
Kovan tason suomalainen CoD4-joukkue, Team ESPC, on aloittanut valmistautumisen kesään ja kesän LAN-tapahtumiin tekemällä muutoksen kokoonpanoon. Samuli "
sLWx" Kettunen jättää pelaamisen vähemmälle kesän ajaksi ja hänen saappaisiin astuu Jani "
synde" Koskinen.
Tiimi on ehtinyt jo tämän alkuvuoden aikana käymään parissa LAN-tapahtumssa ihan hyvällä menestyksellä. Helmikuun alkupuolella tuli ensin 3. sija

BenQ Grunex European LAN -tapahtumasta ja heti perään seuraavalla viikolla voitto

Epic.EIGHT-laneilta. Vaikka menestystä ja hyviä tuloksia on tullut, niin joukkue joutuu ottamaan osaa kesän laneille hieman muuttuneella kokoonpanolla.

Excello laittoi hynttyyt yhteen tietokonevalmistaja InWinin kanssa ja lopputuloksena on InWin COD4 Challenge. Turnaus pelataan single-eliminationa ja se tarjoaa aloituspaikan jopa 128 joukkueelle. Joukkueet turnaukseen löytyivät vaivatta, kun rekisteröityjä joukkueita ennen ilmoittautumisajan loppua oli 166. Suomalaisväriä oli joukossa kaikkiaan viisi.

Monet ovat sanoneet, että CoD4 ProMod scene on vaipunut unholaan ja sillä ei ole mitään sijaa enään nykypäivänä eSports-skenessä. Väitetään, että peli on jo vanhentunut ja se ei kerää uusia pelaajia tai seuraajia/katsojia online- tai offline-turnauksiin. Mielipidettä puoltavat ovat varmasti oikeassa jossain määrin, mutta silti se ei ole todellakaan kuollut. Se odottaa vain uutta nousua.
Moni ei olisi uskonut CoD4-skenen pysyvän tolpillaan vielä viisi vuotta pelin julkaisemisen jälkeen. "Frägmoviet" ovat jatkuvasti esimerkiksi Hazard Cinema-Youtube kanavan suosituimpia videoita ja keräävät enemmän katsojia kuin Modern Warfare 3:n montaget yms. ProMod on aina mielenkiintoista seurattavaa. Se kuuluu Fps-pelien eliittiin sen ominaisuuksillaan ja...

Peliorganisaatio Antwerp Acesin Call of Duty 4 -joukkue on tullut pakon eteen, jossa heidän täytyy vaihtaa pelaajaa. Viimeaikoina on pyörinyt huhuja, että juuri hiljattain Team Dignitaksen lähtenyt pelaaja olisi harjoitellut kyseisen joukkueen kanssa ja nyt nämä huhut tulivat toteen.

Saksassa päämajaansa pitävä organisaatio iN7 eSports, joka on ollut yksi aktiivisimmista Call of Duty 4 -skenen seuraajista on lisännyt uuden saksalaisen Call of Duty 4 -joukkueen riveihinsä. Kyseinen joukkue sisältää kolme pelaajaa, jotka ovat pelanneet keskenään yli vuodenpäivät, joten joukkueen tasapainoisuus oli varmasti yksi suurimmista valintakriteereistä.

Sledgehammer Studiosin tiedetään työstäneen 3. persoonan Call of Duty -peliä ennen siirtymistään vahvistamaan Modern Warfare 3:n kehitystiimiä. Sittemmin pelin kohtalo jäi avoimeksi. Studio ei ole ensimmäinen, joka yrittää irtautua CoD-pelisarjan peruskaavasta, sillä jo ennen kuin Call of Duty 4 julkaistiin ja Activision yhdistyi Blizzardin kanssa, oli työn alla toisenlainen toimintaseikkailu.
Call of Duty: Devil's Brigade -nimen saanut tuotos oli nimettömän ryhmän käsissä samaan aikaan kun Infinity Ward kehitti ensimmäistä Modern Warfarea. Vaikka pelit poikkesivatkin sisällöltään ja lähestymistavoiltaan selvästi, näki Activision tarpeen hämmentää soppaa. Yhdeksän kuukauden kehittämisen jälkeen peli vihellettiin poikki, vaikka matkaa olisi ollut julkaisuun enää vain viisi...

Viikonloppuna Helsingin Pelitalolla pelattu Helsinki CoD challenge 2011 päättyi jännittävään finaaliin. Suomalainen TeamESPC kohtasi loppuottelussa Unkarilaisen Anexis eSportsin. Anexis eSports selvitti tiensä finaaliin winners bracketin kautta ja TeamESPC losers bracketin kautta, jonne heidät toisella playoff-kierroksella tiputti Venäläinen Team Empire.
Jotta TeamESPC voittaisi turnauksen he eivät saisi hävitä yhtään karttaa, koska joukkue tuli finaaliin losers bracketin kautta. Finaali alkoi TeamESPCllä lupaavasti 16 - 13 voitolla mp_strikessä. TeamESPCllä oli myös omat hetkensä mp_backlotissa, mutta ennakkosuosikkina turnaukseen lähtenyt Anexis eSports otti lopulta voiton 16 - 13.

Helsiki CoD Challenge 2011 on jo täydessä vauhdissa Helsingin Pelitalolla. Matsit ovat käynnistyneet iltapäivällä kello 15.00 A ja B -lohkojen otteluilla. Illan viimeinen matsi alkaa aikataulun mukaan kello 19.30. Lauantai aamuna kello 11.00 jatketaan C ja D -lohkojen alkusarjalla. Otteluita voi seurata suorana englanniksi
täältä ja suomeksi
täältä.
Turnauksessa pelaa täydet 20 joukkuetta, joten palkintopotti on mukavat 5500 euroa. Bonuksena voittajille jaetaan vielä Benqin monitorit. Hyvien palkintojen perässä Suomeen on saapunut ulkomailta kuusi tiimiä. Näiden joukossa on myös Unkarilainen Anexis eSports, jota voidaan pitää yhtenä ennakkosuosikkina turnauksessa.
Joukkueet ja lohkot:

Suuren suosion saavuttanut Helsinki Cod Challenge palaa marraskuussa. Vaikka tapahtuman paikka on sama, peli-intoa lisää myös suurempi voittopotti, jonka vuoksi paikalle on odotettavissa joukkueita ulkomailta. Jos tapahtumaan osallistuu kaikki 24 joukkuetta, palkintopotissa on jaossa huimat 5500 euroa.
Lisää ruutia tapahtumaan lisää myös suosittu selostajacombo, joka koostuu etelä-afrikasta kotoisin olevasta Dennis "Mennace" Fickistä, sekä Vince "metuz" Hillistä joka on tunnettu selostuksistaan myös Heroes of Newerth:in, Leagues of Legends:in sekä World of Warcraft:in parista.

ESPC lähestyy, tarkemmin sanottuna tänä viikonloppuna, ja niin myös siellä järjestettävä Call of Duty 4 -turnaus. Mukaan on ilmoittautunut yhdeksän joukkuetta, jotka pelaavat kahdessa lohkossa. Alkukarsinnat ovat lauantaina ja loppupelit sunnuntaina. Gaming.fi tulee seuraamaan tilannetta paikan päällä.

Team YoYoTech on päättänyt lopettaa sopimuksen suomalaisen CoD4-joukkueen kanssa. Rahoitusongelmat sekä ongelmat yhteistyökumppaneiden kanssa ovat ajaneet organisaation siihen tulokseen, että heidän on päästettävä irti suomalaisista tähtipelaajistaan.

Monien mielestä viimeinen oikea Call of Duty näyttää olevan sitä myös modiskenen mielestä. Vuonna 2007 julkaistu peli sai juuri kunnollisen Star Wars -modifikaation, mitä voidaan pitää merkittävänä saavutuksena pelin kuin pelin kohdalla.
Galactic Warfare -niminen modi on ollut tekeillä vuosien ajan ja valmistunut juuri parahiksi kesän ratoksi. Modin trailerin voit katsoa ohesta ja ladata toistaiseksi
täältä.

Eilisestä päivästä lähtien ClanBasen Call of Duty 4 pelaajilla on ollut mahdollisuus käyttää SpeedLink Anti-Cheattia UAC3:n sijaan. SpeedLink Anti-Cheat (SLAC) on 3rd party anticheat, joka kehiteltiin W:ET:n peleille, mutta sen toimintaa ollaan laajennettu myös Call of Duty 4:n puolelle. Haastetta ClanBasessa tehdessä valitaan kumpaa Anti-Cheattia halutaan käyttää ja sopimuksen mukaisesti pelaajilla täytyy olla oikeat ohjelmat käynnissä pelin aikana. Uudistuneet säännöt löytyvät ClanBasen
uutisesta ja enemmän informaatiota SLACista löytyy tietenkin
SLACin koitisivuilta.

Ensimmäisen RCTIC Weekend Games Call of Duty 4 -turnauksen voittoon eteni vakuuttavasti Insidaz-mixteam voittaen kaikki pelinsä. Parhaimman vastuksen tarjosi Capsaicin, jonka kanssa Insidaz joutui jatkoajalle ensimmäisen kierroksen matsissa. Capsaicin eteni finaaliin losers bracketin kautta kohtaamaan uudelleen Insidazin, mutta finaalissa Insidaz vei Capsaicinia selvin lukemin.
Insidazin kokoonpano: Jarkko "bleak" Rauhamäki, Juuso "mosley" Ruoko, Jere "Liven" Paakkonen, Lauri "latez" Rainio ja Lauri "heepo" Rantanen

Ensi viikonloppuna alkavat RCTIC Weekend Games -viikonloppupelien ensimmäiset pelit. Call of Duty 4 -turnauksen ensimmäiset ottelut käynnistyvät lauantaina 12.3 klo 20:00, joissa joukkueet pelaavat otteluita bracket-pudotuspeleinä. Turnauksessa käytetään "double-elimination"-järjestelmää, jossa tippuneet joukkueet kamppailevat keskenään finaalipaikasta.
Voit seurata turnauksen kulkua
Gaming.fi TV:stä. Selostajina toimivat Sami "SaMZ" Lönnberg, Jan-Erik "furri" Mattson, Joonas "RydeR" Järvinen ja Jere "LeLE" Alanen.