Eilisiltana pelattiin DreamHack Winter 2009 CS 1.6 -turnauksen pudotuspelit, joissa nousi esille yllätyksiäkin. Tästä esimerkkinä SK Gamingin ja fnaticin tipahtaminen pudotuspelien 1. ja 2. kierroksella ja finaalikaksikko mTw ja Begrip Gamingin rippeistä muodostunut ja ensimmäisen lanivoittonsa ottanut MeetYourMakers.
Lohkovaihe sujui monien odotusten mukaisesti, eikä yllätyksiä juurikaan tullut. Suomalaisten harmiksi eXelon Gaming putosi omassa lohkossaan kolmanneksi fnaticin voimin ja näin ollen myös ulos turnauksesta. Positiivisempänä tapauksena mainittakoon wooSai.fi:n jatkoon pääsy Evil Geniusesin kanssa A-lohkosta. Mutta sitten alkoivat yllätykset ja jännitysnäytelmät pudotuspelien merkeissä.

DreamHack Winter 2009 CS 1.6 -lohkovaiheet ovat nyt takana ja jäljellä ovat single elimination pudotuspelit, joissa kaikki ottelut pelataan paras kolmesta -systeemillä. Myöhästelyistä huolimatta pelit saatiin pelattua ilman suurempia yllätyksia, paitsi että suomalaisten harmiksi eXelon Gaming lähetettiin kotiin omasta lohkostaan fnaticin ja Spirit of Amigan voimin. wooSai.fi ja Evil Geniuses, jossa pelaa Tomi "lurppis" Kovanen, pääsivät kumpikin jatkoon A-lohkosta. Pudotuspeleihin wooSai.fi saa ensimmäiseksi vastaansa ranskan ylpeyden Milleniumin.
Streamia löytyy edelleen; ruotsia osaaville on tarjolla herkkua sillä Ruotsin valtion televisiokanava STV tarjoaa livestreamia sivuillaan. Toinen vaihtoehto on DreamHackin omat stream1, stream2. ja stream3. Streamit kaksi ja kolme tuntuvat olevan aktiivisempia pelien näyttäjiä, valitettavasti selostus ruotsiksi.

Tänään käynnistyi maailman suurimman LAN-tapahtuman CS 1.6 -turnaus. Odotettavissa on monia tiukkoja otteluita maailman parhaimmistoon kuuluvien kynäritiimien välillä.
Lohkovaihe pelataan siis tämän päivän aikana ja jokaisen lohkon kaksi parasta etenee huomenna pelattaviin pudotuspeleihin. Turnauksessa on jaossa myös mukavasti rahaa, sillä palkintopotista löytyy 200 000 SEK eli noin 18 000 euroa. Turnauksessa nähdään myös suomalaisvärejä, sillä wooSai.fi sekä eXelon Gaming ottavat osaa turnaukseen. Niin ja nähdään turnauksessa enemmänkin suomalaisvärejä, sillä Evil Geniuses -joukkueessa pelaa Tomi "lurppis" Kovanen.

DreamHack Winter 2009 -tapahtumaan osallistuvan suomalaisen Counter-Strike 1.6 -tiimin, eXelon Gamingin, (ex. Munkka) riveissä on tapahtunut juuri tapahtuman kynnyksellä väliaikaisia pelaajamuutoksia. Tiimin viidestä virallisesta jäsenestä vain kaksi, allu ja Melser löysivät kalenteristaan aikaa tapahtumalle, joten pelaajia täytyi ottaa mukaan joukkueen ulkopuolelta. Kolme väliaikaista pelaajaa ovat Scurk iON ja daichi. Tämä on ymmärrettävä ratkaisu, sillä tieto eXelonin osallistumisesta DreamHackeille saatiin vasta tällä viikolla.
Suomea DreamHackeilla "edustaa" kaksi tiimiä, wooSai ja eXelon Gaming.
Suomea DreamHackeilla "edustaa" kaksi tiimiä, wooSai ja eXelon Gaming.
Brasilian ja maailman parhaimmistoon kuuluva Made In Brazil organisaation Counter-Strike 1.6 -joukkue on erotettu organisaatiosta ja päättänyt laittaa pillit pussiin lopullisesti. Joukkueen tähtipelaajan Raphael "cogu" Camargon päätös lopettaa pelaaminen oli liikaa organisaatiolla ja korvaajan etsimisen sijasta koko joukkue sai lähteä.
mibr:n suurin saavutus tuli vuonna 2006 kun he voittivat ESWC lopputurnauksen. Tästä alkoi kuitenkin alamäki, jolloin tiimin miehitys muuttui jatkuvasti. Häviö Brasilian WCG -karsinnoissa Firegamersille oli viimeinen naula arkkuun.

Aiemmin tänään uutisoimme, että munkka korvaa Power Gamingin DreamHack Winter 2009 -tapahtumassa. Tämän lisäksi kyseinen suomalaismiehistö ilmoitti löytäneensä organisaation, jota edustaa jatkossa. Mutta mikä organisaatio on kyseessä, siitä ei ollut vielä tietoa.
Nyt suomalaisen kynärimiehistön uudesta organisaatiosta on tullut tietoa. Suomalainen organisaatio nimeltään eXelon Gaming on nimittäin ottanut munkan siipiensä suojaan. Näin ollen munkka-miehistö nähdään DreamHack-tapahtumassa eXelon-nimellä. Uusi eXelon.CS pääsee korvaamaan Power Gaming -miehistöä, koska he sijoittuivat Suomen karsinnoissa toiseksi heti PG:n jälkeen.

Eilen ilmoitimme, että DreamHack Winter 2009 -tapahtuman CS 1.6 -turnauksen lohkot on julkaistu. Samalla ilmoitimme myös, että toinen Suomea edustavista joukkueista, Power Gaming, joutuu jättämään kyseiset lanit väliin, koska Niko "naSu" Kovanen on valitettavasti sairastunut sikainfluenssaan.
Power Gaming jätti näin ollen F-lohkosta yhden paikan vapaaksi. Kyseisessä lohkossa pelaavat SoA, 2easy4 sekä yksi BYOC-karsinnoista turnaukseen selviytyvä joukkue.
Power Gaming jätti näin ollen F-lohkosta yhden paikan vapaaksi. Kyseisessä lohkossa pelaavat SoA, 2easy4 sekä yksi BYOC-karsinnoista turnaukseen selviytyvä joukkue.
Euroopan suurin Counter-Strike 1.6 -turnaus on alkamaisillaan. Turnaus alkaa torstaina BYOC -karsinnalla, jossa valitaan kuusi tiimiä itse lopputurnaukseen. Viimeinen vapaa paikka valitaan PlayZeekin DreamHack-ladderin 20. rundin perusteella.
Turnauksessa nähdään komea kirjo maailman parhaita joukkueita ja on paikanpäälle suomalaisiakin eksynyt. Suomea länsinaapurissa edustaa wooSai.fi. Myös Power Gamingin oli tarkoitus lähteä Ruotsiin, mutta uusinpien tietojen mukaan Niko "naSu" Kovanen on sairastunut sikainfluenssaan, joten joukkue joutuu jättämään DreamHackit väliin. Nikon veli Tomi "lurppis" Kovanen nähdään kuitenkin Evil Geniuses:in riveissä DH:ssa. Power Gamingiä korvaa toinen suomalainen ryhmä, eXelon Gaming.

Naapurissa tapahtuu, kun Venäjän menestyneimpiin joukkueisiin kuuluva Virtus.pro on ilmoittanut CS 1.6 -joukkueensa hajoavan. WCG09-turnauksen lohkovaiheessa pudonneen joukkueen kaksi pelaajaa; Dmitriy 'hooch' Bogdanov ja Roman 'ROMJkE' Makarov, päättivät siirtyä WCG09:ssä pudotuspeleihin kavunneeseen kazakstanilais pohjaiseen k23:een, jonka johdosta venäläis joukkue ei alkanut enää etsiä paikkaajia. Hajoamisen jälkeen Alexey 'LeX' Kolesnikov ilmoitti pelaavansa CMAX.gg:n riveissä Arbalet Cup Europessa.
Kuukauden päästä starttaa World eSports Masters 2009 -turnaus Hangzhoun kaupungissa Kiinassa ja kyseisen tapahtuman CS 1.6 -turnaukseen osallistuvat kahdeksan joukkuetta on nyt selvillä. Joukossa ovat mm. WCG 2009 -finalistit AGAiN ja fnatic. Lisäksi joukkoon on päässyt myös kovia otteita WCG:ssä näyttänyt suomalainen Power Gaming. WEM 2009 järjestetään 12.-20.12. West Lake International Expo -tapahtumassa.
* Päivitys: Palkintopotti CS 1.6 -turnauksen osalta tulee olemaan $46 000, josta voittaja saa $22 500.
* Päivitys: Palkintopotti CS 1.6 -turnauksen osalta tulee olemaan $46 000, josta voittaja saa $22 500.
Neljä päivää sitten käynnistyivät tämän vuoden WCG-finaalit CS 1.6:n osalta Chengdussa, Kiinassa. Lohkovaihe pelattiin torstain ja perjantain aikana, pudotuspelit käynnistyivät eilen ja tänään aamuyöllä Suomen aikaan on pelattu turnauksen pronssipeli sekä finaali.
Kovin paljon ei näillä laneilla yllätyksiä nähty. Ainoaksi yllätykseksi jäi CMAX.gg-miehistön sijoitus neljän parhaan joukkoon. CMAX.gg eteni lohkostaan jatkoon Turmoilin ohella, jättäen mousesportsin kolmanneksi ja pudotuspelien ulkopuolelle. Pudotuspeleissä CMAX:lla ei ollutkaan kovin pahoja vastustajia ennen semifinaaleja, minkä takia he pääsivät helposti neljän parhaan joukkoon.

Afterlifen järjestämän CS 1.6 -liigan ensimmäinen kausi on saatu päätökseen. Finaalissa pelasivat vastakkain Team-Face ja FatalFlawn. Ottelu päättyi 2-0 Team-Facelle, mutta kun joukkueelta kysyttiin ineyes:eja, niitä ei suostuttu antamaan/niitä ei ollut. Tästä syystä heidät poistettiin liigasta ja voittajaksi julistettiin FatalFlawn. Pronssiottelussa pelasivat hard2own ja Rectum Worms, joka päättyi lukemiin 2-0 hard2ownille.
Eilen pyörähti tämän vuoden WCG-finaalit käyntiin Counter-Strike 1.6 -turnauksen osalta.
Kyseiset WCG-finaalit on tänä vuonna Chengdussa, Kiinassa. Mukana turnauksessa oli alunperin 37 maailman parasta kynäritiimiä, jotka saapuivat Chengduun taistelemaan WCG 2009 -tittelistä, sekä muhkeista palkinnoista. Yhteensä finaaleissa on jaossa vajaa 300000 dollaria, joista peräti 63000 dollaria sekä kymmenientuhansien dollareiden tuotepalkinnot jaetaan CS 1.6 -turnauksessa.
Turnauksessa on mukana myös suomalaisvärejä, sillä Power Gaming on mukana turnauksessa. Lisäksi he varmistivat eilen pääsyn pudotuspeleihin, sijoittumalla oman lohkonsa toiseksi heti mTw:n jälkeen.

Tämän vuoden DreamHack Wintereiden CS 1.6 -compon palkintopotti on kutistunut huomattavasti viime vuoden tapahtumaan verrattuna. Tänä vuonna rahaa on jaossa ¤18,000, kun taas edellinen potti oli ¤19,500 ja saman summan edestä tuotepalkintoja. Tällä kertaa vain kolmas ja neljäs joukkue saavat kumpikin viidet Sennheiser PC350 -kuulokkeet. Tällä hetkellä kaksikymmentä joukkuetta on selviytynyt karsinnoista, joiden joukossa on Suomen karsintojen voittaja Power Gaming ja Baltian maiden karsinnoista selviytynyt wooSai.fi.
DreamHack on maailman suurin tietokonefestivaali ja Winter 2009 -tapahtuma järjestetään tuttuun tapaan Ruotsissa Jönköpingissä 26.-29. Marraskuuta. Samassa tapahtumassa järjestetään myös Modern Warfare 2 -turnaus, jonka karsinnat ovat käynnissä. Kyseisen turnauksen palkintopotti on 50,000 SEK (~¤5,000).

Neljä asiaa; World Cyber Games 2009 CS 1.6 -finaalit, 37 maailman parasta joukkuetta, viisi päivää ja Chengdu, Kiina. Ensi viikolla, Marraskuussa 11.-15. -päivä, alkavat WCG 2009 -turnauksen finaaliottelut, jolloin todella ratkaistaan kuka on kuka. Turnauksessa otellaan mm. Warcraft 3:n, StarCraftin, Guitar Heron ja tietenkin Counter-Strike 1.6:n mestaruudesta. Palkintojen ja palkintorahojen kokonaissumma on huikeat $283000, josta CS 1.6 on saanut $63000 ja kymmenientuhansien dollareiden edestä tuotepalkintoja. Muistutamme vielä, että näiden 32:n kärkijoukkueen joukosta löytyy myös Suomen edustaja; Power Gaming.
Ajankohtaista
Käynnissä olevia tapahtumia:
-
Tulevia tapahtumia:
-
Menneitä tapahtumia:
LanTrek '15 - 26.2.-1.3.2015
Assembly Winter 2015 - 30.1.-1.2.2015
Assembly Summer 2014 - 31.7.-3.8.2014
- YLE-lähetykset HD
- Turnaukset, streamit, aikataulut ja tulokset
- CS:GO-turnauksen joukkueet
- Kuvagalleria
- Tapahtumakierros
- Turnausten tulokset
Assebly Winter 2014 - 31.1.-2.2.2014
- Esittely
- Turnaukset
- Katsojan opas
- Kuvagalleria
- Finaalipäivä
- Lopputulokset
- Venue Tour: Part 1
- Venue Tour: Part 2
- Venue Tour: Part 3
LanTrek 2014 - 10.-12.1.2014
---------------------------------------------------------
Katso Gaming.fi:n kattava coverage-historia!
---------------------------------------------------------
Katso Gaming.fi:n kattava coverage-historia!
---------------------------------------------------------
Facebook