohtaista
Käynnissä olevia tapahtumia:
-
Tulevia tapahtumia:
-
Menneitä tapahtumia:
- YLE-lähetykset HD
- Turnaukset, streamit, aikataulut ja tulokset
- CS:GO-turnauksen joukkueet
- Kuvagalleria
- Tapahtumakierros
- Turnausten tulokset
- Esittely
- Turnaukset
- Katsojan opas
- Kuvagalleria
- Finaalipäivä
- Lopputulokset
- Venue Tour: Part 1
- Venue Tour: Part 2
- Venue Tour: Part 3
---------------------------------------------------------
Katso Gaming.fi:n kattava coverage-historia!
---------------------------------------------------------
Katso Gaming.fi:n kattava coverage-historia!
---------------------------------------------------------
Facebook