
Belgialainen eSports-organisaatio, WinFakt, on ilmoittanut päätöksestään erottaa suomalainen CS 1.6 -miehistö.
Paistit-nimellä pelannut tiimi liittyi WinFaktiin viime elokuussa tarkoituksenaan osallistua

e-Stars-tapahtumaan, mutta yhteistyö ei päättynytkään kyseiseen tapahtumaan. Joukkue on matkustanut ympäri maailmaa ja osallistunut eri LAN-tapahtumiin ja menestystäkin on tullut, kuten 2. sija

IEM6 Global Challenge -tapahtumasta, New Yorkissa sekä 3. sija

Copenhagen Games 2012 -tapahtumasta.

Tänään aamulla käynnistyi Intel Core Challenge -turnaus

Tukholmassa, Ruotsissa. Tapahtumassa nähtiin kahdeksan joukkuetta taistelemassa huimasta 10 000 dollarin palkintopotista, minkä voittajajoukkue kuittaa kokonaisuudessaan itselleen. Turnaus pelattiin kokonaisuudessaan tänään ja vajaa tunti sitten päättyneessä finaalissa voittajaksi selviytyi

SK Gaming.
Turnaus käynnistyi klo 11.00 Suomen aikaa kahden ottelun voimin.

fnatic ja

ICSU sekä

WinFakt ja

eSrael taistelivat paikoista semifinaaleihin.

DreamHack on ilmoittanut, että tuleva kesän laneilla tullaan näkemään Counter-Strike 1.6 -turnaus ja mukana nähdään tietysti 1.6-skenen kärkinimiä. DreamHack Summer 2012 -lanit järjestetään 16.-18. kesäkuuta

Jönköpingissä, Ruotsissa.
Uutisoimme pari viikkoa sitten Inferno Onlinen järjestämästä Intel Core Challenge -turnauksesta, joka järjestetään huomenna

Tukholmassa, Stockholm E-Sport Areenalla.
Turnaukseen osallistuu yhteensä kahdeksan joukkuetta, joista neljä sai suoran kutsun. Kyseiset joukkueet ovat

WinFakt,

ESC Gaming,

SK Gaming sekä

fnatic. Loput neljä joukkuetta saadaan selville online- sekä lan-karsinnoilla, joista viimeinen lan-karsinta järjestetään tänään ja voittaja selviää myös tämän illan aikana. Online-karsintojen kautta turnaukseen tiensä selvittivät

eSrael sekä toinen suomalaisjoukkue,

eestralis. Ensimmäisen lan-karsinnan kautta turnaukseen selvisi

Hellslayers.

Eilen
uutisoimme 
Natus Vincere -miehistön päätöksestä vetäytyä fnatic PLAY CS 1.6 -liigasta kokoonpano-ongelmien takia. Fnatic päättikin hommata Na'Ville korvaajan liigaan, jotta sitä pystytään jatkamaan normaalisti.
Natus Vinceren tilalle liigaan tulee

KerchNET. Tämän muutoksen takia

Wikipediots joutuu pelaamaan ensimmäisen kierroksen pelinsä uudelleen, missä he alunperin kohtasivat Na'Vin.

Fnatic PLAYn järjestämä CS 1.6 -liiga käynnistyi vajaa viikko sitten, kun ensimmäisen kierroksen kolme ensimmäistä matsia pelattiin. Toinen kierros alkoi tänää a-lohkon peleillä, mutta se päättyi yllättäen jo kahden ottelun jälkeen, koska

Natus Vincere ilmoitti vetäytyvänsä liigasta.
Ukrainalaisilla ei ollut paras mahdollinen lähtökohta liigaan, sillä heidän tunnettu AWP-pelaaja

Yegor "
markeloff" Markelov on ollut lomalla ja täten NaVi joutui ottamaan entisen

DTS-pelaajan, Kirill "ANGE1" Karasiowin korvaamaan markeloffia.

Viime viikon torstaina
uutisoimme, että fnatic PLAY järjestää noin kuukauden kestävän online-liigan CS 1.6:een. Perjantaina uutisoimme HLTV.org-sivuston julkaisseen lohkot liigaan.
A-lohkosta löytyvät mainetta ja kunniaa niittäneet

ESC Gaming sekä

Natus Vincere, jotka todennäköisesti taistelevat lohkon voitosta. Kolmannesta jatkopaikasta käydään varmasti kova kamppailu, mutta

Lemondogs on varmasti suurin suosikki ottamaan viimeisen jatkopaikan.

Eilen
uutisoimme fnatic PLAYn tulevasta online-liigasta kynäriin. HLTV.org-sivusto sai hommakseen jakaa liigaan osallistuvat 12 joukkuetta kahteen eri lohkoon. HLTV on jo ehtinyt saamaan lohkojaon tehtyä ja lohkot on myös julkaistu.
Kuten aiemmassa uutisessa jo mainitsimme, liigasta tulee varmasti mielenkiintoinen, sillä mukana on monia maailman huipputiimejä, kuten

Natus Vincere sekä

ESC Gaming ja suomalaisedustuksesta vastaava WinFakt. Ja sitten itse asiaan eli liigan lohkoihin.

Tunnetulla fnatic-organisaatiolla on ollut jo pitkään oma turnausjärjestelmä, nimeltään fnatic PLAY. Eilen he ilmoittivat uudesta online-liigasta Counter-Strikeen, mikä on hyvä asia, sillä online-liigoja ei kynärin puolella ole turhan paljoa. Ja vielä kiinnostavammaksi liigasta tekee sen, että siihen ottaa osaa useita maailman parhaimmistoon kuuluvia joukkueita ja

WinFakt vastaa turnauksen suomalaisedustuksesta.

Inferno Online järjestää yhteistyössä Intelin kanssa CS-turnauksen huimalla palkintopotilla, jonka voittajatiimi kuittaa kokonaisuudessaan itselleen. Turnauksen avulla juhlistetaan 3. sukupolven Intel Core -prosessoreita, mikä myös näkyy turnauksen nimessä, joka on "3rd Generation Intel Core Challenge by Inferno Online".
Kuten sanottu, turnauksella on huima palkintopotti eli 10 000 dollaria. Mutta toisin kuin yleensä, tällä kertaa rahasummaa ei laitetakkaan jakoon esimerkiksi top3:lle, vaan tässä turnauksessa voittaja vie kaiken mukanaan.

Copenhagen Gamesin viimeinen kutsu on lähetetty ja sen on vastaanottanu brasilialainen joukkue

semXorah viimeistellen 24 kutsutun joukkueen listan. semXorahin viimeisimpiin saavutuksiin kuuluu 9-10.sija IEM6 World Championship -turnauksessa.

Venäläinen Counter-Strike -pelaaja

Roman "h4cker" Abramov on hylännyt vanhan joukkueensa Virtus Pron liittyäkseen kilpailevan joukkueen Moscow Fiven riveihin.

Alexander "xek" Zobkovin lähdettyä M5:stä, jäi joukkue ilman viidettä pelaajaa ja vain päivä kyseisestä tapauksesta, joukkue ilmoitti h4ckerin lisäämisestä riveihinsä.

Nykyisistä älypuhelimista on moneksi, nyt myös tyydyttämään Counter-Striken pelihimot. Venäläiset pelikehittäjät ovat luoneet Android-puhelimille käännetyn version CS:stä, joka näyttää täysin itseltään ja tukee online-moninpeliä. Pelistä kiinnostuneiden kannattaa suunnata XDA-Developersien
foorumille ja ladata 6p-versio Android 2.3+ -alustalle. Palvelimilla pelaajia on kehittäjien mukaan jo yli 600!
Jottei homma jäisi pelkillä sormilla nyhjäämiseksi, ovat kehittäjät luvanneet tuoda tableteille hiiri- ja näppistuen myöhemmissä versioissa.
Katso video:

Uudella kokoonpanolla pelannut

fnatic otti ansaitun voittonsa juuri järjestetyn IEM VI Global Challenge Guangzhou CS 1.6-turnauksen finaalissa, kovaa vastustajaansa

Mousesportsia vastaan. fnaticin ruususen unta nukkunut voittoputki saikin uuden, lupaavan alun joukkueen voitettua kolme kierrosta kestäneen matsin tuloksin 1-2. Matsin yhdeksi ykkösnimeksi mainittiinkin fnaticin uusin pelaaja,

Michael "Friis" Jørgensen.

Espanjalainen x6tence ilmoitti tänään kotisivuillansa kolmen CS-pelaajan peliuran päättymisestä.
Espanjan huippunimiin kuuluva

Jonathan "MusambaN1" Torrent,

Adrián "sioK" Rodríguez ja

Aitor "milicua" Fernández keräsivät kasaan joukkueensa kanssa huikeat 56 voittoa pelatessaan x6tence:n riveissä. Syitä peliuran lopettamiseen oli mm. motivaation loppuminen, sekä uuden sivun kääntäminen elämässä.